Lauantaina aurinkoa ei paljoa nähdä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula. Viikonloppu alkaa hyvin pilvisissä merkeissä, ja sää muuttuu päivän mittaan sateiseksi lähes koko maassa.
Lauantaiaamuna hajanaisia sateita esiintyy Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa. Poutaisia alueita löytyy vielä alkupäivästä Itä-Suomesta.
– Mutta sitten päivän mittaan, Ruotsin suunnalta tulee aika yhtenäinen sadealue, Hoppula kertoo.
Se ulottuu iltapäivällä Länsi-Suomeen. Illan ja yön aikana rintamasade liikkuu käytännössä koko Suomen yli itään. Lännessä sademäärät ovat laajalti 10–20 millimetriä.
– Satakunnan seudulla voidaan päästä 20 millimetriin. Idässä ja pohjoisessa sadetta kertyy 0–10 millimetriin, Hoppula arvioi.
Päivälämpötilat ovat suurimmassa osassa maata 10–15 astetta. Lämpimintä on Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Käsivarren Lapissa lämpötila jää 6–10 asteeseen.
– Kilpisjärven seudulla yöllä voidaan käväistä jopa pakkasen puolella.
Sunnuntaina säässä tapahtuu selvä muutos. Sää poutaantuu ja muuttuu aurinkoiseksi lähes koko maassa itärajan tuntumaa lukuun ottamatta. Maa-alueille ei ole annettu varoituksia, mutta merialueilla on voimassa kovan tuulen varoituksia.
Maanantain vastainen yö on sään selkeytyessä huomattavasti viileämpi.
– Koko maassa mennään alle 10 asteeseen ja Lapissa alle 5 asteeseenkin aika yleisesti, Hoppula kertoo.