Jere Karalahden mennyt vuosi on ollut vaatimattomasti sanottuna tapahtumarikas.
Viime vuoden syyskuun lopussa hän kohtasi Matias Niemen elämänsä ensimmäisessä nyrkkeilyottelussa. Vain muutamaa päivää myöhemmin hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.
Talvi sujui Vantaan vankilassa tutkintavankeudessa. Huhtikuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Karalahden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.
Puolentoista viikon kuluttua edessä on nyrkkeilyottelu Mika ”Immu” Ilméniä vastaan.
Mikä elämässäsi on muuttunut, ja millainen on suhteesi päihteisiin nykyään, Jere Karalahti?
– No eiköhän se riitä, että mä sanon, että menneet on menneitä. Onhan mulla näitä ajanjaksoja ollut elämässä aikaisemminkin, että välillä on niin sanotusti lähtenyt vähän keulimaan ja mennyt vähän lujempaa, mutta kuitenkin ollut aina hauskaa ja ilon kautta suurin piirtein.
– Totta kai rapatessa roiskuu, mutta lähtökohtaisesti nyt on taas palattu siihen oikeaan Jereen ja siihen, kuka mä olen. Tämä nyrkkeilyottelu tulee olemaan mulle kasvojenpesun paikka urheilullisesti.
Karalahti ei kiellä sitä, että hänen tilassaan häkin imuun vaikuttaa myös ottelupalkkio.
Entinen kiekkotähti haluaa kuitenkin painottaa sitä, että tavoitteellinen urheilu on se tapa, jolla hän pysyy kaidalla tiellä.
– Jos mä jään toimettomaksi, enkä en tee mitään, en treenaa, en urheile, niin silloin vasta ongelmia seuraa. Ehkä se on just sitä, että kun on harrastanut kilpaurheilua läpi elämän. Mä tarvitsen jonkun tavoitteen.
Sydän iskussa
Karalahti sanoo, että huumevyyhteen sotkeutuminen ja epäterveelliset elämäntavat häiritsivät Niemi-otteluun valmistautumista.
Oikeuskuulemisissa Karalahti kertoi, että lääkäri oli etukäteen kieltänyt häneltä nyrkkeilemisen saamansa diagnoosin takia.
– Viime ottelussa elämäntilanne ja elämäntapa ja kaikki muukin oli vähän heikommalla mallilla. Mulla on todettu sydämen vakava vajaatoiminta, mutta se on lääkkeillä hoidettavissa ja kunnossa pidettävissä, Karalahti vakuuttaa.
– Arvot olivat ennen viime matsia sen raskaan ja rajun kesän jäljiltä semmoiset, että lääkäri määräsi, että en saisi mennä, mutta menin silti. Nyt olin Vantaalla valtion talossa viime talven, ja sen jälkeen olen urheillut ja syönyt terveellisesti ja elänyt tervettä elämää. Sydän on täydessä iskussa taas.
Olet siis hakenut lääkäriltä uuden arvion, että kaikki on kunnossa ja saat nyrkkeillä?
– Kyllä, kaikki on kunnossa.
Immu: Kysykää Jereltä
Karalahden saama lääkärin määräys nostaa esiin kysymyksen Immu Fight Nightin vastuusta ja moraalista liittyen ottelijavalintoihin.
Tapahtumassa promoottorin ja matchmakerin hommia hoiteleva Immu ei ota asiaan minkäänlaista kantaa.
– Mä en tiedä Karalahden terveystietoja. Eikä mulla ole niitä oikeus sanoakaan, vaikka tietäisin. Eli niistä asioista teidän pitää kysyä Jere Karalahdelta, Immu kuittaa.
– Meillä on lääkärintarkastus ennen ottelua. Jos hän läpäisee sen, niin sitten hän läpäisee.
Ilmén tuli kamppailuiltamien järjestämiseen mukaan keväällä yhdessä Panu Hörkön kanssa perustamansa Immu Fight Club -brändin kanssa.
Tuolloin hän julisti, että tapahtuman ottelijoille pitää olla ”kakut lusittu ja velat maksettu yhteiskunnalle”. Karalahti ei tuomionsa ja ulosottovelkojensa kanssa sovi mainittuun tuotetakuuseen.
Immu huomauttaa, että Immu Fight Nightin organisaatiossa valtaa käyttää Sanoma-konserniin kuuluva Nelonen Media Live.
– Tämähän on Sanoma osakeyhtiön tapahtuma. Puhut varmaan siitä IFC-tapahtumasta, missä mä olen lausunut noin. Se oli mun tapahtuma. Jos hän pääsee heidän [Sanoma] kanssaan sopimukseen, niin mitä se minulle kuuluu?
Eli se ei enää ole sinulle ongelma, koska Sanoma on tässä taustalla?
– Sopparini on urheilumanagerointiin verrattavissa oleva. Olen ikään kuin mainos- ja keulahahmo, mutta en päätä näistä asioista.