Pääuutiset

Kaaosmainen tilanne Helsinki-Vantaalla laajeni – Yli kaksi tuntia odotusta

Kaaosmainen tilanne Helsinki-Vantaalla laajeni – Yli kaksi tuntia odotusta

Iltalehden lukija Sakari kertoo, että Helsinki-Vantaan lentokentällä on lauantaina ollut ongelmia myös matkatavara-aulassa.

Iltalehti kertoi aiemmin lauantaina, että lähtöselvityksen matkatavaraluovutuksen kuljettimessa oli vikaa.

Viiden aikoihin iltapäivällä kolmen lennon matkustajat joutuivat odottamaan matkatavaroitaan jopa yli kaksi tuntia, Sakari kertoo. Sakarin mukaan odottelijoita oli reilusti yli sata.

Tunnelma aulassa oli tilanteeseen nähden yllättävän hyvä.

– Lapsiperheitä käy vähän sääliksi, Sakari sanoo.

Puoli kuuteen mennessä hihnaa pitkin oli tullut joitakin yksittäisiä matkatavaroita. Esimerkiksi Sakarin vaimo sai laukkunsa, mutta Sakari itse ei.

Myöhemmin Sakari viestitti, että sai laukkuna kymmentä vaille kuusi. Tuossa vaiheessa vaikutti siltä, että matkatavaroita alkoi tulla muillekin, hän kertoo.

Tilanteesta tiedotettiin Sakarin mielestä huonosti, lähinnä parilla kuulutuksella. Ongelmien syyksi ilmoitettiin yhdessä kuulutuksessa ruuhka.

Tästä oli kyse

Finavialta kerrotaan, että kolmen aikoihin ilmennyt vika lähtöselvityksessä aiheutti hitautta myös saapuvien matkatavaroiden luovutukseen.

Yhdeksän lennon matkustajat joutuivat odottamaan matkatavaroitaan yli tunnin lentonsa jälkeen, Finavian viestintäpäällikkö Kirsi Luhta kertoo Iltalehdelle sähköpostitse.

Lähes kaikki matkatavarat oli luovutettu hieman ennen kello seitsemää.

– Finaviassa olemme pahoillamme matkustajille aiheutuneesta vaivasta ja pitkästä odotusajasta, Luhta kirjoittaa sähköpostissaan.

Olet saattanut jäädä paitsi