Voice of Freedom Повна версія

Iso liikenneonnettomuus Kehä 3:lla

· Main news

Rekka ajoi ojaan Espoon Kauklahden kohdalla Kehä 3:lla. Tieltä suistui myös rekkaa väistänyt henkilöauto. Asiasta tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisi.

Kaapelikeloja kuljettaneessa rekassa oli tapahtumahetkellä vain sen kuljettaja. Henkilöautossa oli kaksi ihmistä. Kukaan ei poliisin mukaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Tällä hetkellä poliisi epäilee rekankuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtuneen esitutkinta on kuitenkin vasta alussa, ja rikosnimikkeet voivat täsmentyä tutkinnan edetessä.

Onnettomuus vaikuttaa liikenteeseen tapahtumapaikan läheisyydessä päivän mittaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan rekka pyritään nostamaan ojasta noin kello 12.30, jolloin liikenne onnettomuuspaikalla joudutaan katkaisemaan hetkellisesti molempiin suuntiin.

− Viranomaiset ohjaavat liikennettä vaihtoehtoisille reiteille. Pyydämme jo nyt, että autoilijat harkitsevat vaihtoehtoisia reittejä Kaukalahdessa Kehä 3:n käyttämisen sijaan, sanoo komisario Markus Ramstedt tiedotteessa.

Länsi-Uudenmaan poliisi sai tapauksesta tiedon noin kymmeneltä perjantaiaamuna.