Koripalloilija Miikka Muuriselle, 19, on määrätty sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, kertoo Ilta-Sanomat.
Muuriselle määrättiin 28 päiväsakkoa. Yhden päiväsakon suuruus oli 29 euroa, joten sakkojen yhteissumma on 812 euroa.
Lisäksi maksettavaksi tuli 60 euron rikosuhrimaksu.
Päiväsakon suuruus vastaa noin 2 000 euron nettokuukausituloja.
Rangaistusmääräys on annettu 28. toukokuuta. Muurinen ajoi henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta Helsingin Mäkelänkadulla iltapäivällä 11. toukokuuta.
Poliisin mukaan Muurinen ajoi 76 kilometriä tunnissa alueella, jonka nopeusrajoitus oli 40 kilometriä tunnissa. Mittaustuloksesta tehtiin kolmen kilometrin tuntinopeutta vastaava varmuusvähennys.
Muurisen lisäksi autossa oli yksi matkustaja.
Muurisella oli yhdysvaltalainen ajokortti, jonka voimassaoloaika oli päättynyt syyskuussa 2025.
Ajokieltoa ei määrätty, koska hän ei ollut ajo-oikeuden haltija. Land Rover Range Roverin, jota Muurinen ajoi, omistaa rahoitusyhtiö.
Muurinen pelasi edelliskaudella Partizan Belgradissa, kunnes jätti seuran helmikuun puolivälissä. Alkavalla kaudella suomalainen pelaa Arkansasin yliopistossa.