Lennokit ja miehitettyä hävittäjäkalustoa tukevat miehittämättömät ”siipimiehet” eivät ole mikään patenttiratkaisu puolustusliitto Naton ilmasodankäyntikyvyn kasvattamiseen, varoittaa brittiläisen Rusin (Royal United Services Institute) ilmasodankäynnin tutkija tohtori Justin Bronk.
Bronkin mukaan miehittämättömän kaluston suunnittelijoille on suuri haaste saada aikaan käytännöllistä tulivoimaa, jotka lentävät tarpeellisilla nopeuksilla pitkiä matkoja sekä selviävät Venäjän kehittyneestä ilmapuolustusjärjestelmästä.
”Lisäksi tästä tulee koko ajan vaikeampaa, kun Venäjän ilmapuolustus kehittyy päivittäisessä taistelussaan Ukrainan nopeasti kasvavaa pitkän kantaman lennokki-iskukykyä vastaan.”
Bronkin mukaan niin Venäjä kuin Ukrainakin voivat yhden illan kuluessa ampua 250–500 pitkän kantaman hyökkäyslennokkia. Näistä suurin osa torjutaan edullisilla lyhyen kantaman ilmatorjunta-aseilla, torjuntadroneilla sekä helikoptereilla sekä kiinteäsiipisillä ilma-aluksilla. Pieni osa lennokeista pudotetaan ilmatorjuntaohjuksilla.
”Vain pieni osa pääsee kohteisiinsa, ja niistä vain pieni osa aiheuttaa kriittisiä vaurioita sotilas- tai teollisuuskohteisiin. Vain öljy- ja kaasuinfrastruktuuri on tarpeeksi haurasta ja helposti syttyvää niin, että pienet taistelukärjet aiheuttavat säännöllisesti näyttäviä tuloksia. Vain öljy- ja kaasuinfrastruktuuri on levinnyt niin laajalle, että sitä on vaikeaa puolustaa kerroksellisella ilmatorjunnalla.”
Tuloksiin nähden lennokkien käyttö tulee siis kalliiksi. Yksinkertainen hyökkäyslennokki maksaa noin 25 000 dollaria ja paremmalla moottorilla tai hienostuneemmalla elektroniikalla varustettu laite yli 150 000 dollaria.
Niinpä vaikkapa 500 lennokin isku tärkeää kohdetta vastaan voi maksaa luokkaa 35 miljoonaa dollaria. Sillä ostaisi Bronkin mukaan jo koko joukon korkealuokkaisia risteilyohjuksia, sellaisia kuten JASSM tai ilmatorjunnan tukahduttamiseen tarkoitetut AGM-88G-ja Rampage.
”Niissä on paljon kyvykkäämmät taistelukärjet ja parempi selviytymiskyky.”
Aseista kaksi ensimmäistä kuuluvat myös Suomen F-35A-kaluston varustukseen.
Tämän lisäksi lennokkihyökkäykset vaativat lennokkien kuljetusta ja laukaisuvalmisteluja, tehtäväsuunnittelua, laukaisualueiden ilmapuolustusta sekä logistista tukea. Kaiken tämän järjestäminen Nato-maissa läntisen teollisuuden työehdoilla ja hankintaprosesseilla tulisi Bronkin mukaan merkittävästi kalliimmaksi kuin Ukrainan sodassa.
Mitä taas tulee miehittämättömään taistelukykyiseen ilma-aluskalustoon, Bronk painottaa, että ongelmana ei ole lentokoneiden liian pieni määrä. Sen sijaan aseita on määrällisesti liian vähän.
”Esimerkiksi [Eurofighter] Typhoon kykenee ampumaan pitkän kantaman Storm Shadow -risteilyohjuksia vastustajan ilmatorjunnan kantaman ulkopuolelta, mutta ohjuksia on niin vähän, että niitä voitaisiin käyttää kiinteisiin maaleihin, kuten bunkkereihin tai komentokeskuksiin.”
Ilmasodan puolella Britannian kuninkaallisilla ilmavoimilla on vain rajoitettu määrä pitkän kantaman Meteor-ilmataisteluohjuksia.
”Toisin sanoen, jos RAF ja muut eurooppalaiset ilmavoimat ovat lähivuosina sodassa Venäjää vastaan, ensin loppuvat aseet Venäjän ilmatorjuntayksiköitä ja liitopommeja pudottavaa Suhoi Su-34 -kalustoa vastaan. Vasta pitkän ajan kuluttua tulee puutetta lentokoneista tai lentäjistä.”
Tässä suhteessa miehittämättömän kaluston kehittäminen voi Bronkin mukaan jopa pahentaa ongelmaa, mikäli se vie rahoitusta asehankinnoilta.
Bronk arvioi, että miehittämätön kalusto kyllä tarjoaa keinoja ilmasodankäyntiin ja tiedusteluun. Aikanaan ne voivat olla tässä touhussa jopa edullisempia kuin miehitetty taistelukonekalusto.
Tutkija muistuttaa kuitenkin, että Euroopalla on jo tällä hetkellä yli tuhat modernia neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjäkonetta.
”Laajasti sanottuna niiden kyky ilma-aluksina ja sensoreina on riittävä taistelussa Venäjän ilmatorjuntaa ja ilmataistelukykyä vastaan. Naton doktriini sekä lentäjäkoulutus on edelleen aivan erinomaisella tasolla Venäjään verrattuna.”
Aseistuksen puutteiden korjaaminen tulee kalliiksi, mutta ei yhtään niin kalliiksi kuin miehittämättömän kaluston rakentaminen, etenkin kun sekin pitää varustaa aseistuksella.
”Euroopan ilmavoimien pitää siis ensin keskittyä hankkimaan aseistusta ja omasuojajärjestelmiä niihin lentokoneisiin, joita niillä jo on.”
Juttu on julkaistu alun perin Tekniikka&Taloudessa.
