Voice of Freedom Повна версія

Lähteet: Trump valitsi manttelinperijänsä

· Main news

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut suljettujen ovien takana tukevansa varapresidentti J. D. Vancea seuraajakseen vuoden 2028 vaaleissa, The Washington Post uutisoi.

– Viime kädessä meidän on saatava J. D. valituksi, Trump sanoi lehden lähteiden mukaan ryhmälle republikaanilahjoittajia Valkoisessa talossa heinäkuussa.

Julkisuudessa Trump ei ole suostunut ottamaan kantaa, haluaisiko hän nähdä republikaanien presidentinvaaliehdokkaana varapresidentti Vancen vai ulkoministeri Marco Rubion. Trumpin on tulkittu haluavan, että Vance ja Rubio kilpailisivat seuraajan paikasta. Kesäkuussa hän ehdotti, että he voisivat järjestää yhteiskampanjan, ottamatta kuitenkaan kantaa siihen, kuka olisi pääehdokas.

– Pidän heistä kummastakin ja pidän heistä yhdessä, siitä voisi tulla mahtavaa. En tiedä, miten heidät voisi voittaa, jos he olisivat tiimi, Trump sanoi.

Yksi Trumpin neuvonantaja kertoo WP:lle, että Trump on nyt kuitenkin päättänyt tukea Vancea, vaikka Vancen kampanjan ja Trumpin tuen julkistamisen ajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Kuusi muuta Trumpin liittolaista ja neuvonantajaa kuitenkin kiistävät väitteen siitä, että Trump olisi tehnyt lopullista päätöstä. Heidän mukaansa Trump sanoo eri asioita eri ihmisille ja saattaa vielä hyvin muuttaa mieltään.

– Jokainen, joka pitää asiaa varmana, menee pahasti asioiden edelle tai ei tunne presidenttiä kovin hyvin, yksi lähteistä sanoo.

Vance ei ole toistaiseksi kertonut, aikooko hän asettua ehdolle. Kesäkuussa hän sanoi CBS-kanavalle aikovansa keskustella asiasta vaimonsa Usha Vancen kanssa syksyn välivaalien jälkeen.

Kannatusmittauksissa Rubio on vähentänyt eroaan Vanceen merkittävästi läpi vuoden. Julkisuudessa Vance ja Rubio ovat kuitenkin kiistäneet kilpailuaseman ja vakuuttaneet olevansa hyviä ystäviä.

Paljon saattaa riippua myös marraskuun välivaalien tuloksista. Jos republikaanit suoriutuvat vaaleissa huonosti, haastajat puolueen sisältä saattavat olla valmiimpia hyökkäämään Trumpin hallintoa ja mahdollista ehdokasta vastaan.