Insinööriliitto ja Tradenomit vaativat vuosilomalain täysremonttia.
”Vuosilomalaki on jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja sen joustamattomuus ei palvele ketään”, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoo tiedotteessa.
Salon mukaan vuosilomalain uudistaminen olisi iso askel niin työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen kuin perheiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Liitot esittävät vuosiloman lauantailaskennasta luopumista, oikeutta palkattomiin vapaisiin, täyttä lomaoikeutta työpaikkaa vaihtaessa ja loman kertymistä kaikille työsuhteen alusta alkaen 2,5 päivää kuukaudessa. Tradenomien ja Insinööriliiton mukaan näillä esityksillä pääsee jo alkuun tuottavuuden parantamisessa.
Perheille ei jää yhteistä aikaa
Koulujen syyslomat ovat parhaillaan meneillään ja talvilomat edessä. Liitot huomauttavat, että etenkin lapsiperheillä lomien pitämisen ajankohdat tuottavat tuskaa.
”Koululaiset ovat kesällä lomalla noin 2,5 kuukautta ja vanhemmat vuoron perään noin neljä viikkoa. Muiden lomien järjestelyissä on monessa perheessä haasteita. Yhteistä aikaa ei perheelle usein jää, kun lapsiakaan ei voi jättää päiviksi yksin.”
Salo huomauttaa, että koululaisten kesälomakausi saadaan perheissä juuri ja juuri katettua, mikäli kaksi vanhempaa pitää lomansa eri aikaan.
”Puhumattakaan perheistä, joissa on vain yksi vanhempi tai tilanteessa, jossa työpaikka on vaihtunut, eikä lomia vielä ole ehtinyt kertyä”, Salo huomauttaa.
Työpaikan vaihtaminen rankaisee työntekijää
Työviikko on ollut viisipäiväinen 1960-luvulta lähtien, mutta edelleen lauantai kuluttaa yksityisellä sektorilla vuosilomaa. Nykyisessä lainsäädännössä myös työpaikan vaihtaminen rankaisee työntekijää. Uuden työsuhteen alussa lomaa kertyy kaksi päivää kuukaudessa, ja täydet lomat saavutetaan usein vasta kolmantena kesänä.
”Asiantuntijatyössä haitallinen kuormitus on jatkuvasti kasvanut, mikä näkyy sairauspoissaoloina sekä työkyvyttömyyseläkkeinä, erityisesti nuorissa ikäluokissa. Riittävä palautuminen on avain asiantuntijoiden jaksamiseen, johon lomat on tarkoitettu”, Tradenomien edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula huomauttaa.
Rantamaulan mukaan lauantailaskennasta luopuminen toisi työntekijöille viikon lisää lomaa, joka olisi hänen mukaansa merkittävä investointi työntekijöiden työhyvinvointiin, vähentäisi kalliita sairauspoissaoloja ja nostaisi sitä kautta tuottavuutta.
”Orpon hallituksella ei enää aika riitä vuosilomalain muutoksiin, mutta seuraavalla hallituksella kyllä. Kun laarin pohjia talouskasvun edistämiseksi kaivetaan, on syytä ottaa kaikki tuottavuutta lisäävät keinot käyttöön ja tämän lain uudistaminen olisi sellainen”, Salo ja Rantamaula toteavat.