Voice of Freedom Повна версія

Mediat: Uusia viitteitä Venäjän liikekannallepanosta

· Main news

Venäjältä leviää jälleen uusia huhuja ja väitteitä siitä, että maan presidentti Vladimir Putinia kaavailisi uuttaa liikekannallepanoa lähitulevaisuudessa.

Maasta on jo hetken vuotanut yksittäisiä nimettömien lähteiden kertomia tietoja siitä, että hyökkäyssodan toinen liikekannallepano olisi edessä syksyn duumanvaalien jälkeen.

Venäläinen oppositiomedia Agentstvo kertoo, että nyt verkkoon on ilmestynyt tuhansia työpaikkailmoituksia, joissa etsitään asevelvollisuusrekisteröinnistä ja liikekannallepanosta kokemusta omaavia asiantuntijoita.

Median selvityksen mukaan pelkästään henkilöstöpalveluyritys Headhunterin sivuille on ilmestynyt yli 2 500 tällaista työpaikkailmoitusta. Näistä liki 1 300 julkaistiin viimeisen viikon aikana, ja jotkut niistä on Venäjän viranomaisten tekemiä.

Yhdessä niistä Moskovan pormestarin kanslia etsii konsulttia ”salassapidon ja liikekannallepanovalmiuden palveluihin”. Tehtäväkuvaukseen on listattu muun muassa ”hallintoviranomaisen liikekannallepanon järjestäminen”.

Agentstvon mukaan samanlaisten työpaikkailmoitusten määrä kasvoi rajusti myös syksyllä 2022, kun Putin julisti Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan liikekannallepanon.

Kiristynyt valvonta

Agentstvo huomauttaa, että nyt julkaistuissa työpaikkailmoituksissa saattaa olla kyse kiristyksistä, jotka koskevat venäläisyritysten velvoitteita raportoida niiden palveluksessa olevista asevelvollisista.

Venäjällä yritykset kantavat kortensa kekoon maan sähköisen asevelvollisuusrekisterin ylläpitämiseen. Tämän velvoitteen laiminlyömisestä yritykselle voi seurata sakkorangaistuksia, joita kiristettiin vuonna 2023.

Viime toukokuussa Venäjän federaation valtakunnansyyttäjävirasto taas ilmoitti, että se aikoo tehostaa yritysten toiminnan valvontaa asiassa.

Tutkivan journalismin julkaisu The Insider kertookin, että useat hallinto- ja henkilöstötehtäville suunnatut ammattijulkaisut alkoivat heinäkuussa ohjeistaa yrityksiä asevelvollisuusrekisteristä liikekannallepanon aikana.

Yhden tällaisen ammattijulkaisun vuoden 2022 liikekannallepanon aikana julkaistua tekstiä päivitettiin hiljattain uusilla tiedoilla. Artikkelissa annetaan The Insiderin mukaan suoraa tietoa työnantajille siitä, miten ”työnantajien tulisi pitää liikekannallepanotietoja vuonna 2026”.

Uhkailua ja väkivaltaa

Muun muassa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi hiljattain Venäjän mobilisoivan vaalien jälkeen 300 000–500 000 sotilasta. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau kertoi Iltalehdelle pitävänsä Zelenskyin arviota vääränä.

– Jos Putin uskoisi liikekannallepanon ratkaisevan sodan, hän olisi todennäköisesti määrännyt sen jo. Suurten joukkojen lähettäminen ei muuta rintaman dynamiikkaa, koska droonien hallitsema tappoalue Ukrainassa on niin vaarallinen, Nizhnikau sanoi.

Myös Venäjän johto on kiistänyt väitteet jyrkästi. Viimeksi kantaa asiaan otti maan entinen presidentti Dmitri Medvedev.

– Vihollisen yritykset levittää kaikenlaista hölynpölyä siitä, että maassa valmistellaan liikekannallepanoa, ovat pelkkää valheellista provokaatiota, Medvedev sanoi Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa.

Kaikesta huolimatta värväystoiminta on yhdysvaltalaislehti The Wall Street Journalin mukaan muuttunut yhä aggressiivisemmaksi Venäjällä.

WSJ:n mukaan houkutus rahallisesta korvauksesta ei enää toimi tarpeeksi tehokkaasti, joten Kreml on turvautunut väkivallan ja uhkailun keinoihin. Etenkin Venäjän pienemmissä kylissä ja kaupungeissa miehiä saatetaan napata muun muassa kaduilta tai työpaikoiltaan suoraan värväystoimistoon.

Siellä heitä saatetaan WSJ:n lähteiden mukaan uhkailla tai hakata niin kauan, kunnes he allekirjoittavat palkkasotilassopimuksen.

– Viranomaiset ovat siirtyneet väkivaltaisiin menetelmiin: he pidättävät miehiä ja lähettävät heidät pois, kertoo WSJ:lle pakkovärväyksen kohteeksi joutuneita henkilöitä auttava asianajaja Artyom Klyga.

WSJ kertoo, että esimerkiksi Penzan alueelta on kantautunut käytännön esimerkkejä värväysviranomaisten käyttämistä toimista.

Eräs alueen paikallinen asukas Vladislav Leonidov kertoo lehdelle, miten hänen tuttavansa oli kutsuttu poliisiasemalle ”henkilökohtaisten tietojen varmistusta varten”. Todellisuudessa asemalla vastassa oli kaksi sotilasta, jotka raahasivat hänet värväystoimistoon ja hakkasivat hänet.

Miehen onneksi Leonidov ehti paikalle ja onnistui pakottamaan sotilaat päästämään hänen tuttunsa lääkinnällisiä tutkimuksia varten.

– Jos olisimme tulleet kaksi tuntia myöhemmin, hänet olisi jo viety pois. He liikkuvat nopeasti, Leonidov kertoo.