Urheilu

F1-tähdeltä ryöstettiin vaatteet – ”Rakastin sitä”

F1-tähdeltä ryöstettiin vaatteet – ”Rakastin sitä”

F1-kuljettaja Franco Colapinto kertoi elokuun alussa Instagramissa joutuneensa ryöstön kohteeksi lomamatkallaan Italiassa.

Nyt Hollannin kisaviikonlopun yhteydessä Alpine-kuljettaja on avannut tapausta tarkemmin ja kertonut, kuinka varkaat veivät käytännössä kaiken hänen autoon jättämänsä omaisuuden.

Colapinto kertoi ESPN:lle, että hänen autoonsa murtauduttiin Milanossa sillä aikaa, kun hän oli illallisella italialaisessa ravintolassa.

– He varastivat minulta kaiken. Toivon, että he olisivat varastaneet vain maten [argentiinalainen juoma]. Kaiken. Lompakkoni, passini. Kaikki vaatteetkin. Täydellinen katastrofi. Minulle ei jäänyt mitään, Colapinto sanoi ESPN:lle.

Colapinto kertoi jättäneensä tavaransa autoon ruokailun ajaksi.

– Menin syömään italialaiseen ravintolaan, josta pidän todella paljon. Parasta carbonaraa. Ja sitten, kun palasin, sisällä ei ollut mitään jäljellä. Ei mitään.

Colapinto ilmoitti tapauksesta viranomaisille ja palasi tämän jälkeen kotiinsa Monacoon. Poliisi onnistui kuitenkin löytämään osan varastetusta omaisuudesta nopeasti.

– Saavun Monacoon ja saan puhelun. He [poliisi] sanoivat minulle: ”Löysimme lompakkosi ja asiakirjasi.” Palasin Milanoon. Haimme kaiken. Ajoin 1 200 kilometriä yhdessä päivässä. En ole koskaan elämässäni kuluttanut niin paljon rahaa bensiiniin.

Kaikkea ei kuitenkaan saatu takaisin. Colapinton huumori ei tilanteesta huolimatta kadonnut.

– En tiedä, mitä he tekivät matelle ja Messin termospullolle. Mate maistui uskomattomalta. Rakastin sitä matea. Se oli elämäni kamalin päivä. Täydellinen tragedia! hän nauroi.

23-vuotias Colapinto ajaa tällä kaudella Alpine-tallissa. Hän on kuljettajien MM-sarjassa 12. sijalla 19 pisteellä.

Olet saattanut jäädä paitsi