Hirmumyrskyn rippeet saapuvat Suomeen – Säähän täyskäännös
Kaikista hyytävimmät pakkasyöt jäävät hetkellisesti historiaan.
Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo, että sää lauhtuu keskiviikosta eteenpäin. Loppuviikon lämpimin päivä on näillä tiedoin perjantai.
– Silloin maan etelä- ja keskiosissa päivälämpötila voi olla 8–13 astetta ja pohjoisessakin 5–10 astetta.
Muutos on melkoinen, sillä tiistaiaamuna kuluvan syksyn pakkasennätys meni rikki jo toista yötä putkeen, kun Savukosken Tulppiossa mitattiin –16,7 astetta.
Lähes jokaisella Keski- ja Pohjois-Lapin asemalla pakkasta oli 11–13 astetta. Rinteen mukaan Savukosken mittausasema korostuu usein kylmyydessään ja kylmenee tyypillisesti vielä ympäristöään enemmän.
Etelässäkin esimerkiksi Salon Kiikalan lentokentän havaintoasemalla pakkasta oli puoli astetta.
Hetkellinen lämmin käänne
Rinteen mukaan tulevana yönä tuuli alkaa voimistua ja sää pilvistyä lännestä alkaen, mikä estää pakkasta kiristymästä samanlaisiin lukemiin kuin alkuviikosta.
Lämpimillään lounaisessa Suomessa yölämpötila voi olla jopa lähellä kymmentä astetta.
Selkeää lauhtumista on ylipäätään tapahtumassa keskiviikosta eteenpäin. Lapissakin päivälämpötilojen ennustetaan asettuvan suurin piirtein viiden ja kymmenen asteen välille.
Suurimmillaan ero viime yön yöpakkasista keskiviikon lauhempiin päivälämpötiloihin voi olla Lapissa vähintään kymmenisen astetta ja jopa lähemmäs parikymmentä astetta.
Etelämpänä lämpötilojen muutos on pienempää. Eteläisemmässä Suomessa päivälämpötiloissa tapahtuu lauhtumisen seurauksena 2–4 asteen muutos, kertoo Rinne.
Hirmumyrskyn jäänteet
Hetkellisen lämpenemisen taustalla on Pohjois-Atlantille syntyvä keskileveysasteiden hirmumyrsky, joka vaikuttaa Suomen säähän keskiviikon jälkeen, kerrotaan Forecan sääblogissa.
Tuoreimman ennusteen mukaan sää lämpenee tuntuvasti torstaina Skandinavian eteläosassa 15 asteen kieppeille ja osassa Suomea yli 10 asteeseen.
Foreca kertoo sääblogissaan hirmumyrskyn keskuksen liikkuvan Islannin etelärannikkoa viistäen kohti Norjan Huippuvuoria keskiviikon ja torstain aikana. Tuulen keskinopeus on myrskyssä Suomen määritelmän mukaan yli 21 m/s.
Suomen merialueilla tuulten ei odoteta voimistuvan myrskylukemiin.
Lyhytaikainen lauhtuminen
Seuraavan viikon alkaessa sää alkaa kuitenkin taas viilentyä enemmän. Lämmin jakso jää siis lyhytaikaiseksi.
Suurimmaksi osaksi nyt on liikuttu vuodenaikaan nähden tyypillisissä lämpötiloissa.
– Tuleva lauhempi pätkä vie hetkeksi aikaa sään tavanomaista lämpimämmälle puolelle, Forecan päivystävä meteorologi Rinne sanoo.
Foreca arvioi maanantaina, että sään jäähtyminen on tällä hetkellä nopeimmillaan ja toppatakkikausi lähestyy. Kaiken kaikkiaan syksy etenee tavanomaista vauhtiaan.