Sunnuntaina Ruotsi-ottelussa dramaattisesti loukkaantunut Lotta Harala, 34, julkaisi maanantaina koskettavan kirjoituksen Instagramissa.
Julkaisu keräsi nopeasti runsaasti reaktioita. Myös Haralan äiti Ulla Harala jätti tyttärelleen pitkän ja tunteikkaan viestin.
Harala oli suunnitellut juoksevansa uransa viimeisen kilpailun juuri Ruotsi-ottelussa. Naisten 100 metrin aidat sai kuitenkin dramaattisen käänteen jo ennen varsinaista lähtöä, kun suomalaisaituri loukkaantui lämmittelyssä.
Harala ei päässyt juoksemaan uransa viimeistä kilpailua. Sen sijaan hänen viimeinen hetkensä Olympiastadionilla nähtiin pyörätuolissa, jolla hänet vietiin maaliviivan yli.
”Tunteet vaan vyöryy”
Harala kertoi maanantaina Instagramissa, että sunnuntain tapahtumat olivat paljon enemmän kuin hän olisi koskaan osannut odottaa.
– Koin dramaattisen lopun uralleni mun elämän ihmisten ympäröimänä. Tänään kaikki alkaa vasta realisoitua… Kiitollisuus, suru, epäusko, kaikki tunteet vaan vyöryy, Harala aloitti kuvatekstin.
Harala kommentoi loukkaantumistaan sunnuntaina Olympiastadionilla. Hänen mukaansa akillesjänne on suurella todennäköisyydellä mennyt poikki.
Vaikka uran päätös sai kaikkein surullisimman mahdollisen käänteen, Harala korosti tuntevansa ennen kaikkea kiitollisuutta.
– Silti, vaikka eilinen kaikessa karuudessaan oli mitä surullisin lopetus mun uralle, tunnen olevani äärimmäisen etuoikeutettu. Mun elämän ihmiset oli Helsingin Olympiastadionilla elämässä ja kokemassa kaiken tämänkin mun kanssa yhdessä.
– Sydän täynnä kokemuksia, tunteita, tarinoita ja kiitollisuutta saan sulkea tämän sivun elämässäni.
Harala jakoi julkaisussaan useita Olympiastadionilla otettuja kuvia. Ensimmäisessä hän halaa äitiään Ulla Haralaa. Muissa kuvissa näkyy Haralalle läheisiä ihmisiä, kuten Vilma Itälinna, Emma Tainio ja Maria Huntington.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Äidin koskettava viesti
Julkaisun kommenttikenttä täyttyi nopeasti kannustavista viesteistä. Yhden koskettavimmista kommenteista kirjoitti Haralan äiti Ulla.
– Kiitos siitä, että olen saanut olla mukana sadoissa sadoissa myötätuulen, hyvän tuulen hetkissäsi. Kiitos sydämeni pohjasta siitä, että olen saanut olla lähelläsi niissä vääjäämättömissä vastatuulen hetkissä, Ulla Harala aloitti kommenttinsa.
– Silloin olen saanut olla antamassa sinulle tuulensuojaa. Ja joskus jopa tehdä lasikuvun yöksi kylmää vastaan. Lotta, juuri se, että olet ottanut vastaan huolenpitoa ja tuulensuojaa sitä tarvitessasi ja että olet antanut huolenpitoa, tuulensuojaa ja tunteita niin monelle. Juuri se tekee sinusta ja urastasi ainutlaatuisen. Olet rakas, Ulla Harala päätti.
Myös useat yleisurheilun tutut nimet kommentoivat Haralan julkaisua.
– Tätä hetkeä mä en unohda ikinä, Tainio kirjoitti.
– Dramaattista, haikeaa ja samalla niin kaunista, Nooralotta Neziri kirjoitti.