Kipinät lentelivät Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin republikaanipuolueen senaattorien kokouksessa keskiviikkona, kertoo yhdysvaltalaislehti The Hill.
Sanaharkkaa syntyi lehden tietojen mukaan useista asioista budjettimenettelystä aina hampputuotteita koskeviin kieltoihin. Näistä ensimmäisessä äänekkäimmin toisiaan vastassa olivat Wisconsinin senaattori Ron Johnson ja Mainen Susan Collins.
The Hillin sisäpiirilähteiden mukaan Johnson haluaisi puskea liittovaltion budjettipäätöslauselmaa koskevan äänestyksen läpi vielä ennen senaatin istuntotaukoa.
Collins ei kuitenkaan halua avata sen mukana tulevaa ”Pandoran lipasta” juuri ennen syksyn välivaaleja, joissa hänen jatkokautensa on todellisessa vaarassa.
”Aikamoinen kaaos”
Taustalla ovat Yhdysvaltain kongressin budjettimenettelyä koskevat käytännöt. Niiden mukaan budjettipäätöslauselman palattua takaisin valiokuntien käsittelystä voisivat demokraattipuolueen senaattorit antaa lakiesitykseen useita republikaaneille poliittisesti kiusallisia muutosehdotuksia.
Yhdysvalloissa tätä kutsutaan nimellä ”vote-a-rama” eli vapaasti suomennettuna ”äänestysmaraton”.
Sen aikana demokraatit voisivat käytännössä siis pakottaa republikaanisenaattorit ottamaan äänestämällä kantaa muun muassa sosiaaliturvan muutoksiin, rikkaiden verotukseen tai presidentti Trumpille tärkeään ”poliittisten ajojahtien vastaiseen rahastoon”.
– Juuri sitä monet pelkäävät. Voitteko kuvitella, miten paljon muutosesityksiä siitä seuraisi? sanoi nimettömänä pysytellyt republikaanisenaattori The Hillille.
Senaatin enemmistöjohtaja John Thune oli kokouksen jälkeen vaikeana toimittajien edessä. Hän ei ollut edes varma, saisiko hän tarpeeksi puolueensa senaattoreita budjettipäätöslauselmaa koskevan äänestyksen taakse.
Budjettipäätöslauselman lisäksi Thune joutuu navigoimaan puolueensa muitakin sisäisiä kiistoja.
– Se on aikamoinen kaaos, eikö olekin?
The Hill oli kokouksen tapahtumista yhteydessä myös Collinsiin. Hän oli kuitenkin vähäsanainen sen sisällöstä.
– En aio kommentoida, mitä lounaalla tapahtui, Collins vastasi.