Markus Lohi ehdotti ilmaistöitä – Työttömiltä täystyrmäys: ”Täysin hullua”
Keskustan varapuheenjohtajan Markus Lohen tällä viikolla kertoma idea pakollisesta vapaaehtoistyöstä saa monilta työttömiltä täystyrmäyksen.
– Täysin hullua ja vastuutonta puhetta. Kun ihmisillä on hätä toimeentulosta, ei siinä auta lisävelvoitteet. Onko Lohi miettinyt, mitä se tulee maksamaan harvaan asutulla alueella asuville, jos he joutuvat menemään kymmenien kilometrien päähän tekemään orjatyötä, että saavat vaivaiset eurot. Eivät työttömät tarvitse virikkeitä vaan töitä, työtön itäsuomalainen sähköinsinööri Pirkka Hirvonen sanoo Iltalehdelle.
Hän muistuttaa monien muiden tapaan, että tällä hetkellä työttömyystuet saattaa menettää hyvin herkästi, jos tekee vapaaehtoistyötä. Hirvonen sai muutama vuosi sitten tästä karvaan opetuksen. Hän kertoo vastanneensa työvoimatoimiston puheluun omalla pihallaan kesken polttopuiden teon.
– Sammutin traktorin, että puhelu kuuluu paremmin ja sanoin puhelimessa, että olin juuri polttopuita kotipihalla tekemässä. Virkailija tarttui heti asiaan ja sanoi, että ”tätä pitää nyt selvittää”. Pari viikkoa sitten mietti asiaa, mutta ei siitä lopulta mitään tullut, hän kertoo.
Osa-aikatyöttömänä pitkään ollut Ari Häkkinen on samoilla linjoilla Hirvosen kanssa Lohen ideasta.
– Tuossa ainoa hyvä on ”huoli” yhteisöllisyyden takaamisesta. Mutta taivaan tosi on, että nämä esitetyt vaihtoehdot, vaikka kuinka kauniisti sanotaan, ovat työttömien kyykyttämistä ilmaiseen työhön. Ja miten tasavertaisuus ja yhdenmukaisuus toteutuvat, kun samasta työstä voi saada tuntipalkkaa, mutta työttömänä sinun olisi juoksenneltava reilun 500 euron kuukausiansiolla, hän sanoo.
Ikäihmisille seuraa
Markus Lohi kertoi ideasta Iltalehden haastattelussa, sen jälkeen kun keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli ilmoittanut tiistaina, että puolue haluaa nykyistä vastikkeellisemman sosiaaliturvamallin. Lohen mukaan työttömiltä voitaisiin edellyttää täyden etuuden saamiseksi työnhaun lisäksi esimerkiksi opiskelua tai osallistumista yleishyödylliseen toimintaan. Tällaista voisi olla vaikkapa järjestötyö, urheiluseurassa avustaminen tai muunlainen vapaaehtoistyö.
Lohi mainitsi esimerkkinä tästä ikäihmisten parissa tehtävän hoivatyön.
– Jos vaikka auttaisit ikäihmisten ulkoilussa ja lukisit heille kirjaa ja olisit seurana heille. Eikä se korvaa yhtään hoitoalan ihmistä, hän sanoi.
Yli 15 vuotta pitkäaikaistyöttömänä ollut Mika muistuttaa, että työttömillä on ollut jatkuvasti velvoite osallistua johonkin toimintaan saadakseen työttömyyspäivärahaa.
– Itse olin useamman vuoden kuntouttavassa työtoiminnassa. Mitäpä jos orjatyövoiman sijaan annettaisiin ihmisille oikeaa työtä, josta saa oikeaa palkkaa, ettei tarvitse olla Kelan panttivanki? Mitäpä jos kaikkien rangaistusten sijaan pyrittäisiin auttamaan ihminen takaisin jaloilleen? Mahdolliset työkykyiset työelämään, työkyvyttömät sinne sairaseläkkeelle. Eikä roikoteta ihmisiä löysässä hirressä, hän toteaa.
”Piti hengissä”
Mika kertoo työttömyytensä pohjautuvan jo kouluaikoina alkaneisiin mielenterveysongelmiin. Terveystietojen takia hän ei esiinny artikkelissa omalla nimellään. Mika sanoo lähteneensä kyllä jo nuorena hakemaan ongelmiin apua, mutta tämä oli täysin vääränlaista. Nyt nelikymppisenä hän on saanut vihdoin ADHD-diagnoosin ja lääkityksen. Tämän jälkeen irtosi opiskelupaikka, josta hän on hyvin innoissaan.
– Tein kyllä aikanaan myös erilaisia hanttihommia. Mutta nyt myöhemmin olin mukana monessa kuntouttavassa toiminnassa. Se piti minut hengissä, ja päivärytmi pysyi hyvin, hän kertoo.
Mikan mielestä valtion leikkaukset kuntouttavasta työtoiminnasta ovat järjettömiä. Hänen mielestään se on pitkään työttömänä olleille hyvin tärkeää.
– Suurin osa pitkäaikaistyöttömistä on sellaisia, joilla on jotain ongelmia, hän sanoo.
Mika kertoo kuntouttavan toiminnan olleen esimerkiksi juuri Lohen ideoimaa hoivatyöhön osallistumista. Hän sanoo osallistuneensa esimerkiksi vanhusten ulkoiluttamiseen. Koska Mika koki toiminnan mieleiseksi, hän kyseli mahdollisuutta mennä lukemaan ääneen hoivakotiin.
– Ei onnistunut. Heillä ei ollut varaa maksaa palkkaa. Ja jos menee vapaaehtoisesti sinne, niin tuet katkaistaan heti.
Kurssit veivät tuet
– Markus Lohi voisi selittää, miten työtön voi osallistua kyseiseen toimintaan kun Kelan tulkinta on, että suunnilleen mikä tahansa vapaaehtoistyö, opiskelu tai harrastus riittää viemään työmarkkinatuen, myös nimimerkki Alamaki sanoo Iltalehden kyselyssä.
Hän vastasi kymmenien muiden tapaan kyselyyn siitä, miltä Lohen idea kuulostaa. Hän esiintyy terveystietojen takia nimimerkillä, mutta hänen yhteystietonsa ovat toimituksen tiedossa. Mies kertoo olleensa noin neljä vuotta poissa työelämästä sairastelun takia.
– Sitten kun haimme työkokeilupaikkaa, halusin asian helpottamiseksi suorittaa muutamia avoimen yliopiston kursseja. Kela tulkitsi tämän niin, että en pysty hakemaan ja vastaanottamaan työtä opiskelusta johtuen. Tällä tavalla Suomessa kannustetaan ihmisiä ylläpitämään ammattitaitoaan.
Sähköinsinööri Pirkka Hirvonen kertoo olleensa työttömänä vuodesta 2023 lähtien ja hakeneensa kuukausittain kymmeniä työpaikkoja. 59-vuotias mies kertoo omaavansa alalta pitkän ja laajan kokemuksen, mutta työpaikat menevät lähes aina nuorille äskettäin aloittaneille.
– Aika paljon kokemusta löytyy, mutta ei kokeneille haluta maksaa palkkaa, kun voi ottaa nuoria ja kokemattomia. Välillä esimerkiksi keksitään joku yksi pieni osa-alue, joka koulutuksesta uupuu. Mutta jos työkkäriin sanoo kurssille menosta, niin heti todetaan, että olet töissä.
Yrityksille tehtävä
Hirvosen mukaan sähköinsinöörejä koulutetaan joka vuosi iso määrä, vaikka kaikille ei mitenkään riitä töitä.
– Suomessa ei enää pääse töihin, jos on nuori eikä ole työkokemusta, eikä yli 45-vuotias, vaikka olisi kuinka kokemusta ja osaamista, hän sanoo.
– Olisiko aika laittaa työnantajat eli yritykset, kunnat ja muut ruotuun ja sitouttaa ne työllistämään ihmisiä. Nehän saavat mitä erilaisempia valtion tukia, jotka täytyisi korvamerkitä työllisyyden parantamiseen. Ei saisi tukea, jos ei työllistä ja kehitä yritystä menestymään, Hirvonen ehdottaa.
Hän kertoo myös sairastuneensa vähän aikaa sitten ja olleensa tällöin yhteydessä työvoimatoimistoon.
– Kysyin, että ei kai ne sairasta ota töihin. Ehdottivat, että mene ilmaiseksi, kyllä sitten ottavat.
Suojaosa pelasti
Ari Häkkinen kertoo puolestaan paljon esillä olleen ansiosidonnaisen päivärahan suojaosan pelastaneen hänet. Varkautelainen Häkkinen jäi työttömäksi vuonna 2012, kun Stora Enso lakkautti tehtaitaan kaupungissa.
– Siitä asti olen ollut pätkätyöläinen työhön kutsuttuna. Suojaosa oli paras mahdollinen keksintö työllistyä. Yksi järkevimpiä työttömien työllistämiseksi. Olen nyt 62. Olen saanut joka vuosi tehdä töitä kolmelle eri pk-yritykselle ja pysynyt ansiosidonnaisen päivärahan piirissä. Mutta nyt – kiitos hallituksen – putoan pois siitä, Häkkinen sanoo.
Jo tehdasvuosina ammattiyhdistyksessä aktiivisesti toiminut mies on ollut pitkään mukana Varkauden paikallispolitiikassa ja toiminut vasemmistoliiton edustajana niin kaupunginvaltuustossa kuin kaupunginhallituksessakin.
– Näen tätä kurjuutta kaupungissa koko ajan. Eikö tuore tutkimuskin osoittanut, että se aiempi ansiosidonnaisen malli oli toimiva? En yhtään hauku tätä pätkätyöjärjestelmää. Se on sopinut minulle oikein hyvin, hän sanoo.
Hän kritisoi kovin sanoin vapaaehtoistyöidean lisäksi myös yleistä asennetta työttömiä kohtaan.
– Ennen kaikkea minua ärsyttää tässä työttömien potkimisessa se, että luusereita työhaluttomia on aina joukossa, mutta suurin osa haluaisi tehdä työtä. Meillä on maassa yli 300 000 työtöntä. Se ei edelleenkään tee sitä työpaikkaa tämä pakottaminen.