Portugali eteni MM-kisojen neljännesvälieriin kaatamalla Kroatian dramaattisessa pudotuspelien avauskierroksen ottelussa 2–1.
Ratkaisu nähtiin vasta varsinaisen peliajan lisäajalla, eikä draama päättynyt edes siihen.
Ottelu alkoi Portugalin hallinnassa, mutta avausjaksolla maaleja ei nähty. Toisella puoliajalla tapahtumat kuitenkin vyöryivät vauhdilla.
Kroatia iski ensimmäisenä. Ivan Perišić unohtui täysin vapaaksi Portugalin rangaistusalueelle, minkä seurauksena hän pääsi viimeistelemään 53. minuutilla ottelun avausmaalin.
Portugalin vastaus oli lähellä heti perään. Rafael Leão täräytti pallon ylärimaan, ja hetkeä myöhemmin Cristiano Ronaldo laukoi pallon verkkoon. Osuma kuitenkin hylättiin paitsiona.
MM-historiaa
Lopulta Portugalille avautui huippumahdollisuus, kun Nikola Vlašić rikkoi Renato Veigaa 64. peliminuutilla rangaistusalueella. Erotuomari tarkisti tilanteen videolta ja osoitti lopulta pilkulle kroatialaisten kovista protesteista huolimatta.
Ronaldo asettui pallon taakse ja sijoitti rangaistuspotkun varmasti verkkoon 68. minuutilla.
Samalla 41-vuotiaasta portugalilaistähdestä tuli MM-kisojen historian vanhin pudotuspeleissä maalinteossa onnistunut pelaaja. Maali oli myös hänen uransa ensimmäinen MM-kisojen pudotuspeleissä.
Lopulta Ronaldo otettiin vaihtoon 81. peliminuutilla.
Ottelu näytti jo etenevän jatkoajalle, mutta Portugalilla oli vielä yksi sana sanottavanaan.
Leão keskitti pallon 90+4. peliminuutilla tarkasti boksiin, jossa Gonçalo Ramos puski pallon kahden puolustajan välistä verkkoon ja vei Portugalin 2–1-johtoon.
Suurta draamaa lisäajan lisäajalla
Draama ei kuitenkaan päättynyt siihenkään.
Kroatia sai vielä viimeisen hyökkäyksen, ja Joško Gvardiol laukoi pallon maaliin lisäajan lisäajalla. Kroatialaisten riemu katkesi kuitenkin nopeasti, kun var-tarkistus paljasti tilanteessa hiuksenhienon paitsion.
Ratkaiseva paitsiotuomio syntyi siitä, että pallo hipaisi Igor Matanovićin hiuksia. Tämän jälkeen pallo päätyi paitsiossa olleelle Marco Pašalićille, joka tarjoili sen edelleen Gvardiolille.
Jos pallo ei olisi osunut Matanovićiin, maali olisi hyväksytty ja ottelu olisi venynyt jatkoajalle.
Televisiokuvissa nähty sensoridata vahvisti, että kosketus todella tapahtui, vaikka se oli käytännössä lähes huomaamaton. Tilanne herätti välittömästi runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa ja asiantuntijoiden keskuudessa.
Loppuvihellyksen jälkeen Kroatian fanit purkivat turhautumisensa heittämällä kentälle pulloja ja tölkkejä.
Kroatian fanit protestoivat viime hetkien paitsiomaalia heittämällä tölkkejä sekä pulloja viheriölle.
CTV Toronton toimittajan Jermaine Wilsonin mukaan järjestyksen palauttamiseksi paikalle jouduttiin kutsumaan vartijoita ja poliiseja.
Kyseessä oli hyvin suurella todennäköisyydellä kroatialaislegenda Luka Modrićin viimeinen ottelu maajoukkueessa.
Portugali kohtaa neljännesvälierissä Espanjan. Ottelu pelataan Suomen aikaa maanantai-iltana kello 22.