Argentiina vältti katastrofin jalkapallon MM-kisojen pudotuspelien avauskierroksella, kun se kaatoi kisojen suurimman yllättäjän Kap Verden dramaattisten vaiheiden jälkeen jatkoajalla 3–2.
Argentiinan piti ennakkoon selvittää ottelu helposti, mutta kisadebytantti Kap Verde osoitti jälleen, miksi se on ollut turnauksen suurimpia yllätyksiä.
Lionel Messi vei hallitsevan maailmanmestarin johtoon 29. minuutilla viimeistelemällä turnauksen seitsemännen maalinsa. Samalla hän kasvatti MM-kisahistorian maaliennätyksensä jo 20 osumaan.
39-vuotias argentiinalainen on myös iskenyt maalin kahdeksassa peräkkäisessä MM-ottelussaan ja johtaa tämän turnauksen maalipörssiä seitsemällä osumallaan.
Kap Verde ei kuitenkaan taipunut.
Deroy Duarte tasoitti ottelun 59. peliminuutilla, minkä jälkeen ratkaisu siirtyi jatkoajalle.
Lisandro Martínez näytti jo ratkaisevan ottelun Argentiinalle jatkoajan alussa, mutta vain hetkeä myöhemmin Sidny Lopes Cabral laukoi näyttävän tasoituksen 2–2:een.
Maalin jälkeen hän juoksi katsomoon juhlimaan läheistensä kanssa halaten heitä pitkään. Kap Verden satumainen ilta jäi kuitenkin lopulta kesken.
Ottelun ratkaisu syntyi vasta 111. peliminuutilla, kun Messin antama kulmapotku löysi Cristian Romeron pään. Pusku kimposi kuitenkin Kap Verden Diney Borgesista omaan maaliin, ja osuma merkittiin lopulta omaksi maaliksi.
Heti pallon ylitettyä maaliviivan tv-kamerat tallensivat tunteikkaan hetken. Kentällä nähtiin harvinainen näky, kun Messi puhkesi kyyneliin joukkueensa siirryttyä ratkaisevasti johtoon.
Kap Verde päätti samalla historiallisen MM-turnauksensa. Piskuinen saarivaltio selviytyi ensimmäisissä MM-kisoissaan sensaatiomaisesti pudotuspeleihin pelattuaan alkulohkossa tasan Espanjan, Uruguayn ja Saudi-Arabian kanssa. Suurena sankarina loisti 40-vuotias maalivahti Vozinha, joka venyi Argentiinaakin vastaan peräti kymmeneen torjuntaan ja pysäytti Messin viidesti.
Messille ottelu oli 30. MM-kisoissa. Kyseessä on uusi ennätys miesten MM-kisoissa.
Argentiina kohtaa neljännesvälierissä Egyptin, joka pudotti aiemmin Australian rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ottelu pelataan Suomen aikaa tiistaina kello 19.