Urheilu

Gianni Infantinolle uusi isku – ”Ehtoja ei ole täytetty”

Gianni Infantinolle uusi isku – ”Ehtoja ei ole täytetty”

Euroopan maat pitävät yhä kiinni MM-boikotin mahdollisuudesta, vaikka Fifan johto päättikin antaa tukensa puheenjohtajalleen Gianni Infantinolle. Aiheesta kertoo BBC.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa ilmoittaa tiedotteessaan, että Infantinon perääntyminen Fifan tapahtumien kaupalliset oikeudet omistavan yhtiön perustamisesta ”ei muuta mitään”.

Uefa sanoo, että esityksen poisveto oli yksi sen vaatimuksista, mutta se ei vielä itsessään riitä.

– Tarvitsemme vakuuden siitä, että tämänkaltaisia yrityksiä pelin turmelemiseksi tällä tavalla ei tulla enää tekemään. Näitä ehtoja ei ole täytetty.

Uefa ja sen jäsenliitot eivät siis edelleenkään seiso Infantinon takana, mutta torstaina tuuli alkoi kääntyä toiseen suuntaan toisaalla.

Fifan johtajalle tukensa ilmaisivat Etelä-Amerikan (Conmebol) ja Afrikan (Caf) kattoliitot. Saman ilmoituksen tekivät menneiden MM-kisojen isäntä Meksiko ja MM-hopeamaa Argentiina.

Fifan johtoporras piti keskiviikkona hätäkokouksen Marokossa. Infantino ja Fifan pääsihteeri Mattias Grafström antoivat Fifan jäsenille kirjeen, jossa he pyysivät anteeksi tekemiään ”virheitä” ja lupasivat olla toistamatta niitä.

Olet saattanut jäädä paitsi