Huumekauppa päättyi verisesti Vaasassa juhannusaattona: parikymppinen mies puukotti kahta miestä rintaan.
Syyttäjä vaatii 23-vuotiaalle miehelle enintään 12 vuoden vankeusrangaistusta muun muassa taposta ja tapon yrityksestä.
Mies kiistää syytteet ja vetoaa hätävarjeluun. Hän oli kertomansa mukaan sopinut Subutex-kaupoista 46-vuotiaan uhrin kanssa.
Miehet kohtasivat kaupungin keskustassa 19. kesäkuuta, mutta tilanne kärjistyi riitelyksi. Syytetyn mukaan kauppa jäi toteutumatta, koska hänellä ei ollut rahaa.
Syytetty mies väittää, että uhri kävi häneen käsiksi. Tällöin hän kaivoi esiin puukon ja iski sen uhrin rintaan. Terä lävisti sydämen, ja mies kuoli.
Puukottajan puolustuksen mukaan mieheltä ei olosuhteissa ”olisi kohtuudella voinut vaatia muunlaista suhtautumista”. Puolustus vetoaa tilanteen yllätyksellisyyteen ja vaarallisuuteen.
Syyttäjän mukaan tappotahallisuudesta kielii muun muassa miehen käytös teon jälkeen. Hän oli lähettänyt verisestä puukosta videon Snapchatissa uhria halventavin saatesanoin:
– Piti vähä nistiä opettaa kaupoil.
Anasti tekovälineen
Puukottaja pakeni paikalta juosten.
Tilanteessa taaempana ollut uhrin tuttava, hänkin 46-vuotias mies, lähti perään. Puukottaja iski häntä rintaan. Isku osui syyttäjän mukaan vain muutaman sentin päähän elintärkeistä elimistä.
Parikymppinen mies oli anastanut teoissa käyttämänsä puukon vain paria päivää aiemmin.
Häntä syytetään tapon ja tapon yrityksen lisäksi kahdesta näpistyksestä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kahdesta toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta, huumausainerikoksesta.
Mies myöntää nämä syytteet.
Vanhempien suuri suru
Syyttäjä vaatii ankaran vankeusrangaistuksen lisäksi, että mies määrätään mielentilatutkimukseen. Mies ei vastusta vaatimusta.
Jälkimmäisen puukotuksen uhri vaatii mieheltä yhteensä yli 11 500 euroa korvauksia muun muassa kivusta ja kärsimyksestä.
Surmansa saaneen miehen vanhemmat vaativat kumpikin 14 000 euroa rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Aikuinen poika oli kaksi viime vuotta asunut iäkkäiden vanhempiensa luona ja auttanut heitä arjen askareissa. Poika oli toiminut myös toisen vanhempansa omaishoitajana.
Uhrin tytär vaatii 8 500 euroa kärsimyskorvauksia. Vaatimuksen mukaan uhrin ja lapsen välit olivat olleet etäiset, mutta uhri oli juuri saamassa ”elämänsä kuntoon” ja aloittanut korvaushoidon. Nyt välit eivät voi korjaantua.
Pohjanmaan käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.