Pääuutiset

Huoli Trumpin joukoissa leviää – Presidentin huomio väärässä paikassa

Huoli Trumpin joukoissa leviää – Presidentin huomio väärässä paikassa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on astunut kampanjalavoille tukemaan puolueensa ehdokkaita marraskuun välivaaleissa. Republikaanipuolueen sisällä pelätään kuitenkin, että presidentin huomio on väärässä paikassa.

Trump ilmoitti lauantaina Suomen aikaa Truth Social -palvelussaan osallistuvansa senaattori Darline Grahamin kampanjatilaisuuteen Etelä-Carolinassa.

Trumpin tuki on ymmärrettävää, koska alun perin republikaanien ehdokkaana oli Grahamin edesmennyt veli Lindsey Graham, johon presidentillä oli henkilökohtaisesti hyvät välit.

Darline Graham astui veljensä tilalle heinäkuussa, mutta kyseinen paikka on jaossa myös marraskuun välivaaleissa. Republikaanit järjestivät Lindsey Grahamin menehdyttyä esivaalien toisen kierroksen, jossa ehdokkuutta havittelee Darline Grahamin lisäksi myös republikaanipuolueen edustaja Ralph Norman.

Etelä-Carolinaa on kuitenkin republikaanipuolueen sisällä pidetty jo helppona voittona välivaaleissa ehdokkaasta riippumatta. Puolueen sisällä onkin ihmetelty, milloin presidentti antaa samanlaista huomiota niille osavaltioille, jotka voivat ratkaista marraskuussa senaatin hallinnan.

Tällaisia vaa’ankieliosavaltioita ovat tänä vuonna muun muassa Georgia, Michigan, Pohjois-Carolina, Iowa ja Texas.

Kritiikkiä

– Se tulee olemaan punainen [republikaanien] paikka, sanoo Etelä-Carolinassa republikaanien vaikuttajana pitkään toiminut poliittinen vaikuttaja Randy Page Politicolle.

Page huomauttaa, että Etelä-Carolina sijaitsee aivan Georgian, Pohjois-Carolinan ja verrattain myös Teksasin lähellä. Hän toivoisikin presidentin uhraavan kallisarvoista aikaansa mieluummin näiden osavaltioiden ehdokkaiden tukemiseen.

– On todella sellaisia paikkoja, jotka ratkaisevat, onnistuuko puolue säilyttämään enemmistönsä joko edustajainhuoneessa tai senaatissa. Mutta tuntuu kuin hän vain lentäisi niiden yli ja jättäisi ne huomiotta, Page sanoo.

Pagen kritiikki etenkin Georgian osalta on kuitenkin osittain perusteetonta. Trump vieraili osavaltiossa vasta heinäkuun lopulla tukemassa republikaanien senaattoriehdokasta Mike Collinsia tämän tulevassa taistossa demokraattien Jon Ossoffia vastaan.

Politico kuitenkin huomauttaa, että Trump on siitä huolimatta ollut tämän vuoden välivaaleissa huomattavasti vähemmän aktiivinen kuin vuoden 2018 vastaavissa. Tuolloinkin hänen puolueensa puolusti kongressien molempien kamarien hallintaa.

Vuonna 2018 demokraatit haalivat ”siniseksi aalloksi” kutsutun voiton myötä 41 uutta paikkaa edustajainhuoneessa. Senaatissa republikaanit kuitenkin onnistuivat tekemään torjuntavoiton ja jopa kasvattamaan enemmistöään kahdella paikalla.

Milloin sotakirstu avataan?

Tämän hetken mielipidemittausten mukaan edustajainhuone on jo mahdollisesti kaatumassa demokraattien haltuun. Senaatin osalta republikaanit olivat pitkään varmempia, mutta tämä mieliala on horjunut esivaalien aikana.

Yhdeksi huolenaiheeksi on noussut se, että Trump tuki niissä sellaisia ehdokkaita, joilla oli mittausten mukaan huonompi mahdollisuus menestyä välivaaleissa.

Yhtenä suurimpana ”hutina” pidetään etenkin Teksasissa osoitettua tukea Ken Paxtonille, joka voittikin esivaalit pitkäaikaista republikaanisenaattori John Cornyniä vastaan.

Tällä hetkellä Teksasissa huolettaa huonomman ehdokkaan lisäksi myös se, ettei Trump ole vieläkään päättänyt avata yli 400 miljoonan dollarin ”sotakirstuaan” eli jakaa häntä tukevan Maga Inc. -vaalirahoitusryhmän varoja republikaanien kampanjointiin.

Maga Inc. on niin sanottu super PAC, joka saa lain mukaan ottaa vastaan rajoittamattoman suuria lahjoituksia. Sen on kuitenkin jaettava niitä eteenpäin ehdokkaasta riippumattomina.

Todellisuudessa ehdokkailla, eli Maga Inc. -ryhmän osalta Trumpilla itsellään, on huomattavasti sananvaltaa siinä, mihin sen varoja käytetään.

Politicon mukaan kirstun varoja ei ole jaettu edes Teksasiin, mikä on herättänyt närkästystä joidenkin lahjoittajienkin keskuudessa.

– Viesti Trumpin leirille on: Te rikoitte sen, joten nyt se on teidän vastuullanne. Teidän on käytettävä omia rahojanne hänen [Paxtonin] puolustamiseensa, sillä meillä on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana, eräs nimeämätön lahjoittaja kertoo Politicolle.

– Yleinen näkemys on, että Trumpin vastuulla on rahoittaa kampanjaa, etenkin kun Paxton pudotti pelistä yhden senaatin republikaanien parhaista varainkerääjistä [Cornyn] ja käy nyt itse varsin ponnetonta kampanjaa, toinen taas sanoi.

Olet saattanut jäädä paitsi