Voice of Freedom Повна версія

Mies uhkasi tappaa poliisit Rovaniemellä

· Main news

Poliisi sai ilmoituksen lauantaina iltapäivällä Rovaniemelle saapuvassa linja-autossa aggressiivisesti käyttäytyvästä miehestä.

Mies oli bussista noustessaan mennyt läheiseen kauppaan, missä oli paiskonut tavaroita sekä sylkenyt ja heittänyt myyjää täydellä juomatölkillä. Lisäksi hän oli vaurioittanut sivullisen henkilön autoa.

Mies tavoitettiin lähistöltä, ja tämä vastusti voimakkaasti kiinniottoa. Tilanteessa jouduttiin käyttämään voimakeinoja, ja mies uhkasi muun muassa poliiseja tappamisella. Miestä epäillään pahoinpitelystä, vahingonteosta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Poliisi puuttui myös viikonlopun aikana Rovaniemen keskustassa sijaitsevaan parkkitaloon liittyvään ilta- ja yöaikaiseen asiattomaan oleskeluun ja yleiseen häiriöntuottamiseen.

Kahden illan aikana parkkitalosta käskettiin poistumaan liki 400 erilaista ajoneuvoa kuljettajineen kello 19–24 välisenä aikana asiattoman oleskelun vuoksi.

Puolen yön jälkeen poliisi sai tehtävän Rovaniemen keskustan alueen ravitsemusliikkeeseen, jossa miehen epäillään lyöneen toista asiakasta nyrkillä sekä vastustaneen järjestystä ylläpitävää henkilö�ä.