Haastattelimme maailman ensimmäistä teksti-tv-taiteilijaa: ”Onko piste ruudulla merkityksellinen? Uskoisin niin”

Teksti-tv:stä löytyy urheilutulosten lisäksi myös taidemuseo. Esillä on nyt maailman ensimmäisiä tunnettuja teksti-tv-taideteoksia. Soitimme Norjaan taiteilijalle.

Avaa televisio.

Siirry teksti-tv:n puolelle.

Näppäile kaukosäätimeen sivu 805.

Olet astunut TAIDEMUSEOON!

Kyllä. Luit oikein. Taidemuseo. Televisiossa.

Museum of Teletext Art, MUTA, on teksti-tv-taiteeseen keskittynyt museo. Se on nähtävillä kaikille television omistaville tai netin kautta Ylen teksti-tv:tä käyttäville.

Nyt museossa on esillä jotain aivan poikkeuksellista: norjalaisia, tiettävästi maailman ensimmäisiin lukeutuvia teksti-tv-taideteoksia vuodelta 1979.

– Nämä työt ovat genren kannalta historiallisesti todella merkittäviä, sanoo kuvataiteilija ja museon ylläpitäjä Juha van Ingen haltioituneena. Museota pyörittää kulttuuriyhdistys FixC.

Norjalaisilla teksti-tv-taiteilijoilla ei 70-luvun lopulla ollut esikuvia, van Ingen kuvailee. Retro-digitaalinen taide oli täysin tuntematonta. Kyse oli taiteilijoille ”tulevaisuuden välineestä”.

Mistä teksti-tv-taiteessa on siis kyse? On soitettava Norjaan.

Alussa oli piste / Ja ihminen loi pisteen / Alussa ihminen loi pisteen

Videopuheluun vastaa harmaantunut ja kohtelias Arild Boman, 85. Hänellä on suorakulmaiset silmälasit ja veitsenterävä ajatus.

Teksti-tv-taiteilija Boman on paitsi mediataiteilija, myös muusikko, säveltäjä, viestintäsosiologi ja Oslon yliopiston apulaisprofessori emeritus.

Hänen mukaansa kaikki sai alkunsa punaisesta pisteestä keskellä mustaa ruutua vuonna 1979.

– Minä en tuntenut tätä uutta teknologiaa, niitä koneita ja niiden toimintaa. En tiennyt kuinka tehdä kuvaa ruudulle, muistelee Boman.

Hän siis aloitti kaikista yksinkertaisimmasta: luomalla ruutuun pisteen.

– Se oli ensimmäinen askel. Sen jälkeen tiesin, että no niin, olen sisällä, Boman kertoo.

Jotta ymmärtää teksti-tv:n futuristisuutta, täytyy kyetä heittäytymään vuoden 1979 todellisuuteen.

Kotitietokoneita ei absoluuttisia pioneerikäyttäjiä lukuun ottamatta vielä ollut. Televisiot olivat suuria kuvaputkitelevisioita. Puhelimet toimivat langoilla, autot kävivät lyijyllä, Suomessa Kekkonen oli presidentti.

Teksti-tv oli uusi teknologia. BBC oli lanseerannut sen nimellä Ceefax jo viisi vuotta aikaisemmin vuonna 1974. Pohjoismaat tulivat perässä, Ruotsi etunenässä.

Norjan yleisradioyhtiö (NRK) halusi tietää kuinka uusi tekniikka toimi satelliittien avulla vaikeasti saavutettavassa vuoristoisessa Norjassa. Teksti-tv:n kuvaa välitettiin signaalin avulla analogisesti. Jos uusi teknologia otettaisiin käyttöön, sen täytyisi toimia koko kansalle koko maan kattaen.

Oli tehtävä kokeita.

Uuden aallon taiteilijana Boman haistoi mahdollisuuden päästä mukaan testaamaan uuden teknologian ulottuvuuksia.

– Ulkomainen televisio ei näkynyt, joten kukaan ei ollut nähnyt tätä teksti-tv:tä, eikä tiennyt mistä siinä oli kyse. Ajattelin, että tämä olisi kiinnostava hetki päästä kokeilemaan, Boman muistelee.

NRK näytti Bomanille vihreää valoa. Eikä sattumalta.

Boman on osa Norjan 60- ja 70-luvun avantgarden eturiviä. Jazz-muusikkotaustainen Boman oli jo tuolloin tietokonetaiteen pioneeri ja ensimmäinen norjalainen, joka teki tietokoneavusteisesti musiikkia niin varhain kuin 60-luvun lopulla.

Boman sai mukaansa hänen kanssaan kokeellista taidetta tehneet Morten Juvetin ja Petter Brønnin. Heidän kaikkien töitään nähdään nyt Ylen teksti-tv-museossa.

Alla olevalla videolla hän kertoo, miksi teksti-tv-taide on taidetta:

Mutta oliko kyse taiteesta?

Bomanin mukaan kolmikon varhaiset kokeilut tanssivat taiteen ja tutkimuksen rajapinnalla. Ne herättävät yhä ajankohtaisia filosofisia peruskysymyksiä siitä mitä taide on, kun kehitetään uutta mediaa.

– Jos teet jotain, jossa aikomuksella ja lopputuloksella on yhteys, se ei vielä tarkoita, että se mitä teet on välttämättä taidetta. Tai edes kommunikaatiota, Boman pohtii.

Hän ottaa esimerkiksi teoksensa The point of teletext (1979), jossa ruudulla vilkkuu punainen piste.

– Onko sillä jokin erityinen merkitys sen lisäksi, että se on piste? Minä uskoisin niin, mutta se on avoin kysymys, Boman pohtii.

Bomanille kuva herättää kysymyksen taiteen luonteesta.

– Kun ruutua katsoo hetken aikaa, niin huomaa, että pisteet ovat siellä tietyllä lailla. Se tarkoittaa, että joku on tehnyt sen. Se on tehty. Joten kenties taustalla on jotakin enemmän kuin pelkkä piste ruudulla.

Tämä on taiteilijan mukaan ensimmäinen askel kohti kommunikaatiota.

– Vasta seuraava kysymys olisi onko se taidetta. Minulle se oli askel uuteen välineeseen. Brønnin ja Juvetin teokset puolestaan suuntasivat heti enemmän taiteelliseen ilmaisuun esimerkiksi luonnon ilmiöistä, sanoo Boman.

Boman kumppaneineen kokeili erilaisia kuvia, tekstitaidetta ja jopa teksti-tv:n keinoin musiikin ”nuotittamista” teksti-tv-partituuriksi. Kokeet olivat ensimmäinen kerta, kun elektronista visuaalista taidetta välitettiin kansallisesti suoraan ihmisten koteihin.

Vuoden 1979 kokeet etenivät lopulta pisteeseen, jossa NRK lanseerasi oman teksti-tv:nsä kansalaisille vuonna 1983, kaksi vuotta Suomen jälkeen.

1980- ja 1990-luvuilta ei löydy juurikaan dokumentoitua teksti-tv-taidetta. Taidemuoto koki eräänlaisen renessanssin vuoden 2012 Teletext Art Festival -festivaalista lähtien. Sen pohjalta syntyi myös teksti-tv-taiteen museo MUTA.

Samalla teknologia on pala palalta katoamassa.

Irlannissa teksti-tv:stä luovuttiin vuonna 2023, Norjassa NRK ajoi oman teksti-tv-toimintansa alas viime vuonna.

Se on yhä aktiivikäytössä Suomen lisäksi lukuisissa maissa Ruotsista Saksaan, Itävallasta Espanjaan ja Hollannista Italiaan, muun muassa.

MUTA:a pyörittävän Juha van Ingenin mukaan teksti-tv-taide on poikkeuksellisen demokraattista, koska se on tarkoitettu televisiosta katsottavaksi. Taide tulee nähtäville kotisohvalle, jossa teokset voi kokea aidossa muodossaan.

– Se on aika hauska asia, kun sen vaan hoksaa, van Ingen toteaa.

Pitkän akateemisen uran tehneelle Bomanille olennaista on ollut mahdollisuus yhdistää taidetta ja tutkimusta. Taidekokeilut toimivat pohjana uusille tutkimusmalleille ja viestinnän teorioille. Teksti-tv tarjosi etuoikeuden hypätä kohti tutkimatonta.

– Koko urani on ollut tasapainoilua aluksi merkityksettömiltä näyttävien asioiden ja sen valtavan tyydytyksen välillä, minkä saan kun tutkin jotain tuntematonta ja löydän asioista merkitystä.

Tutustu kiinnostaviin teoksiin teksti-tv-taiteen matkan varrelta:

Max Capacity: Brain (2013)

Max Capacity on yhdysvaltalainen taiteilija, jonka taiteen keskiössä on glitch, digitaaliset ja analogiset häiriöt sekä lohkoketjut.

LIA: Untitled-5 (2014)

Itävaltalainen, Wienissä vaikuttava LIA on koodia ja ohjelmistoja työssään käyttävä mediataiteilija. LIA:n töitä on ollut nähtävillä niin Euroopassa, Venäjällä kuin Yhdysvalloissa.

Raquel Meyers: Monster Girl (2015)

Raquel Meyers on yksi keskeisimpiä nykyisiä teksti-tv-taiteen tekijöitä maailmassa. Espanjalainen Meyers työskentelee vanhan teknologian parissa hyödyntäen vanhoja tietokoneita, faksia, teksti-tv:tä, kirjoituskoneita ynnä muita. Meyersin teoksia on esitetty ympäri maailmaa ja hän kutsuu praktiikkaansa termillä KYBDslöjd [mecanografia expandida].

Meyersin retrospektiivi oli esillä MUTA:ssa tämän vuoden alkupuolelle saakka.

Karin Ferrari: Darktxt (2024)

Karin Ferrari on itävaltalainen taiteilija. Eri medioita yhdistelevä Ferrari on kiinnostunut roskamystiikasta (trash mysticism), internetissä leviävästä taikauskosta ja henkisyydestä sekä salaliittoteorioista.

MUTA:n ensi vuonna avautuva näyttely on Karin Ferrarin soolonäyttely.