Jarkko Tuominen on kerryttänyt paljon työkokemusta sekä opiskellut kaksi tutkintoa ja viisi kieltä: suomen, ruotsin, englannin, ranskan ja venäjän.
Nyt valtiotieteiden maisteri on ollut työtön työnhakija jo puoli vuotta.
Lupaava alku
Tuominen haaveili nuoruudessaan, että pääsisi töihin ulkoministeriöön diplomaatiksi.
Valmistuttuaan maisteriksi poliittisen historian pääaineesta vuonna 1998 Tuominen kertoo päässeensä heti töihin. Ulkoministeriön ovet aukesivat, mutta hän pääsi diplomaatin töiden sijaan ministeriön viestintään.
Kun määräaikainen pesti loppui vuoden 2000 alussa, Tuominen siirtyi yksityiselle sektorille viestintäkonsultiksi.
Vuosituhannen alussa Tuominen työskenteli esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton tukemassa Finnfacts-järjestössä, jonka tehtävä oli rakentaa ja edistää positiivista kuvaa Suomen elinkeinoelämästä.
Seuraavaksi urapolku vei Olkiluoto 3 -ydinvoimalahankkeen taustavaikuttajaksi ja jälleen viestintäpäälliköksi Ranskaan Olkiluoto 3:n rakennuttaja Siemens-Framatomelle.
Kun surullisen kuuluisan hankkeen etenemisessä ilmeni vaikeuksia, viestintä siirrettiin ydinvoimalan valmistajalle. Tällöin Tuominen sai lähteä.
Seuraava vuosikymmen oli määräaikaisten työsuhteiden ja hetkittäisten työttömyysjaksojen värittämä.
Koulutus kaduttaa
Yhtä päätöstä urallaan Tuominen on katunut.
Vuonna 2015 hän päätti myydä asuntonsa ja lähteä rahoilla Sveitsiin opiskelemaan hotellialaa, joka oli aina kiehtonut Tuomista alan kansainvälisyyden takia. Tutkinto maksoi hänen mukaansa 100 000 euroa.
Valmistumisensa jälkeen vuonna 2017 Tuominen työskenteli hotelleissa Lontoossa, Ahvenanmaalla, Lapissa ja Helsingissä.
Hän tiskasi, tarjoili, toimi vastaanottovirkailijana ja auttoi konferenssien järjestelyissä. Koulutustasoaan vastaaviin johtotehtäviin Tuominen ei kuitenkaan päässyt.
– Jossain vaiheessa tajusin, että hotellin pyörittäminen on aika yksinkertaista ja hyvin operatiivista, ihan sama, missä päin maailmaa on.
– Siksi ihmettelen, miksi hotellikouluja on edelleenkin olemassa. Eivät ne hommat vaadi mitään akateemisia loppututkintoja.
Oivalluksensa jälkeen Tuominen siirtyi työskentelemään asiakaspalvelijaksi suuriin kansainvälisiin yrityksiin.
Jouduttuaan koronapandemian seurauksena jälleen kerran työttömäksi Tuominen teki muutaman mutkan kautta paluun Suomeen ja hotellialalle. Hän haki päällikkötehtäviin, mutta päätyi ovimieheksi.
Viime syksynä Tuominen osallistui työelämätoimiston Kestävän kehityksen raportointi -työllistymiskurssille, jonka kautta pääsi myös määräaikaisen palkkatuen harjoitteluun teollisuusalan yritykseen, hän kertoo.
Harjoittelu päättyi tammikuussa, minkä jälkeen Tuominen on etsinyt uusia töitä.
Työnhakua eri luokissa
Tuominen on luokitellut hakukohteensa kolmeen luokkaan: A, B ja C.
A-luokka kattaa kaikkein mieluisimmat hakukohteet, joita ovat viestintä- ja diplomatiatehtävät sekä tapahtumien, kuten konferenssien, järjestelypestit. Näitä tehtäviä on kuitenkin tarjolla vähiten, Tuomisen arvion mukaan noin 20 prosenttia hänen hakemistaan paikoista. Kilpailukin on kovaa.
B-luokassa on matkailualan työpaikkoja, kuten hotelleja ja Suomen matkailua edistäviä yrityksiä. Nämä kattavat Tuomisen mukaan noin puolet hänen hakemistaan paikoista.
Loput 30 prosenttia ovat C-luokan paikkoja, joihin Tuominen kertoo hakevansa puhtaasti tekemisen ja rahan puutteen takia. C-pestejä ovat Tuomisen mukaan ”hanttihommat”, kuten tiskaaja ja puistotyöntekijä.
Aina pitäisi olla joku ihme tarina taustalla, että tämä on unelma-ammattini.
Tuominen kokee, että monipuolisesta työkokemuksesta on hyötyä, koska hän voi hakea monenlaisiin tehtäviin.
– Mutta se suurin ongelma on, että en ole mihinkään tehtävään täysin pätevä. Usein minulta puuttuu jokin pieni osaamisalue ja täsmähakija pääsee ohitseni.
Tuominen kokee, ettei korkeakoulutuksestakaan ole työnhaussa aina pelkästään hyötyä.
– Kun haen vaikka tiskarin tehtäviin, he katsovat minua hämmästyneesti, että miten sinä tänne haet. Selitys siitä, että haluan tehdä töitä ja ansaita rahaa, ei auta. Aina pitäisi olla joku ihme tarina taustalla, että tämä on unelma-ammattini ja minulla on hirveä hinku juuri tähän hommaan.
Tuominen sanoo ymmärtävänsä, etteivät työnantajat mielellään palkkaa työntekijää, jos he epäilevät tämän lähtevän heti, kun oman alan töitä tarjoutuu.
– Mutta ei se tarkoita, että tekisin työni jotenkin huonommin. Kaikkihan kehittävät uraansa ja tietysti lähtevät, jos saavat paremman paikan.
Puolen vuoden työnhaun aikana Tuominen on päässyt kahteen työhaastatteluun. Toinen hakukohde oli luksushotelli Norjassa ja toinen tavallisempi hotelli Ruotsissa.
Ruotsista on jo tullut kieltävä vastaus. Norjasta ei ole kuulunut toistaiseksi mitään.
Erikoinen ansioluettelo
Katsoessaan uraansa taaksepäin Tuominen kokee, että olisi voinut toimia toisin.
– Minun ansioluetteloni on tekoälynkin mielestä hyvin erikoinen. Siellä on paljon mielenkiintoista, mutta myöskin paljon katkonaisuutta.
– Olen mennyt aina jokaiseen työhön, johon minut on hyväksytty. Ei ehkä olisi pitänyt.
Tuominen katuu sitä, ettei jäänyt aikanaan odottamaan uusien viestintäalan paikkojen avautumista, vaan suuntasi heti ”hanttihommiin”.
– Silloinhan olin ylempää keskiluokkaa tai jotain vastaavaa, mutta nyt olen aivan pohjalla ja elän toimeentulotuella. Ei ole oikein varaa mihinkään.
Vähävaraisuudesta huolimatta Tuomisen suurin rasitus on henkinen.
– Ei työnhaku ole raskasta, mutta ne jatkuvat, pinoutuvat hylkäysilmoitukset ovat.
Työelämätoimisto vaatii työtöntä työnhakijaa hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa. Tuominen kuitenkin kertoo lähettävänsä kuukaudessa keskimäärin 20 hakemusta.
Pahinta työttömyydessä on Tuomisen mielestä se, että itsensä tuntee turhaksi.
Tuominen aloitti väitöskirjan tekemisen vuonna 2005 työskennellessään Finnfactsilla. Hän haluaisi jatkaa sen työstämistä, mutta TE-toimisto kieltää sen tukien menettämisen uhalla.
Tuominen kertoo saaneensa paikan myös kulttuuriperinnön maisteriohjelmasta, mutta TE-toimisto katsoo, ettei alan koulutus työllistä, joten sitäkään ei saa opiskella.
Työtön ei ole laiska
Tuomisen mielestä yleinen käsitys siitä, että työttömät olisivat laiskoja, on virheellinen.
– En ole tavannut yhtäkään työtöntä, joka olisi laiska ja ei haluaisi töitä. Meistä työttömistä promille on näitä skeittarijuusoja ja muita elintapatyöttömiä.
Tuominen näkee, että työttömyydestä koituu merkittävä syrjäytymisriski.
– Toisaalta on hassua, että puhutaan syrjäytymisestä. Mielestäni se on enemmän syrjäyttämistä, kun ei oteta osaksi yhteiskuntaa.
– Ja sitten sinua syyllistetään poliitikkojen ulostuloissa ja artikkeleiden kommenttikentissä, joissa on työttömistä ihan karseaa tekstiä.
Tuominen kertoo saaneensa ajattelematonta ja epäempaattista palautetta myös lähipiiriinsä kuuluvilta ihmisiltä, jotka ovat hänen mukaansa itse hyvässä asemassa.
– Sieltä on tullut jopa naureskelua siitä, että olen joskus aikoinaan ollut hyvissä hommissa ja nyt olen tämmöisessä asemassa. He jotenkin näkevät sen niin, että työttömyys olisi omaa syytäni, koska olen ollut jotenkin hankala.
Tuominen toivoisi, että työnantajat harrastaisivat positiivista syrjintää työttömien palkkaamisessa.
– Työpaikka on työttömälle äärimmäisen suuri lahja, ja kiitollisuus siitä näkyy työnteossa.
