Thaimaan poliisi pidätti 69-vuotiaan suomalaismiehen Bangkokissa Romklaon alueella lähellä Suvarnabhumin lentokenttää maanantaina, kertoo thaimaalainen sanomalehti Bangkok Post.
Kyseinen henkilö oli etsintäkuulutettu Suomessa epäiltynä kavalluksesta ja verojen välttelystä. Median mukaan hänestä oli tehty Interpolin punainen ilmoitus.
Thaimaan poliisin kenraalimajuri Songprote Sirisukha sanoi, että ”Jacob”-nimellä kulkeva mies pidätettiin asuinalueella Lat Krabangin kaupunginosassa. Median mukaan hänet oli ollut vaikea tavoittaa, koska mies pysyi sisällä, piti oven suljettuna ja tilasi ruuat kotiinsa.
Hän oli myös peittänyt ikkunat pahvilaatikoilla ja muilla tavaroilla. Mies poistui sisätiloista ainoastaan ohjeistaakseen puutarhureita, jotta he varoisivat sähköjohtoja trimmatessaan puita.
Poliisi tekeytyikin puutarhuriksi päästäkseen pidättämään miehen, media kertoo.