Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapui paikan päälle seuraamaan koripalloliiga NBA:n kolmatta finaaliottelua New Yorkissa.
Trump seurasi New York Knicksin ja San Antonio Spursin koitosta yhdellä maailman legendaarisimmista areenoista – Madison Square Gardenissa. Trumpin osallistuminen aiheutti pienimuotoisen hässäkän, sillä kaikkia katsojia kehotettiin saapumaan paikalle jo kahta tuntia aiemmin. Katsojille tehtiin myös erittäin tarkat turvatarkastukset.
– Presidentin läsnäolo tekee tilanteesta vain hankalan muille, Spursin pelintekijä De'Aaron Fox täräytti suoraan.
Ottelun alla nähtiin puhutteleva hetki, kun Trumpin kuva heijastettiin valotaululle kansallislaulun yhteydessä. Paikalla ollut yleisö reagoi häneen rajuin buuauksin.
Videoklippejä tapahtuneesta:
Trumpin suosio on tällä hetkellä lähes pohjalukemissa Yhdysvalloissa. Hän on ensimmäinen presidentti koskaan, joka saapuu paikalle seuraamaan NBA:n finaaliottelua.
NBA:n komissaari Adam Silver puolusteli Trumpin osallistumista ottelun alla.
– Hän oli aikanaan nähtävyys Madison Square Gardenissa. Hän istui kentän laidalla ja oli täällä koko ajan. Hän on aidosti Knicksin kannattaja, Silver totesi.
Kirottua vai ei, kotijoukkue Knicksin 13 ottelun mittainen voittoputki katkesi yön kamppailussa, kun Spurs oli parempi pistein 115–111.
Knicks johtaa finaalisarjaa nyt voitoin 2–1.
Trumpin vierailukohde eli Madison Square Garden on toiminut vuosien varrella lukuisten suurten tapahtumien näyttämönä. Areenalla on järjestetty muun muassa jättiluokan nyrkkeilyotteluita, ja siellä ovat esiintyneet musiikkimaailman ikonit John Lennonin, Elvis Presleyn ja Elton Johnin johdolla.