Kulttuuri

Lily Allen esittää kostoalbuminsa Ruisrockissa – mutta tietääkö nuori yleisö, kuka hän on?

Lily Allen esittää kostoalbuminsa Ruisrockissa – mutta tietääkö nuori yleisö, kuka hän on?

Laulaja syytti levyllä ex-miestään pettämisestä. Stranger Things -näyttelijä on vastannut syytöksiin vasta nyt.

Brittilaulaja Lily Allen, 41, esiintyy viikonloppuna Turun Ruisrockissa sunnuntain pääesiintyjänä. Hän on yksi harvoista Suomessa tänä kesänä nähtävistä popartisteista, jotka ovat tällä hetkellä ajankohtaisia.

Lisää: Suomalaiset festarit ovat entistä tylsempiä – rakensimme kaikkien aikojen unelmafestivaalin

Lily Allen

Allenin ura on kestänyt jo yli 20 vuotta, mutta hän ei julkaissut musiikkia pitkään aikaan. Hänen edellinen albuminsa No Shame julkaistiin kahdeksan vuotta sitten.

Viime syksynä Allen nousi takaisin otsikoihin albumillaan West End Girl. Laulaja käsittelee levyllä armottoman suorasanaisesti eroon päätynyttä avioliittoaan näyttelijä David Harbourin kanssa.

Allen muun muassa kuvailee albumilla, kuinka mies petti seksisuhteisiin tarkoitetussa kakkosasunnossa. Lisäksi Harbour suostutteli vaimonsa avoimeen suhteeseen ja vähätteli tämän näyttelijäntaitoja. Laulaja on sanonut, etteivät kaikki levyllä kerrotut tarinat ole täysin tosia.

Harbour vastasi vihdoin syytöksiin

West End Girl on todellinen kostolevy, sillä myös sen julkaisuajankohta viime vuoden lopulla oli täsmäisku.

Samaan aikaan markkinoitiin suositun Stranger Things -sarjan viimeistä kautta, jossa Harbour näytteli. Hän joutui vastaamaan toimittajien kysymyksiin koskien Allenin pettämissyytöksiä, mutta pysyi hiljaa.

Harbour kommentoi asiaa ensimmäistä kertaa vasta kolme viikkoa sitten Variety-lehden haastattelussa. 51-vuotias näyttelijä sanoi, että jokaisella artistilla on oikeus käyttää kokemuksiaan taiteen luomisessa.

Harbour ei kuitenkaan suoranaisesti kiistänyt Allenin syytöksiä.

– Tarinat ovat monimutkaisia. Ne eivät vain olleet minun kokemuksiani.

Ensimmäinen somevaikuttaja

Lily Allen on ollut popmusiikin uranuurtajia. Hän latasi musiikkiaan nettiin jo vuonna 2005. Alustana oli tuolloin suosittu MySpace-sivusto.

Samalla Allen oli ensimmäisiä artisteja, joka loi suhdetta faneihin sosiaalisen median kautta. Allenia onkin pidetty ensimmäisenä somevaikuttajana.

Brittilaulaja on nostanut alusta lähtien esiin yhteiskunnallisia asioita. Hän on muun muassa puhunut naisten oikeuksista. Lisäksi Allen on puhunut avoimesti mielenterveys- ja päihdeongelmistaan.

Kaiken tämän hän on tuonut esiin musiikissaan. Kappaleissa suorasukaiset sanoitukset ovat yhdistyneet kepeisiin rallatuksiin.

Allen on luonut pohjan sille, minkälaisia monet artistit tänä päivänä ovat. Silti tämän päivän nuori yleisö ei häntä välttämättä tunne.

Allenin teatteriesitys saapuu Turkuun

Allen on kiertänyt kotimaansa Britannian lisäksi Pohjois-Amerikassa.

Parhaillaan hän esiintyy Euroopassa muun muassa festareilla.

Allen esittää keikoillaan pelkästään West End Girl -albuminsa alusta loppuun. Siksi esitys kestää vain reilun tunnin. Hän ei myöskään ota keikan aikana mitään kontaktia yleisöön.

Kyseessä on enemmänkin teatteriesitys, joka sopii konseptilevyn henkeen. Allenin esitystä on myös kritisoitu show’n lyhyydestä ja yleisön unohtamisesta. Allen on vastannut, että ne ovat hänen taiteellisia valintojaan.

Ruisrockissa siis tuskin tullaan kuulemaan hänen suurimman hittinsä Fuck youn kaltaista iloista rallattelua. On mielenkiintoista nähdä, kuinka erolevyn ympärille rakennettu esitys toimii suomalaisfestivaalin sunnuntai-illassa. Ja tietääkö sen jälkeen nuorempi yleisö, kuka Lily Allen on.

Lily Allen YleX:n haastattelussa Ruisrockissa 2014:

Olet saattanut jäädä paitsi