Wilma Heltelä joutuu jättämään keskiviikkona Zürichissä käytävän Timanttiliigan seiväshyppykilpailun väliin.
Suomen Urheiluliiton tiedotteen mukaan Heltelälle puhkesi flunssa perjantaina käydyn Lausannen Timanttiliigan kilpailun jälkeen.
Flunssaa on hoidettu Zürichissä.
– Lausannen kisassa oli sellainen olo, ettei ole ihan parhaassa iskussa. Sitten pari päivää myöhemmin oli aika selvää, mistä se johtuu, eli tuli kunnon flunssa, Heltelä kertoo ja kiittää Zürichin kilpailun järjestäjien kautta saamaansa ensiluokkaista lääkäripalvelua.
– Keskiviikon Zürichin kisa perutaan, mutta toivon, että pystyn hyppäämään lauantaina Ruotsi-ottelussa, Heltelä sanoo.
Heltelä otti Birminghamissa käydyistä yleisurheilun EM-kisoista hopeaa, kun hän ylitti seiväsfinaalissa korkeuden 475.
Kisan voitti Sveitsin Angelica Moser tuloksella 480.
Yleisurheilun Suomi–Ruotsi-maaottelu käydään Helsingin olympiastadionilla lauantaina ja sunnuntaina (29.–30.8.).