Voice of Freedom Повна версія

Lentävä myrkkyhämähäkki leviää Suomessa: Tämä siitä kannattaa tietää

· Main news

– Jos on allergista yliherkkyyttä tai vastaavaa, niin voi tulla sairaalakäynti, mutta ei tuohon kyllä kuole. Toisin kuin joihinkin ulkomaalaisten hämähäkkien puremiin. Mutta kyllä siitä voi punoitusta, tulehdusta ja muuta reaktiota tulla, väitöskirjatutkija Emil Österman Turun yliopistosta sanoo piikkipihdikin puremasta.

Österman vahvistaa, että etelä- ja lounaisrannikolla nyt leviävä piikkipihdikki on Suomen myrkyllisin luonnonvarainen hämähäkki. Vielä sitä myrkyllisempi laji löytyy Luonnontieteen keskusmuseosta Helsingistä, jonka tiloihin Etelä-Amerikassa luonnonvaraisena elävä ruskohämähäkki levisi vuonna 1963 tiettävästi vahingossa, matkustettuaan Suomeen kuljetuslaatikon mukana.

Piikkipihdikki viihtyy paahteisilla niityillä ja heinikoissa. Sillä on poikkeuksellisen vahvat sekä terävät leuat ja toisin kuin monien muiden hämähäkkien, piikkipihdikin purema läpäisee ihmisen ihon helposti. Pureman on luonnehdittu olevan jopa ampiaisen pistoa kovempi.

– Tämä on siinä mielessä kiinnostava, että useimmat hämähäkit, mitä meillä Suomessa on, eivät pysty ihmistä puremaan. Ja ne muutamat isommat mitkä pystyvät, niin niiden puremista ei yleensä mitään oireita tule, Österman kertoo.

Hän muistuttaa kuitenkin, ettei piikkipihdikki pure kuin ahdistettuna. Tämä voi tapahtua esimerkiksi hämähäkin jäädessä ihmisen alle tai taipeeseen puristuksiin.

– Ei se ilman syytä lähde vain ilkeyttään puremaan.

Saapunut ehkä meren yli

Piikkipihdikistä on tehty useita havaintoja viime ja tänä vuonna. Viime kesänä havaintoja tehtiin Suomen Lajitietokeskuksen lajitietokannan mukaan muun muassa Naantalista, Paraisilta ja Salosta Varsinais-Suomesta. Tänä keväänä ja kesänä piikkipihdikkiä on löydetty Uudeltamaalta ainakin Hangon Täktomista ja Kirkkonummen Porkkalanniemestä. Havainnoista vain osa on tutkijan vahvistamia.

Ensimmäinen havainto piikkipihdikistä tehtiin Seilin saarella Turun saaristossa heinäkuussa 2022. Österman kertoo olleensa itse asiantuntija, joka tuolloin varmisti havainnon ja teki lajinmäärityksen. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä työskentelevä Österman kuuluu Suomen viralliseen hämähäkkityöryhmään, joka toimii ympäristöministeriön alaisuudessa. Tutkijoista ja harrastajista koostuvan työryhmän tehtävä on tukea hämähäkkieläinten suojelua, harrastusta ja tutkimusta Suomessa.

Österman on ensimmäisen löydön jälkeen vahvistanut myös kaksi Hangossa tehtyä tämän vuoden havaintoa. Niistä tuorein on elokuun lopulta.

Piikkipihdikin uskotaan hyötyvän ilmastonmuutoksesta. Se on todennäköisesti levinnyt Suomeen meren yli. Lajin pohjoisemmaksi leviäminen on huomattu myös Ruotsissa, Saksassa ja Baltiassa. Piikkipihdikin runsaimmat esiintymisalueet sijaitsevat Keski-Euroopassa.

– On epävarmaa, että onko se hiljattain tullut meille, vai onko ollut vain havaitsematta pidempään, Österman sanoo.

– Mutta kyllä nyt näyttää siltä, että se on runsastumassa, kun näitä havaintoja on alkanut tulemaan enemmän, hän jatkaa.

Roikkuu kyydissä

Österman vahvistaa, että piikkipihdikin poikaset pystyvät liikkumaan hyvin poikkeuksellisella tavalla. Ne laskevat ilmaan seitinpätkiä ja nousevat matkustamaan niiden kyytiin hyödyntäen ilmavirtauksia ja ilmakehän sähkövarauksia.

– Tuulenvirtaus sitten tempaisee sen mukaansa ja se pieni poikanen roikkuu siinä päässä. Näin ne tavallaan ”ilmapalloilevat” pitkiäkin matkoja. Voivat matkustaa ”ilmapalloillen” satojakin kilometrejä.

Österman kertoo, että piikkipihdikki on saattanut saapua Suomeen meren yli muualta Euroopasta. Lajitietokannasta siitä löytyy Tirolissa Itävallassa tehty havainto jo vuodelta 1962.

– Kiinnostava kysymys on, että onko meillä lisääntyvä populaatio täällä. Eli, jos nyt havaitaan näitä aikuisia, niin ovatko ne niitä nuorena tänne tulleita, jotka ovat kasvaneet. Ja ne kuolevat sitten syksyllä. Eikä seuraavana vuonna ole enää näiden jälkeläisiä, vaan uusia poikasia, jotka ovat tulleet muualta. Tämä on vielä vähän epävarmaa.

– Teoriassa voisi olla, että se on lisääntyvä populaatio, koska on löydetty koiraita ja naaraita. Mutta niiden talvehtiminen täällä on sitten vielä epävarmaa.

Piikkipihdikki

Piikkipihdikki (Cheiracanthium punctorium) kuuluu pihtihämähäkkien heimoon.

– Takaruumis vihreänkellertävä, sydänkuvio usein etuosastaan selvärajainen ja leveä, takaosastaan epäselvärajainen. Eturuumis punertava. Raajat karvaiset, etummaisin jalkapari huomattavan pitkä.

– Aktiivinen saalistaja, joka on vilkkaimmillaan illalla ja yöllä. Piileskelee päivisin tyypillisesti kasvin varren yläosaan kiinnitetyssä silkkipesässä.

Lähde: Suomen Luonto