Voice of Freedom Повна версія

Kuva näyttää karmaisevat tuhot: Tämä on tilanne Varkauden romahduspaikalla nyt

· Main news

Varkaudessa sijaitsevan Huoltoasema Huili Warkaudenportin sisäkatto romahti tiistaiaamuna noin 50 neliömetrin alueelta.

Kiinteistönhoitaja Olli Reinikainen kertoi aiemmin Iltalehdelle, että romahduksen syy ei ole vielä tiedossa. Huoltoasema joudutaan pitämään suljettuna viikkojen ajan.

Varkautelainen Juha Hyvärinen ikuisti aamulla rauhallisen tunnelman huoltoasemalla, kun pelastuslaitos oli jo ehtinyt poistua paikalta. Hänen mukaansa aluetta ei ollut eristetty mutta sisälle ei päässyt.

Hyvärinen kertoo käyvänsä satunnaisesti lounastamassa Huilissa.

– Hyvä ruokapaikka. Ruoka-aikana voi olla ruuhkaakin, hän kuvailee.

Huoltoaseman sulkeutuminen ei kuitenkaan vaikuta Hyvärisen arkeen, sillä hän on töissä eri paikkakunnalla.

– Harmi juttu kuitenkin, Hyvärinen toteaa.