Kohuklinikka hakeutuu konkurssiin
Keväällä kohun keskellä ollut kauneusklinikka Nordicshape hakee konkurssia Espoossa sijaitsevalle toimipisteelleen.
Konkurssista uutisoi ensimmäisenä Taloussanomat.
Yritys on jättänyt konkurssihakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen keskiviikkona. Asia selviää Oikeusrekisterikeskuksen sivuilta.
– Tämän omaehtoisen konkurssin tarkoituksena on vain sulkea liike ja katkaista vuokrasopimus. Tekninen toimenpide, toimitusjohtaja Samuel Rossi kommentoi Taloussanomille.
Nordicshapen Helsingin kauneusklinikka pysyy toiminnassa konkurssista huolimatta, sillä se on oma yrityksensä.
Toiminta keskeytettiin
Iltalehti uutisoi huhtikuussa, että Nordicshape Oy:n toiminta määrättiin välittömästi keskeytettäväksi useiden vakavien potilasturvallisuutta vaarantavien puutteiden vuoksi Lupa- ja valvontaviraston päätöksellä.
Viranomainen kertoi, että Nordicshapen toimintakäytännöt botuliinitoksiinihoitojen antamisessa ovat vakavasti vaarantaneet potilasturvallisuutta. Pistosten antaminen ei aina tapahtunut lääkärin johdon ja valvonnan alla, eikä virasto saanut nähtäväkseen todistuksia henkilökunnan pätevyydestä antaa pistoshoitoja.
Tarkastuksella selvisi myös, että Nordicshape oli käyttänyt potilaiden hoidossa myyntiluvattomia lääkeaineita sisältäviä valmisteita, joiden sisällöstä ei ole varmistettua tosiasiallista tietoa.
Raportin mukaan toimitusjohtaja Rossi suhtautui tarkastuksella asiaan vähätellen ja naureskellen. Myöhemmin Iltalehden haastattelussa hän myönsi, että klinikan toiminnassa oli ollut puutteita, ja että niitä oli lähdetti korjaamaan välittömästi.