Škoda Transtech Oy:n muutosneuvottelut ovat päättyneet. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessa.
Neuvottelujen päätyttyä yhtiö on päättänyt toteuttaa henkilöstövähennyksiä, jotka koskevat yhteensä 117 työntekijää. Lisäksi yhtiö voi tarvittaessa toteuttaa kohdennettuja lomautuksia sekä muita neuvotteluissa käsiteltyjä toimenpiteitä.
Škoda Transtech on suomalainen raitiovaunuvalmistaja, jonka tehdas sijaitsee Kajaanin Otanmäessä. Škoda Transtech on yksi Kainuun keskeisistä teollisista työnantajista.
Otanmäen tehtaalla työskentelee on työskennellyt noin 600 henkilöä.
Kiista vei muutosneuvotteluihin
Škoda Transtechilla on ollut kiista Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa raitiovaunuhankinnasta.
Kaupunkiliikenne sulki suomalaisyhtiön tarjouksen kilpailutuksesta tarjouspyynnön vastaisena ja valitsi toimittajaksi sveitsiläisen Stadlerin tytäryhtiön Stadler Polskan.
Yhtiöiden välinen kiista kävi läpi oikeusasteet, kun markkinaoikeus hylkäsi Škoda Transtechin valituksen ja korkein hallinto-oikeus epäsi yhtiöltä valitusluvan, minkä lisäksi Škoda Transtech teki asiasta toimenpidepyynnön Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Alkujaan noin 271 miljoonan euron ja optioineen sekä elinkaaripalveluineen jopa 1,6 miljardin euron arvoisen tilauksen menettäminen on johtanut nyt loppuun saatettuihin muutosneuvotteluihin ja henkilöstövähennyksiin.
”Vaikea päätös”
Yhtiön mukaan muutosneuvotteluissa haettiin keinoja, joilla yritys pärjää kilpailijoilleen ja sopeutuu tiukkaan taloustilanteeseen. Tavoitteena oli varmistaa, että yhtiön toiminta voi jatkua myös tulevaisuudessa.
Neuvottelujen alkaessa arvioitiin, että enintään 200 työntekijää saattaa menettää työnsä. Suunnitellut muutokset koskivat myös 452 muuta työntekijää.
Neuvotteluissa etsittiin keinoja, joilla irtisanomisia voitaisiin välttää. Yhtiö selvitti muun muassa työntekijöiden siirtämistä avoimiin tehtäviin, töiden uudelleenjärjestelyä sekä tilapäisiä lomautuksia.
Yhtiö käy henkilökohtaiset keskustelut kaikkien niiden työntekijöiden kanssa, jotka kuuluivat muutosneuvottelujen piiriin. Päätösten kohteena oleville työntekijöille tarjotaan Suomen lainsäädännön mukaiset muutosturvapalvelut sekä tarvittava tuki muutostilanteessa.
– Tämä on vaikea päätös sekä yhtiölle että sen työntekijöille. Haluamme kiittää henkilöstöämme rakentavasta osallistumisesta koko neuvotteluprosessin ajan, sanoo Škoda Transtech Oy:n toimitusjohtaja Juha Vierros tiedotteessa.
– Keskitymme nyt tukemaan työntekijöitämme muutoksen läpi samalla, kun varmistamme yhtiön toiminnan kestävyyden ja kilpailukyvyn.