Urheilu

Fox nolasi Donald Trumpin

Fox nolasi Donald Trumpin

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli kunniavieraana, kun pohjoisamerikkalaisen IndyCar-sarjan osakilpailu käytiin Valkoisen talon lähettyvillä Washingtonissa.

Freedom 250 -nimisellä kilpailulla kunnioitettiin Yhdysvaltojen 250-vuotista historiaa. Tapahtuman yhteydessä Trumpia ja hänen puolisoaan Melania Trumpia ajatettiin presidentin kulkuvälineellä eli niin sanotulla The Beastilla ympäri rataa. Presidentin kuljettamiseen käytettävä Air Force One teki rata-alueen päältä ylilennon.

Ennen kuin kisa lähti käyntiin, televisioyhtiö Fox Sportsin kameroihin ikuistettiin hyvin kiusallinen näky.

Kuviin otettiin seurue, jossa mukana olivat Trump, tämän puoliso Melania, komentajamajuri Matt Williams ja eversti Paris Davis. Trumpilla oli kädessään vihreä lippu, jota hänen oli tarkoitus heiluttaa kisan aloituksen merkiksi.

Trumpin vieressä ollut komentajamajuri Williams joutui huomauttamaan presidentille siitä, että hän piti lippua väärin päin käsissään.

Televisiokanava Fox välitti kyseisen korjauseleen suoraan lähetykseensä, eikä lähtenyt mitenkään peittelemään sitä.

Kaiken lisäksi Fox jakoi tapauksesta klipin sosiaaliseen mediaan.

Kiusallinen näky sai kommentoijat liikkeelle.

– Mikä häpeä, yksi kommentoijista totesi.

– Mikä idiootti. Ei edes tiedä, miten päin lippua pitää kantaa, toinen kommentoija häpesi.

– Miten saimme tämän pellen Valkoiseen taloon? Hän tarvitsee kaikkeen ohjausta, kolmas kommentoija ihmetteli.

Kaiken lisäksi Trump heilutti lippua varsin persoonallisella tyylillä.

Kisan voittoon ajoi yhdysvaltalainen Kyle Kirkwood.

Olet saattanut jäädä paitsi