Pääuutiset

Iloinen yllätys Suomelle Brysselistä

Iloinen yllätys Suomelle Brysselistä

Suomen maksuosuus Euroopan unionille on pienenemässä noin 25,5 miljoonaa euroa vuonna 2026.

Asia selviää Euroopan komission lokakuussa julkaisemasta lisäbudjetista.

Aiemmassa lisätalousarviossa Suomen maksuosuus olisi ollut 2 031 miljoonaa euroa, mutta lokakuun päivitetyssä versiossa summa on 2 005 miljoonaa euroa. Reilun 25 miljoonan säästöstä huolimatta Suomen maksuosuus EU:lle vuonna 2026 pysyy noin kahden miljardin euron tuntumassa.

Maksuosuuden pieneneminen johtuu muun muassa EU:n kilpailuoikeudellisista sakoista saaman rahamäärän kasvamisesta yli 4,1 miljardilla eurolla. EU on saanut myös muunlaisista sakko- ja rangaistusmaksuista lisää tuloa budjettiinsa.

Komissio määrää suuria sakkoja EU:n kilpailulainsäädäntöä rikkoville yhtiöille. Viime aikoina sakkoja on määrätty esimerkiksi teknologiajätti Googlelle, joka on myös Suomessa kohun keskellä.

EU:n budjetin varat ovat kohonneet myös tullimaksuista saatujen rahamäärien lisääntyessä. Tulleista kerätyt omat varat ovat kasvaneet 1,1 miljardilla eurolla.

Kun EU:n budjettiin kertyy enemmän omia tuloja kuin aiemmin on ennustettu, voidaan kaikkien jäsenmaiden bruttokansantuloon pohjautuvia maksuosuuksia laskea yhteensä noin 1,7 miljardilla eurolla kuluvalta vuodelta. Eniten EU:n budjettiin maksavat maat saavat suurimmat alennukset.

Vuonna 2024 Suomen nettomaksu EU:lle oli 309 miljoonaa euroa, kun vuonna 2023 se oli vielä 840 miljoonaa euroa. Nettomaksu kuvaa karkeasti Suomen EU:lta saamien tulojen ja EU:lle maksettujen maksujen erotusta.

Suomi maksaa EU:lle bruttokansantuloon pohjautuvan maksun lisäksi arvonlisäperusteista maksua sekä kierrättämättömän muovipakkausjätteen määrään perustuvaa maksua. Myös suurin osa kerätyistä tulleista tilitetään EU:lle.

Suomen EU:lta saamat maksut muodostuvat pääosin maatalouden tuista, tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman rahoista, liikenne-, energia- ja tietoliikenneverkkojen kehittämisvälineestä ja koulutuksen, nuorisoalan ja urheilun ohjelmasta.

Olet saattanut jäädä paitsi