Kulttuuri

Emma Ainala maalaa naiseuden vaatimuksia – ”Lopulta olet aina jotenkin vääränlainen”

Emma Ainala maalaa naiseuden vaatimuksia – ”Lopulta olet aina jotenkin vääränlainen”

Kulttuuri­vieras, kuvataiteilija Emma Ainala näyttää, miltä tuntuu olla nainen nykypäivänä. Hän haluaa kuvata ristiriitaista naiseutta clean girl -ihanteiden takana.

Emma Ainalan maalaukset voivat näyttää viattomilta ja rauhallisilta, mutta hallitun pinnan alta paljastuu surua ja kaaosta.

Röyhelömekkoon pukeutunut nainen sulautuu osaksi tapettia. Portaikkoon rähmälleen kaatunut tyttö on onnistunut säilyttämään ehjänä kannattelemansa kananmunan, jotta illuusio tasapainosta säilyisi.

Enimmäkseen Ainala kuvaa naisia. Heidän katseensa on usein tyhjä, eivätkä he ole kontaktissa toisiinsa. Osan kädessä on puhelin, jonka kautta he katsovat ja kuvaavat itseään.

Tällaisen kuvaston avulla Emma Ainala on onnistunut tiivistämään jotain olennaista siitä, miltä tuntuu olla nainen ja tyttö nykypäivänä. Näin monet ajattelevat.

Nyt istumme nykytaiteen museo Kiasmassa, jossa on haastattelua seuraavana päivänä avautumassa 37-vuotiaan Ainalan ensimmäinen yksityisnäyttely museossa.

Oma yksityisnäyttely ei ole ihme, onhan Ainalaa ehditty kutsua jopa sukupolvikokemuksen kuvaajaksi.

Vaatimuksia oikeanlaisesta naiseudesta on nykyään jopa aikaisempaa enemmän, Ainala ajattelee.

– Naisia opetetaan pitämään itsestään huolta, ottamaan muut huomioon, käyttäytymään kiltisti ja häpeämään tilan ottamista. Lopulta olet aina jotenkin vääränlainen. Tässä on niin paljon purettavaa.

Täydellisten ihanteiden takaa on kuitenkin aina löytynyt kaoottinen, epävarma ja ristiriitainen naiseus. Sellainen, jossa monet tunteet voivat olla totta samaan aikaan. Se kiinnostaa Ainalaa.

Naisyhteisöt kannattelevat Ainalaa

Kun Emma Ainala alkoi odottaa 19-vuotiaana ensimmäistä lastaan, hän tunsi jäävänsä äitiyden kokemuksensa kanssa yksin. Äitiys tuntui sosiaalisesti eristävältä, ja vastuu tuoreesta elämästä oli suuri. Lähipiirissä ei ollut ketään, joka olisi ollut samassa tilanteessa.

Silloin auttoivat kirjallisuus, taide ja some, niissä naiset olivat sanoittaneet henkilökohtaisia kokemuksiaan julkisiksi. Niiden kautta oli mahdollista tulla nähdyksi, eikä kokemus tuntunut enää niin yksittäiseltä.

Näkymättöminä naisyhteisöinä, sellaisina taiteen ja kulttuurin naiset toimivat Ainalalle. Naisyhteisöjen merkitystä hän käsittelee myös omassa taiteessaan.

– Tieto siitä, että joku toinen nainen on vaikka kärsinyt tai romantisoinut elämää samalla tavalla kuin minä, on merkityksellistä ja tuo lohtua

Hän ajattelee, että yksilökeskeinen nykykulttuuri on ajanut ihmisiä etäälle toisistaan. Juuri se voi aiheuttaa yksinäisyyden kokemuksia, joita myös Ainala koki nuorena äitinä.

Lopulta individualistisen kulttuurin erilleen ajamien ihmisten kokemus voi alkaa muistuttaa Ainalan maalausten tunnelmaa: saman tilan ihmiset eivät enää saa yhteyttä toisiinsa, ja kasvoilta paistaa tyhjyys.

Ainala välttää yliselittämistä

Ainala sanoo, ettei mielellään puhu itsestään tai maalauksistaan. Hän pelkää, että puhumalla hän valjastaisi maalaukset palvelemaan tiettyä agendaa.

Sitä Ainala ei halua, sillä tiukat määritelmät eivät kiinnosta häntä.

Ambivalenssia ja määrittelemättömyyttä ei kuitenkaan nykypäivänä tunnuta sietävän, hän ajattelee. Tärkeämpää ovat mittaaminen, nimeäminen ja vastausten etsiminen.

Joskus Ainalalta on kysytty, kritisoivatko hänen maalauksensa naisten esineellistämistä, vai päätyvätkö ne itse asiassa lopulta esineellistämään naisia.

– Mutta nämä maalaukset eivät vaan asetu tuollaiselle kaksinapaiselle akselille. Monet asiat voivat olla totta samaan aikaan.

Omat tyttäret ovat ikkuna nykynuoriin

Kun Ainala eli nuoruuttaan 2000-luvun alkupuolella, oli aika hänen mukaansa vapaampaa. Virheitä sai tehdä, eikä kukaan kuvannut, jos juhlissa tanssi ruman näköisesti.

Sellainen ”teatterinuori”, joka piti kaikenlaisesta itsensä ilmaisemisesta, kuvailee Ainala nuorta itseään.

Ainalan lapsuudenperheessä Jyväskylässä ei ollut taiteilijoita, mutta luovuuteen kannustettiin. Nuorena hän piirsi ja maalasi, esiintyi ja loi omia tanssiesityksiä.

Yläkoulussa Ainala kuuli Savonlinnassa sijaitsevasta taidelukiosta.

– Rupesin jankuttamaan, että sinne taidelukioon pitää päästä.

16-vuotiaana hän muutti Jyväskylästä yksin Savonlinnaan taidelukioon.

Lukiovuosia Ainala kuvaa hurjiksi, mutta vapaiksi. Kuulokkeissa soivat Kate Bush, Tori Amos ja Joni Mitchell. Mennä sai, miten halusi, sillä vanhemmat eivät olleet vahtimassa.

Kukaan ei kuvannut arkeaan sosiaaliseen mediaan, elää sai aika rauhassa.

Kun muut lukion viimeisellä luokalla keskittyivät ylioppilaskirjoituksiin, Ainala hioi Kuvataideakatemian pääsykoetöitään. Tie sinne aukeni ensimmäisellä yrittämällä, ja hän muutti Helsinkiin. Alkoi täysipäiväinen kuvataiteen opiskelu.

Ainalalla itsellään on kaksi teini-ikäistä tytärtä. Lapsista vanhempi käy nyt samaista Savonlinnan taidelukiota, jossa Ainala opiskeli aikoinaan. Omien lastensa kautta Ainala seuraa läheltä, millaista tämän hetken tyttöys on.

Aika on erilainen verrattuna Ainalan nuoruuteen. Somessa trendaa clean girl -ihanne, jossa pyritään luonnollisuuteen, terveellisiin elämäntapoihin, huoliteltuun ulkonäköön ja hyvään käytökseen.

– Vapauden sijaan korostuu itsensä tarkkailu ja hallinta.

Taiteen äärelle tulisi hiljentyä

Tällä hetkellä Ainala asuu Savonlinnassa lastensa ja nykyisen puolisonsa, kirjailija Johannes Ekholmin, kanssa.

Savonlinnassa on tilaa ja rauhaa työskentelyyn. Sitä Ainala kaipaa.

– Helsingissä asuessani en käynyt näyttelyissä sen enempää kuin nytkään.

Viime päivät ovat kuluneet pitkälti Helsingissä tulevan näyttelyn vuoksi. Siellä, Kiasman näyttelytilan perimmäisessä huoneessa, istumme samettisella sohvalla. Siro sohva voisi tyylinsä puolesta olla suoraan Ainalan teoksen sisältä.

Sohva on aseteltu isoa maalausta vastapäätä. Siinä istuessa tekee mieli rauhoittua maalauksen äärelle.

Sohvalla voi hiljentyä katselemaan maalausta, jossa vihreä, kukkakuvioinen nainen roikkuu seinällä. Naista on hankala erottaa seinästä, sillä seinän vihreä on lähes samaa väriä kuin naisen iho. Lattialla vilistää tarantella, jolla on naisen pää.

Hiljentymiseen taiteen äärelle Ainala kannustaakin. Hän vertaa maalauksen katselua rukoiluun, jossa tärkeää on pysähtyminen ja pohdiskelu.

Nyt Ainala ei ehdi pysähtyä. Haastattelua seuraavana päivänä on avajaiset, vielä pitäisi ehtiä vaikka mitä.

Lue edellinen Kulttuurivieras: Kirjailija Heikki Kännö suree sivistyksen rappiota: ”Tyhmänä olo on helpompaa”

Tekijät

Olet saattanut jäädä paitsi