2000 ihmistä kuunteli kirjailija Édouard Louis'ta Helsingin kirjamessuilla. Ylen haastattelussa hän puhui raa'asta veljestään ja väkivaltaisesta Ranskasta.
Édouard Louis miettii.
– Kenelle kirjoitan? Kirjoitan hallitsevalle luokalle ja etuoikeutetuille. Kirjoitan näyttääkseni heille köyhyyden tuhoamia elämiä. Kirjoitan kysyäkseni, mitä te teette tämän estämiseksi. Ja mitä jätätte tekemättä?
Sukupolvensa ääni. Luokkakirjailija.
Lokakuun lopussa 34 vuotta täyttävä Édouard Louis on kirjoittanut kahdessatoista vuodessa seitsemän romaania. Hän kertoo niissä pohjoisranskalaisessa pikkukunnassa eläneestä köyhästä perheestään ja omasta luokkahypystään.
Louis on noussut eurooppalaisen kirjallisuuden huipulle.
Rehellisissä, tiiviissä romaaneissa ihmisen elämä ja yhteiskunnallinen todellisuus, kuten luokka, tausta ja rakenteet, kietoutuvat yhteen. Henkilökohtaisuus yhdistyy yhteiskunnalliseen analyysiin.
– Ihmiset joista kirjoitan, tietävät kyllä elävänsä köyhyyden ja väkivallan keskellä. En opeta heille mitään uutta. Kirjoitan niille, jotka eivät tiedä siitä elämästä ja päättävät olla näkemättä sitä.
Louis kirjoittaa saadakseen vallanpitäjät häpeämään.
Halusin ymmärtää veljeäni.
Luhistuminen on Édouard Louis’n uusin romaani, joka on juuri ilmestynyt suomeksi.
Kirjailijan isoveli kuoli 38-vuotiaana. Hänet oli löydetty yksiönsä lattialta.
”En pidä veljestäni, en ole koskaan pitänyt”, kirjoittaa Louis. Hän vihasi veljeään.
Veli oli väkivaltainen mies, joka hakkasi naisystäviään ja yritti tappaa Louis’n useita kertoja tämän homoseksuaalisuuden vuoksi.
Rasisti. Homofoobikko. Isottelija. Varas. Luuseri.
Veli oli addikti, jonka ruumiin viina ja päihteet tuhosivat alle nelikymppisenä.
Veljen isä oli väkivaltainen juoppo, josta äiti otti eron. Äidin toinen aviomies, Édouardin isä, nöyryytti isoveljeä.
Luhistumisessa Édouard Louis halusi selvittää, mikä veljen elämä oikeastaan oli.
Romaani näyttää, miten köyhyys ja tukiverkkojen puute muokkaavat henkilöiden ajatusmaailmaa ja mahdollisuuksia selviytyä elämässä. Se kuvaa, miten huono-osaisuus ja suvaitsemattomuus voivat yhdistyä.
Kysyn, olisiko Édouard Louis voinut jättää kirjoittamatta siitä, mitä veljelle tapahtui?
– Se olisi ollut mahdotonta. Halusin ymmärtää veljeäni.
Alkoi tutkimusmatka alkoholismiin, työväenluokan köyhyyteen ja monimutkaisiin haavoihin, joita veljen ruumis kantoi.
Veljeni haaveili avaavansa maailman suurimman lihakaupan, jossa Brad Pittin ja Madonnan kaltaiset maailmantähdet kävisivät ostamassa lihaa.
”Sana rikas sai meidät unelmoimaan”, Louis kirjoittaa kirjassaan.
Hän on kokenut, miten köyhyys ja ulossulkeminen kutistavat unelmia.
– Unelmoimme suuresta amerikkalaisesta jääkaapista, jonka keskeltä saa jäitä. Unelmoimme valtavasta autosta, televisiosta, joka peittää koko olohuoneen seinän.
”Unelmat kalvoivat veljeäni”, kirjoittaa Louis.
Veljen unelmat olivat kohtuuttoman suuria hänen elämäänsä nähden.
– Veljeni haaveili avaavansa maailman suurimman lihakaupan, jossa Brad Pittin ja Madonnan kaltaiset maailmantähdet kävisivät ostamassa lihaa. Paparazzit ottaisivat kuvia ja presidentti tulisi tervehtimään. Hän olisi halunnut päästä jälleenrakentamaan Notre-Damen katedraalia jo kauan ennen sen tulipaloa.
– Yhteiskunta ei onnistunut rajaamaan veljeni unelmia ja ne törmäsivät hänen maailmaansa, sanoo Louis.
Tunnistan Louis’n kirjailijan äänen Luhistumisesta. Mutta siinä on myös jotain uutta.
– Tämä vaati aiempiin kirjoihini verrattuna erilaista, uutta kieltä ja kirjoitustapaa, sanoo kirjailija.
Kysymys työväenluokan ymmärtämisestä alkoi tuntua monimutkaisemmalta.
Lotta Toivanen on suomentanut kaikki Édouard Louis’n Suomessa julkaistut teokset.
Toivanen tietää, että kirjailija on pyrkinyt uudistamaan muotoa jokaisessa teoksessaan.
Luhistumisessa hän ammentaa filosofian ja psykologian lisäksi antiikin tragedioista, se tulee esille esimerkiksi veljen ex-puolisoiden monologeissa.
Miksi Louis on samaan aikaan analyyttinen, toteava ja tunteisiin vetoava?
– Édouard Louis kirjoittaa tekstejään monta kertaa. Hän hioo niitä, jolloin muoto puhdistuu, mutta ydin jää, sanoo Lotta Toivanen.
– Luhistumisen kieli on välillä kuin iskulauseita ja näyttää poliittiselta ohjelmalta. Silti hallitseva tunne on suru. ”En tiedä” toistuu tekstissä.
Ympäröivä maailma saa minut tuntemaan häpeää.
Édouard Louis ei pelkää kritisoida vallanpitäjiä.
Hän sanoo, että Ranska on elänyt presidentti Emmanuel Macronin kahden kauden aikana ”äärimmäisen yhteiskunnallisen väkivallan aikaa”.
Macronin ajan hallitukset ovat leikanneet köyhimpien sosiaalitukia, vaikeuttaneet julkisten palvelujen saatavuutta sekä pienentäneet sairaaloiden ja koulujen määrärahoja.
Louis’lla on yli 180 000 seuraajaa Instagramissa. Hän kritisoi presidentti Macronin politiikkaa ja julkaisee itsestään kuvia mielenosoituksissa, joihin on kokoontunut satoja tuhansia ihmisiä.
– Nykyinen liike kokoaa yhteen vihan, jota on kertynyt. Siksi lähdin osoittamaan mieltä. Toivon, että nämä liikkeet synnyttävät muutosvoiman, joka vie kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Édouard Louis on osallistunut mielenosoituksiin puolet elämästään. Nyt jotain on muuttunut. Poliisiväkivalta on ennenkuulumatonta.
– Poliisin ampumat ammukset ovat vieneet nuorilta näön ja silponeet käsiä.
– Se on eräänlaista Macronin hallituksen harjoittamaa uusliberalistista väkivaltaa, jossa valtion solidaarisuutta ylläpitäviä rakenteita murretaan. Hallitus rahoittaa ja kannustaa poliisia yhä enemmän.
Ajatteleeko Louis, että hänellä kirjailijana ja tunnettuna ihmisenä on vaikutusvaltaa?
– En ajattele. Kirjailijan tehtävä ei ole olla auktoriteetti. Ympäröivä maailma saa minut tuntemaan häpeää. Kirjailijoiden tehtävä on ymmärtää ja kuvata maailmaa. Jos he eivät tee sitä, heidän on turha kirjoittaa.
Kymmenisen vuotta sitten Édouard Louis oli kirjoittamassa rakkausromaania.
Eräänä päivänä hän meni tapaamaan isäänsä. Louis kohtasi hankalasti kävelevän, vaikeasti hengittävän viisikymppisen miehen, jonka ruumiin tehdastyö oli runnellut.
– Kun näin isäni, ajattelin, että olisi häpeällistä kirjoittaa muusta. Hylkäsin rakkausromaanin ja kirjoitin siitä, miten järjestelmä tuhoaa työväenluokkaan kuuluvia.
Veljeni puhui naisista herjaten: huora, lutka, hutsu.
Kysyn kirjailijalta, kenen äänellä hän kirjoittaa?
– Siinä on kirjallisuuden syvä ja melko äärimmäinen ristiriita.
Louis puhuu kirjallisuuden tehtävästä ja kitkasta: kauneuden luomisesta ja todellisuuden näyttämisestä.
– Veljeni puhui naisista herjaten: huora, lutka, hutsu. Näitä sanoja ei ole helppo kirjoittaa, koska tuntee osallistuvansa samanlaiseen kielenkäyttöön. Kuitenkin sanat kertovat todellisuudesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta.
Näkyykö politiikan raaistuminen myös kulttuurielämässä?
Édouard Louis nyökkää.
– Se on äärimmäisen vaarallista.
”Perinteikkäät ranskalaiset kustantamot julkaisevat äärioikeistolaisia pamfletteja.”
Hän kertoo, miten viime vuosina äärioikeistoa lähellä olevat miljardöörit, kuten liikemies ja suursijoittaja Vincent Bolloré, ovat ostaneet ranskalaisia kustantamoja. Nyt ne julkaisevat äärioikeistolaisia ja rasistisia pamfletteja sekä esimerkiksi Marine Le Penin Kansallisen liittouman aktiivijäsenten kirjoja.
Louis ottaa esimerkiksi 1900-luvun alussa perustetun tunnetun Grasset-kustantamon, joka on julkaissut mm. Marcel Proustin teoksia. Bolloré osti kustantamon.
– Hän muutti kustantamon rasististen, homofobisten ja ääriajattelua edustavien aatteiden propagandan välineeksi. Julkaistavilla kirjoilla on samanlaiset kannet kuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksella.
Yli sata ranskalaista kirjailijaa on jättänyt Grasset-kustantamon protestina.
Helsingin kirjamessuilla Édouard Louis’ta saapui kuuntelemaan ennätysyleisö, 2000 ihmistä.
Osa jäi seisomaan, iso joukko istui lattialla, kaikki eivät mahtuneet. Ohjelmajohtaja Ville Blåfield lämmitteli kirjailijaa kysymällä tämän tunnelmista.
– Rakastan puhua ihmisten kanssa. En aina pidä siitä, mitä kirjoitan, sen kanssa minun on kamppailtava. Mutta ihmisten tapaaminen saa uskomaan, että minun pitää jatkaa, sanoi Louis.
Esiintymisen jälkeen hän signeerasi kirjojaan lähes kaksi tuntia. Sitten kirjat loppuivat.