Öljyn hinta pomppasi – Tällaiset ovat bensan hinnat Suomessa
Suomen bensapumpuilla polttoaineiden hinnat liikkuvat parin euron tuntumassa.
Suurta muutosta ei vielä näy, vaikka öljyn hinta ampaisi nousuun viikonvaihteen jälkeen. Sotatoimet Israelin ja Iranin välillä alkoivat sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulitauosta huolimatta.
Brent-raakaöljyn hinta lähti iskujen jälkeen nousuun. Maanantaina se on ollut liki 97 dollaria barrelilta.
Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja arvioi, ettei nyt nähty noin viiden prosentin nousu juuri vaikuta pumppuhintoihin.
Suuret, kymmenien prosenttien heilahtelut voivat näkyä pumppuhinnoissa nopeasti, Kalenoja kertoo. Näin kävi esimerkiksi helmikuussa, kun Israel ja Yhdysvallat hyökkäsivät Iraniin.
Nyt ei Kalenojan mukaan ole kyse erityisen suuresta pompahduksesta. Muutamien prosenttien hinnanvaihtelut siirtyvät pumppuhintoihin yleensä viikoissa, hän sanoo.
Viime kuukausina raakaöljyn hinnat ovat voineet vaihdella päivittäin jopa kymmenen prosentin luokkaa, Kalenoja muistuttaa.
Markkinahintoihin vaikuttavissa ennusteissa näkemys on tällä hetkellä, että konflikti on lähikuukausien aikana päättymässä.
– Viikkovaihtelu vaikuttaa nyt pumppuhinnoissa enemmän kuin muutaman prosentin raakaöljyn hinnannousu, Kalenoja sanoo.
Parissa eurossa
Sunnuntaina 7.6. halvinta bensaa sai polttoaine.net -palvelun tietojen mukaan Alavudelta Kyläkaupan bensa-asemalta. Siellä 95-oktaaninen maksoi 1,929 euroa, 98-oktaaninen puolestaan 1,999 euroa litralta.
Halvinta dieseliä sai sunnuntaina Seinäjoelta, Kivistön S-marketin ABC-asemalta hintaan 1,972 euroa litralta.
Kallein 95-oktaaninen oli sunnuntaina Kirkkonummella Veikkolan Nesteellä, hinnaltaan 2,283 euroa litralta.
Kalleimmat 98-oktaaninen ja diesel löytyivät sunnuntaina Jyväskylästä. Korpilahden Neste-asemalla diesel maksoi litralta 2,499 euroa. Korpilahden Seolla 98-oktaaninen bensa maksoi 2,328 euroa litralta.
Polttoaine.net sivuston hintatiedot ovat käyttäjien palveluun ilmoittamia.
Jos taulukko ei näy kokonaan, näet sen tästä.