Juhani oli kuolla, ja hän kohtasi kuolleen isänsä – Nyt hänellä on kaikille painavaa asiaa

Juhani Salmelan elämä muuttui heinäkuisena aamuna, kun hän oli lähdössä marjastamaan.

Hän pakkasi reppuaan Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevan omakotitalonsa keittiössä, kun hän yllättäen menetti tajuntansa.

Vuosikymmeniä kestänyt jatkuva työnteko ja touhuaminen loppuivat siihen, mutta todellinen kiire vasta alkoi.

– Sehän oli kuin yhtä kauhuelokuvaa se kaikki. Sanottiin, että lähtö on ollut minuuteista, jopa sekunneista kiinni, Salmela muistelee.

Dramaattisten vaiheiden jälkeen hän selvisi hyvällä tuurillakin tilanteesta, joka vie useimmilta hengen. Alkoi paluu elämään, mutta helppoa se ei ollut.

Harhaisessa tilassa hän muun muassa kohtasi isänsä, joka oli kuollut kauan sitten.

Salmela kertoo Iltalehden haastattelussa, kuinka tapahtumat etenivät, mitä hän on tapahtuneesta oppinut ja mitkä olivat ne viisi sanaa, jotka hän harhoissaan kuuli isänsä lausuvan.

”Mitä tämä oikein on”

Juhani Salmela istahtaa pöydän ääreen samaisessa keittiössä, jonka lattialle hän lyyhistyi perjantaiaamuna 18. heinäkuuta viime vuonna.

Salmela on puhelias mies, hyvä suustaan, ja hänellä on painavaa asiaa.

– Haluan kertoa tämän tarinan, jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi elämän rajat ja merkityksen, hän sanoo.

Salmela puhuu tauotta 15 minuuttia, kun häneltä kysyy tapahtumista, jotka muuttivat hänen elämänsä.

Kun hän virkosi keittiön lattialta menetettyään yllättäen tajuntansa, mielen valtasi hämmästys.

– Ihmettelin, että mitä tämä oikein on. Ei minulla ole edes mikään paikka kipeänä.

Salmela nousi ylös ja voi pahoin. Hän kiirehti vessaan. Voimakkaan oksennuskohtauksen jälkeen hän kaatui jälleen ja löi päänsä lattiaan.

– Siinä lähti taas taju vähäksi aikaa.

Tajunnanmenetys ja pahoinvointi ovat Salmelaa kohdanneessa tilanteessa varsin tyypillisiä oireita.

Useimmiten varsin pian tämän jälkeen seurauksena on kuolema.

Ei ollut helle

Kun Salmela virkosi uudelleen, hän ymmärsi, että nyt on kiire. Hänellä oli puhelin mukanaan, joten hän pystyi soittamaan välittömästi hätänumeroon.

Salmelan mukaan ambulanssi saapui viidessä minuutissa.

– Papereista olen lukenut, että kun ambulanssimiehet tulivat sisälle, minä olin maannut sohvalla. Sellaisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa.

Salmelalle tilanteen täysi vakavuus ei ollut vielä tässä vaiheessa selvä. Hän arveli, että syynä huonoon vointiin oli tuolloin vallinnut kova helle.

Hän sanoi paikalle nopeasti ehtineille aikuisille lapsilleen, että hän käväisisi vain nopeasti sairaalassa nesteytyksessä.

– Olikin isompi homma, Salmela toteaa.

Viimeinen uni

Salmelan jalat eivät kantaneet, joten hänet siirrettiin paareilla ambulanssiin. Sitten mentiin vauhdilla kohti Oulun yliopistollista sairaalaa (Oys).

– Ambulanssikyydistä jäi muistoksi se, että koko kylki oli ihan mustana, koska he sitoivat remmeillä kiinni ja vauhti oli hurjaa.

Vauhti jatkui sairaalassa.

– Oli välillä tunne, että olin koko ajan ilmassa, kun siirrettiin paareilta sänkyyn ja sängystä leikkaussaliin. Tuntui kuin siellä olisi ollut kauhea sekamelska, kun ihmiset juoksivat ja tekivät nopeita toimenpiteitä.

Paikalle saapui lääkäri. Hän totesi Salmelalle, että tilanne oli erittäin vakava ja leikkaus pitäisi tehdä heti.

– Lääkäri kysyi, että voivatko he tehdä sen. Minä sanoin, että teidän pitää tehdä, mitä te osaatte. En minä pystynyt ottamaan kantaa enkä edelleenkään tajunnut, mitä oli tapahtunut.

Lääkäri kertoi, että leikkaus tehtäisiin paikallispuudutuksessa eikä nukuttaminen ollut edes vaihtoehto.

– Se olisi ollut viimeinen uni, Salmela sanoittaa.

”Tulihan se mies takasin”

Salmela kertoo maanneensa täysin tajuissaan leikkauspöydällä ja ihmetelleensä, mitä tapahtuu.

Kipua hän ei tuntenut.

– Lyötiin niin paljon myrkkyjä, hän kuvailee.

Sitten verenpaineet romahtivat, ja Salmela menetti saman päivän aikana jo kolmannen kerran tajuntansa. Kun hän jälleen virkosi, vieressä seisoi lääkäri.

– Hän sanoi, että no niin, tulihan se mies takasin. Minä kysyin, että olinko minä ollut menossa jonnekin.

Vasta tämän keskustelun jälkeen Salmelalle alkoi valjeta, että hän oli ollut vain minuuttien tai ehkä sekuntien päässä kuolemasta.

Hänen aorttansa oli revennyt. Ilman sairaalahoitoa seurauksena olisi ollut käytännössä varma kuolema. Usein aortan repeämät johtavat kuolemaan, vaikka sairaalaan ehtisikin.

Huumoria ja harhoja

Juhani Salmela oli hengissä, mutta kunnossa hän ei ollut.

Kun hän oli viimein ymmärtänyt, mistä oli kysymys, oli kehon lisäksi mieli toipumisen tarpeessa.

– Ensimmäiset vuorokaudet tuntui, ettei uskalla nukkuakaan. Se kuolemanpelko oli niin pinnassa.

Lääkkeet aiheuttivat myös harha-aistimuksia.

– Jos kysyin, että mitä nuo tuolla ovat, niin eihän sitä kukaan muu nähnyt. Minua huvitti, että minkälaisia elokuvia minä näen, Salmela kertoo.

– Olen kuitenkin positiivinen ihminen ja huumorimies, niin huumorilla yritin itseäni rauhoitella.

Yksi harhoista oli painostava. Siinä Salmela kohtasi kauan sitten edesmenneen isänsä.

Näin Salmela muistelee harhaa

Olin sellaisessa pimeässä paikassa. Siellä kuului paljon ääniä, ja hahmoja liikkui. Kasvoja ei näkynyt.

Minulla oli sellainen hirveä olo, että pitää päästä äkkiä pois täältä. Minä muka sanoin niille, että minun pitää päästä äkkiä pois täältä. Minä en kuulu tänne.

Jokin ääni sanoi, että odota hetkinen, täällä on yksi henkilö, jolla on asiaa sinulle.

Isä, joka on kuollut vuonna 2001, käveli nurkan takaa.

Isä oli pitkä mies, mutta ei hän minun mittaiseni ollut. Siinä kohtaamisessa hän oli pidempi kuin minä, ja hänellä oli valtavan pitkä askel.

Hän käveli sieltä nurkan takaa, tuli minun luokseni, otti syliin ja puristi.

Tunsin sen puristuksen, ja hän sanoi, että Juhani, älä tapa itseäsi töillä.

Se oli vähän puistattavakin kokemus. Entä jos isä olisikin sanonut, että lähdetäänpä katsomaan, ketä kaikkia muita täällä on?

Lindholm ja Kirka

Aortan repeämisiin on kuollut tämän vuosituhannen aikana jo tuhansia suomalaisia, etenkin iäkkäitä miehiä.

Heihin lukeutuvat muun muassa vuonna 2019 kuollut Olli Lindholm ja vuonna 2007 kuollut Kirka. Molempien aortat repesivät täysin yllättäen, kuten kävi Juhani Salmelallekin.

Salmelan tapaus oli lajissaan varsin tyypillinen. Hänen vatsa-aortassaan oli ollut aneurysma eli pullistuma, jota ei ollut koskaan havaittu.

Usein ensimmäinen merkki pullistuman olemassaolosta on sen repeäminen ja nopea kuolema. Keskeisen tärkeää selviämisen kannalta on päästä nopeasti sairaalahoitoon.

Noin puolessa Suomen tapauksista ihminen ei ehdi ennen kuolemaansa sairaalaan.

Juhani Salmela toteaa, että oli monen sattumuksen ja hyvän tuurin summa, että hän selvisi hengissä.

Puhelin mukana

Salmela kertoo, että hän kantaa aina puhelinta mukanaan.

Näin ollen se oli käsillä, ja hän saattoi soittaa heti hätänumeroon, kun rajut oireet alkoivat.

Toinen onnekas sattuma oli se, että hän oli aortan revetessä vielä kotonaan eikä kaukana hillasuolla, minne hänen oli ollut tarkoitus lähteä.

– Sieltä olisi ollut 70 kilometriä matkaa Oysiin. Se olisi ollut liian pitkä matka, vaikka minut oltaisiin sieltä löydettykin.

Vauhdikas ambulanssikyyti Salmelan kotoa sairaalaan vie vajaan puoli tuntia. Hänen tapauksessaan onnekasta oli vielä sekin, että lähettyvillä sattui olemaan vapaa ambulanssi. Niitä ei Iissä liiemmälti seiso odottelemassa.

Se sen sijaan ei ollut sattumaa, että kaikki hänen pelastamiseensa osallistuneet terveysalan ammattilaiset ambulanssista sairaalaan tiesivät, mitä tehdä.

– Kyllä minä arvostan suomalaista terveydenhoitoa ainakin tämän kokemuksen perusteella ja kumarran syvään. He tekevät arvokasta työtä, Salmela sanoo.

Sitten seis

Salmela oli harrastanut ikänsä urheilua monipuolisesti ja oli kovakuntoinen mies.

Tilanne oli toinen, kun hän palasi reilun viikon sairaalareissun jälkeen kotiin.

– Jaksoin juuri ja juuri kävellä talon ympäri. Se on aika hurja homma, kun kunto putoaa kymmenestä yhteen, niin eihän sitä ollut ollenkaan.

Sittemmin kunto on kohentunut. Salmela kertoo esimerkiksi viettäneensä menneen kesän aikana sata tuntia hillasuolla.

Vaikka kunto sen sallisi, ei Salmela halua tai aio palata enää aikaisempaan vauhtiin.

– Minulla ei ole enää mihinkään kiire, hän sanoo.

Työhullu

Juhani Salmela kertoo menneensä metsätöihin jo alle 15-vuotiaana.

Ankara työmoraali opittiin kotona. Siksi hänen harhassa kokemansa kohtaaminen isän kanssa oli vaikuttava.

– Se oli isä, joka teki meistä työhulluja, Salmela sanoo.

Töitä hän todellakin teki, yli 50 vuotta.

– Olen ollut yrittäjä, niin silloinhan pitää tehdä. Silloin ei ole sairauslomia, kesälomia eikä mitään. Olen kyllä pannut itseni tosi lujille.

Vapaallakaan ei aika ole ehtinyt käydä pitkäksi. Liikunnan lisäksi Salmela on tehnyt trubaduurikeikkoja, esittänyt lavakomiikkaa, kalastanut, kirjoittanut runokirjan ja niin edelleen.

– Olen varmasti ollut aika hengästyttävä kaveri monelle, kun mennään vauhti päällä.

Kun aortta repesi, oli pakko rauhoittua.

– Kyllä se oli semmoinen rymähdys, että siinä meni palikat uuteen uskoon, Salmela sanoo.

– Se oli viimeinen tikki ja viimeinen varoitus. Olen sanonut itselleni, että nyt saa riittää.

Tyhjä pörssi

Pakkopysähdys auttoi Juhani Salmelaa näkemään asioita, joita hän ei kaikelta kiireeltä ollut huomannut.

– Kesälläkin mökillä ihmettelin, että miten se on mahdollista, että ruoho ja puut voivat olla noin vihreitä. Aiemmin ei ollut aikaa niitä katsoa.

Aikaisemmin Salmela piti keskeneräistä työtä tai askaretta kauhistuksena. Nyt hän ajattelee, että on pikemmin hyvä, että seuraavallekin päivälle jää jotakin tekemistä.

Salmelan osalta työelämä päättyi lopullisesti aortan repeämiseen, mutta elämä jatkuu. Kuntoutuessaan hän on kokenut tärkeäksi kertoa oppimastaan muillekin.

Työelämän ei pitäisi olla koko elämä. On muistettava pysähtyä ja olla itselleen armollinen.

– Käy välillä peilin ääressä ja sanoo, että tuon ihmisen kanssa minä tulen toimeen.

Juhani Salmela muistuttaa, että ahkerinkaan työmies tai -nainen ei saa tienestejään mukaan, kun aika jättää, vaikka koko elämänsä olisi työlle uhrannut.

– Kyllä se on tyhjä pörssi.

Miesten vaiva

Aortta on sydämestä alkava iso valtimo, josta muut valtimot haarautuvat.

Aortan aneurysman eli pullistuman tavallisin paikka on vatsa-aortta. Pullistuma on usein oireeton. Hoitamattomana vaarana on pullistuman repeäminen.

Vuosina 2000–2014 Suomessa tapahtui vuosittain noin 330 vatsa-aortan repeämää.

Niistä 52 prosenttia johti kuolemaan ennen sairaalahoitoon pääsemistä. Sairaalakuolleisuus oli 39 prosenttia.

Verisuonikirurgian erikoislääkäri, dosentti Pirkka Vikatmaa sanoo, että tuoreempaa vahvistettua tilastotietoa ei ole vielä saatavilla.

Vikatmaa kuitenkin arvioi, että edelleen noin puolet vatsa-aortan repeämistä päättyy kuolemaan ennen kuin potilas ehtii sairaalaan.

Sairaalaan ehtineistäkin huomattavan moni kuolee, vaikka Vikatmaan mukaan sairaalakuolleisuus onkin viime vuosina hoitomuotojen kehittymisen ansiosta pudonnut ja on nyt noin 20 prosenttia.

Vikatmaa kertoo, että vatsa-aortan repeämiä tapahtuu nykyään vähemmän kuin ennen. Hänen mukaansa ainakin yhtenä syynä tähän ovat parantuneet elintavat, erityisesti tupakoinnin väheneminen.

Aortan pullistumat ovat miehillä selvästi yleisempiä kuin naisilla, ja niiden yleisyys lisääntyy iän mukana.

Siitä ei ole Vikatmaan mukaan edelleenkään tarkkaa tietoa, miksi kyseessä on voittopuolisesti miesten vaiva. Hän arvioi, että genetiikan lisäksi tässäkin elintavoilla voi olla vaikutusta.