Pakko myöntää: kun vaalikartat muuttuivat piirikunta toisensa perään sinisiksi tiistai-iltana, olin kaikista mielipidemittauksista huolimatta aidosti yllättynyt.
Yhdysvalloissa on nimittäin vuosien ajan väännetty vitsiä kansan kollektiivisesta äänestyskäytöksestä. Vitsi menee suunnilleen näin: jos amerikkalaisten pitäisi valita Jeesuksen ja Saatanan välillä, vaalit päättyisivät kuitenkin melkein tasan.
Vitsi on kuvannut Yhdysvaltoja vuosia repinyttä polarisaatiota osuvasti. Amerikkalaiset ovat äänestäneet omaksi katsomaansa puoluetta vaikka hampaat irvessä, kunhan toinen puoli ei vaan voittaisi.
Siksi demokraattien vaalivoitto tuntuu käsittämättömältä. Se on myös historiallinen: vastaava voittomarginaalia ei ole nähty sitten Watergate-skandaalia seuranneiden vuoden 1974 ja 1976 vaalien jälkeen.
Kuten demokraattipoliitikot olivat toivoneet, voitto oli too big to rig. Siis niin valtaisa, ettei edes etukäteen vaalitulosta kyseenalaistaa yrittänyt presidentti Donald Trump lähtenyt sitä kiistämään.
Heti vaalien jälkeen amerikkalaiset ovat selittäneet vaalivoittoa ensisijaisesti amerikkalaisten kurjistuvalla taloustilanteella, inflaatiolla sekä epäsuositulla Iranin sodalla joka kiskoo bensan hintaa pilviin. Vaali-iltana julkistetuissa ovensuukyselyissä äänestäjät uskoivat demokraattipuolueen olevan republikaaneja kykenevämpi tekemään talous- ja ulkopoliittisia päätöksiä.
Se ei kuitenkaan riitä selittämään yksin vaalivoittoa – muutoinhan republikaanien vuoden 2024 voiton olisi pitänyt olla vielä suurempi. Lisäksi on joukko muita selityksiä, jotka täydentävät kuvaa.
Yksi esimerkki ovat latinoäänestäjät, jotka takasivat demokraattien voiton Texasin lisäksi esimerkiksi Kansasissa. He ovat talouden lisäksi olleet huolissaan maahanmuuttoviranomaisten ICE-agenttien toimista.
Tummaihoisten poikkeuksellista äänestysaktiivisuutta esimerkiksi demokraattien voittamassa Etelä-Carolinassa on kutsuttu blacklashiksi. Sitä on selitetty vastareaktiona republikaanien poikkeukselliseen vaalipiirikikkailuun, jolla puolue yritti minimoida demokraattien voitonmahdollisuudet.
Samalla moni republikaaniäänestäjä jätti äänestämättä. Yksi heistä oli Trumpin kiivaimpiin tukijoihin aikanaan lukeutunut Marjorie Taylor Greene. Hän selitti The New York Timesille antamassaan haastattelussa republikaaniäänestäjien olevan yhä raivoissaan Epstein-skandaalista.
Lisäksi hallinnon törkeä korruptio sekä motivoi kansaa äänestämään demokraatteja – tai johti siihen että republikaanit jäivät kotiin.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta viesti pysyy samana: kyseessä oli täydellinen myrsky, jonka puhalsi liikkeelle epäsuosittu presidentti.
Äänestivät amerikkalaiset sitten Trumpia vastaan tai demokraattien puolesta, voittaja pysyy samana: se on Yhdysvaltain demokratia.
Sekä nyt käydyt välivaalit että viime presidentinvaalit ovat näyttäneet, että isot heilahdukset ovat mahdollisia. Erityisen isoa liikettä on tapahtunut nuorissa ä�änestäjissä ja latinoissa. Kumpikin on tulevaisuudessa entistä merkittävämpi äänestäjäryhmä.
Kun äänestäjien tukeen ei voi automaattisesti luottaa, puolueiden pitää tehdä heitä miellyttävää politiikkaa.
Kummissakin viime vaaleissa ylhäältä määritelty ehdokas on ollut huono valinta. Kamala Harris päätyi vuonna 2024 demokraattien ehdokkaaksi ilman esivaaleja – ja näissä välivaaleissa Trumpin valitsemat ehdokkaat hävisivät. Äänestäjien pitää antaa valita itse.
Vaalit näyttävät myös sen, millaisen riskin raharikkaat ottavat sekaantuessaan vaaleihin. Jos yhtä puoluetta tai presidenttiä tukee yhtä näkyvästi kuin Elon Musk ja kumppanit ovat tukeneet Trumpia, uhkapeli voi räjähtää silmille vallan vaihtuessa.