Yhdysvaltain asevoimien esikuntapäällikkö Dan Caine etsii kaikessa hiljaisuudessa pakotietä Iranin sodasta, kertoo kolme uutismedia CNN:n lähdettä.
Lähteiden mukaan Caine on sanonut yksityisesti muille presidentti Donald Trumpin hallinnon kärkiedustajille, että Yhdysvaltain on löydettävä keino lopettaa sota pian, eikä se onnistu sotatoimia kiihdyttämällä.
On erittäin merkittävää, että Trumpin hallinnon korkein kenraali sanoo yksityisissä keskusteluissa, ettei Yhdysvallat voi voittaa presidentin aloittamaa sotaa helposti, CNN huomauttaa.
Helmikuussa alkanut Israelin ja Yhdysvaltain sota Irania vastaan, jota sekä presidentti Trump että puolustusministeri Pete Hegseth markkinoivat muutaman viikon operaationa, on kestänyt jo viisi kuukautta.
Sota on hyvin epäsuosittu yhdysvaltalaisten keskuudessa, eikä vähiten sen nostamien elinkustannusten takia. Marraskuussa äänestäjät valitsevat edustajiaan Yhdysvaltain kongressiin välivaaleissa, jotka ovat Trumpin republikaanipuolueelle kohtalokkaat.
”Ilmavoimilla on rajansa”
Presidentti Trump on uhannut kiihdyttää sotatoimia Irania vastaan, mutta on näyttänyt vastustavan ajatusta maajoukkojen lähettämisestä. CNN:n mukaan Trump vaikuttaa uskovan, että ilmaiskujen jatkaminen saa Iranin hallinnon lopulta taipumaan.
Uutismedian mukaan Caine uskoo, että Trumpin pohtima sotatoimien kiihdyttäminen voisi kääntyä itseään vastaan, eivätkä pelkät ilmaiskut riitä saavuttamaan presidentin tavoitteita.
– Ilmavoimilla on rajansa, kenraalin kerrotaan sanoneen.
Lähteiden mukaan Caine ei ole ajatustensa kanssa yksin.
Trumpin pohdinnat ilmaiskujen kiihdyttämisestä herättävät huolta myös sen takia, että Yhdysvaltain ohjusvarastojen on uutisoitu hupenevan kovaa vauhtia. CNN:n ja Reutersin mukaan armeijalla olisi jo pulaa Thaad-ilmatorjuntaohjuksista sekä pitkän kantaman Atacms-, PrSM- ja Tomahawk-ohjuksista.
Kenraali on keskustellut muiden samanmielisten Trumpin neuvonantajien kanssa ennen yhteisiä tapaamisia presidentin kanssa varmistaakseen, että kaikki ovat ”samalla sivulla”, CNN kirjoittaa.
Caine on pyrkinyt tuomaan selvästi esiin pöydällä oleviin sotatoimiin liittyvät rajoitukset ja riskit.
– Mielestäni se on vain hänen tapansa suojella armeijaa, yksi lähde sanoo.
Kenraali Caine ja muut korkeat hallinnon edustajat eivät innostuneet, kun Trump harkitsi heinäkuussa uuden, entistä aggressiivisemman iskuaallon käynnistämistä, sanoo yksi CNN:n lähde.
Lähteen mukaan ainoat operaation kannattajat olivat Centcomin eli USA:n armeijan keskusjohdon jäseniä sekä Israel.
CNN:n kuuleman korkea-arvoisen viranomaisen mukaan Trump perääntyi suunnitelmasta keskusteltuaan Persianlahden liittolaismaiden kanssa, jotka pelkäsivät Iranin kostavan iskemällä Lähi-idän energiainfrastruktuuriin.
Lähteen mukaan Trump ei lykännyt iskuja myöhemmäksi. CNN kirjoittaa, että myös ammusvarastojen hupeneminen vaikuttaa Trumpin halukkuuteen kiihdyttää sotaa.
CNN:n lähteiden mukaan sekä kenraali Caine että Persianlahden virkamiehet varoittivat, että ilmatorjuntaohjusten puute jättää Iranille mahdollisuuden iskeä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten tukikohtiin Lähi-idässä.
Lähteiden mukaan Trumpin kaavailemat iskut Iranin energialaitoksiin eivät pakota maata antautumaan tai kiihdytä iranilaisten vastarintaa islamistihallintoaan vastaan, vaan sen sijaan vaarantaisivat liittolaismaiden energialaitokset.
Huolestaan huolimatta kenraali Dan Caine on pyrkinyt ylläpitämään hyviä välejä presidentti Trumpiin, CNN:n lähteet sanovat. Median mukaan Caine on jopa yrittänyt saada toimiston Valkoiseen taloon päästäkseen lähemmäs presidenttiä.
Kenraali tasapainottelee nyt Trumpin liennyttelyn ja huolien nostamisen välillä, lähteet arvioivat.
– Hän ehdottomasti pidättelee tunteitaan, sanoo yksi Trumpin ja Cainen välejä tunteva lähde.
CNN:n lähteiden mukaan Caine muistaa kasvotusten aina sanoa Trumpille, että Yhdysvallat kykenee halutessaan ”romuttamaan” Iranin – mutta viime aikoina hän on ilmaissut ääneen yhä useammin huoltaan ammusvarastoista.