Mökkiviikonlopun karmea päätös: Keski-ikäistä naista epäillään miesystävänsä taposta
Etelä-Pohjanmaan Karijoella juhannuksen alla tapahtuneen henkirikoksen uhri oli taposta epäillyn naisen miesystävä. Asia vahvistetaan Iltalehdelle Pohjanmaan poliisin viestinnästä.
Epäilty henkirikos tapahtui kesäasunnolla, poliisista kerrotaan. Paikalla ei tapahtumahetkellä ollut epäillyn ja uhrin lisäksi muita.
Poliisi kertoo käsityksensä tapahtumien kulusta olevan ”varsin selkeä”. Myös epäilty on kertonut tapahtuneesta omalta osaltaan.
Poliisista ei esitutkinnan keskeneräisyyteen vedoten kommentoida teon motiiveja tai muitakaan tapauksen yksityiskohtia. Poliisi on aiemmin kertonut, että kyseessä oli puukotus.
Poliisi on tiedottanut uhrin ja epäillyn olevan ulkopaikkakuntalaisia. Iltalehden tietojen mukaan taposta epäilty 49-vuotias nainen asuu Uudellamaalla.
Epäilty nainen on ammatiltaan lähihoitaja. Sosiaalisen median perusteella hänen harrastuksiaan ovat kuntosaliharjoittelu ja koiranäyttelyt.
Sosiaalisen median julkaisujen perusteella myös keski-ikäinen uhri oli koiraharrastuksessa mukana.
Poliisi sai tiedon tapahtuneesta torstaina 18. kesäkuuta kello kolmen aikaan aamuyöllä. Ensihoitajat yrittivät elvyttää miestä, joka ei kuitenkaan selvinnyt.
Nainen otettiin kiinni tapahtumapaikalta. Hänet vangittiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa taposta todennäköisin syin epäiltynä.
Iltalehden tietojen mukaan naista ei ole viimeisen 10 vuoden aikana syytetty rikoksista.