Henri, 22, kuvasi maagisen näyn Hailuodossa
Maayhteys Hailuotoon avattiin tämän viikon maanantaina 29.6. Perämerellä Oulun edustalla sijaitsevaan Hailuotoon pääsee nykyään autolla pengertietä ja kahta siltaa pitkin.
Oulusta kotoisin oleva Henri Helariutta, 22, päätti ystävänsä kanssa lähteä heti paikan päälle käymään. Viime kerrasta oli yli kymmenen vuotta. Helariutta huomasi heti Hailuotoon saavuttuaan kyltin, jonka mukaan alueella on hirviä. Se tuli yllätyksenä.
Takaisin Ouluun lähdettyään miehet pysähtyivät ensimmäisellä levähdyspaikalla, joka sijaitsee noin 200 metrin päässä saaresta. Sitten nuoret saivat todistaa upeaa näkyä, kun kaksi hirveä ilmestyi matalaan meriveteen ja juoksivat lopulta kohti auringonlaskua.
– Tuli tosi maaginen olo. Tosi hieno tuo Hailuodon alue.
– Olen tykästynyt Tampereeseen, kun olen siellä nyt pari vuotta asunut, mutta nyt kun tuo silta aukesi ja torinkin remppa alkaa olla Oulussa valmis, niin tuli sellainen fiilis, että edistytään, Helariutta iloitsee.
Katso maaginen näky videolta ylhäältä.
Lähetä videosi meille
Iltalehti maksaa jokaisesta julkaistusta videosta vähintään 60 euroa. Valitsemme joka kuukausi parhaan lukijan lähettämän videon, ja maksamme parhaasta videosta peräti 550 euroa.
Lähetä meille videosi Whatsappilla puhelinnumeroon 050 571 4530 tai sähköpostilla osoitteeseen il-tv@iltalehti.fi. Voit myös lähettää videon lataamalla sen uutisvihjelomakkeen kautta. Muista liittää mukaan yhteystietosi.
Muista, että onnettomuuksissa pitää auttaa ensin loukkaantuneita, hälyttää apua (hätänumero 112) ja varoittaa muita. Onnettomuuspaikalle ei saa pysähtyä kuvaamaan, jos se häiritsee pelastustöitä tai vaarantaa muuta liikennettä. Iltalehti ei julkaise kuvia onnettomuuksien uhreista.