Natalie, 35, voi olla Trumpille iso riski – Tällainen on Melania-vaimoakin huolestuttanut nainen
Hän ei pidä vapaapäiviä edes sunnuntaisin. Hän tekstailee maailmanjohtajille Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puolesta ja valvoo presidentin kanssa myöhään sosiaalisen median julkaisuja luonnostellen.
Näin yhdysvaltalainen The New York Times kuvaa Trumpin avustajaa, 35-vuotiasta Natalie Harpia.
Harp päätyi julkisuuden valokeilaan sen jälkeen, kun demokraattiehdokas Jon Ossof mainitsi Harpin kritisoidessaan Trumpia.
– Hän ei halua tehdä töitään. Hän haluaa rakentaa oman tanssisalinsa ja matkustaa Natalien kanssa heidän ilmeisesti puolustuskyvyttömässä lentävässä palatsissaan, jonka Qatarin emiiri lahjoitti heille.
Valkoinen talo vastasi Ossofin puheeseen poikkeuksellisen aggressiivisesti. Valkoisen talon viestintäpäällikkö Steven Cheung kutsui Ossofia ”runkkariksi” ja ”aisankannattajaksi”. Valkoisen talon tiedottaja Davis Ingle haukkui Ossofia puolestaan ”luuseriksi”.
– Älähti, johon kalikka kalahti. Nyt taisi osua hieman arkaan paikkaan, väitöskirjatutkija ja kansanedustaja Jani Kokko (sd) summaa Valkoisen talon reaktiota.
Kokko on keskittynyt tutkimuksessaan Yhdysvaltoihin. Pitkän linjan poliitikkona hän tietää, mitä tapahtuu politiikan kulissien takana.
Kokon mukaan Harpin erityisestä asemasta kertoi jo aiemmin se, että hän palasi Trumpin kanssa Turkissa järjestetystä Nato-huippukokouksesta salaisella ja turvallisemmaksi luokitellulla lennolla, vaikka suurin osa muusta avustajakunnasta ei tälle lennolle päässyt.
Muita reittejä joutui lentämään Harpia merkittävämmässä asemassa olevia henkilöitä, kuten ulkoministeri Marco Rubio.
– Tämä oli kulminaatiopiste, Kokko kiteyttää.
”Yksi lojaaleimmista”
Kun yhdysvaltalaislehti Time kysyi Valkoisen talon lehdistösihteeriltä Karoline Leavittilta, miksi Harp oli yksi harvoista salaiselle lennolle päässeistä, Leavitt totesi Harpin olevan ”yksi lojaaleimmista ja ahkerimmista avustajista presidentti Trumpin tiimissä”.
Kokon mukaan Trump antaakin valtaa nimenomaan lojaaleille avustajille, neuvonantajille ja ministereille.
Trumpia aukottomasti tukevilla on pääsy hänen lähelleen, Kokko summaa.
– Yleensä sanotaan, että hyvä johtaja ympäröi ihmisillä, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä ja jotka pystyvät jalostamaan niitä ajatuksia vielä eteenpäin. Trump on näyttänyt, ettei hän tätä arvosta.
Melania käärmeissään
Mediatietojen mukaan Trumpin vaimo Melania Trump ei ole mielissään presidentin ja Harpin suhteeseen liittyvistä spekulaatioista.
Kokon mukaan on ymmärrettävää, että spekulaatiot aiheuttavat Melaniassa tyrmistystä ja huolta:
– Jos katsoo Trumpin avioliittoja, niin siellä on vaihdettu nykyinen aina nuorempaan.
Kuvasi Obamat apinoina
Harp on mediatietojen mukaan vahvasti mukana tekemässä Trumpin sosiaalisen median sisältöjä.
Wall Street Journalin mukaan Harpilla on pääsy Trumpin tileille, ja hän vastaa usein julkaisuista.
Harpin julkaisut ovat aiheuttaneet myös närää Trumpin hallinnossa, sillä hän ei yleensä tarkistuta Trumpin julkaisuja presidentin kanslian tai viestintätiimin kautta.
Harp on perustellut asiaa kollegoilleen toteamalla, että hän työskentelee ainoastaan Trumpille.
Harpin julkaisemat ja Trumpin hyväksymät julkaisut aiheuttivat skandaaleja viime keväänä. Harp julkaisi muun muassa rasistisen videon, joka esitti Barack Obaman ja Michelle Obaman apinoina, sekä tekoälyllä generoidun kuvan Trumpista Kristuksena.
Julkaisut saivat osakseen valtavasti kritiikkiä, ja ne poistettiin Trumpin sosiaalisen median tileiltä.
Trumpin mukaan hän ei ollut nähnyt rasistista videota kokonaisuudessaan ennen sen jakamista, mutta ei suostunut pyytämään videota anteeksi.
Trumpin kristittyjen kannattajien keskuudessa kritiikkiä kirvoittanutta Jeesus-kuvaa Trump puolusteli väittämällä, että hän esittää kuvassa Jeesuksen sijaan lääkäriä.
Trumpia ei kiinnosta
Trumpia Harpin väitetysti tekemät julkaisut eivät vaikuta hetkauttaneen.
Tämä on Kokon mukaan pääteltävissä siitä, ettei Trump selitellyt julkaisuja tai kiistänyt niiden olevan hänen hyväksymiä.
Viimeistä presidenttikauttaan tekevää Trumpia vaikuttaa Kokon arvion mukaan kiinnostavan kohujen sijaan tällä hetkellä lähinnä se, mitä hänestä kirjoitetaan historiankirjoissa.
Trump haluaa Kokon mukaan asemoida itsensä historiassa Yhdysvaltain presidenttinä, joka kukisti Yhdysvaltain ikiaikaiset viholliset ja toteutti merkittäviä rakennusprojekteja maan pääkaupungissa.
Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin helmikuun 28. päivänä tappaen maan ylimmän johtajan Ali Khamenein. Hieman aiemmin tammikuussa Yhdysvallat hyökkäsi Venezuelaan ja kaappasi maan presidentin Nicolás Maduron.
Kokon mukaan yksittäiset sosiaalisen median julkaisut tai ylipäätään loppukausi eivät Trumpia välttämättä kiinnosta:
– Olen alkanut epäilemään, ettei häntä juurikaan enää kiinnosta välivaalien voittaminen.
Republikaanipuolueelle Harpin tekemät julkaisut ovat sen sijaan poliittinen riski. Kokon mukaan erityisesti asiattomat julkaisut sosiaalisessa mediassa saattavat saada liikkuvat äänestäj�ät kyseenalaistamaan Trumpin johtajuuden:
– He saattavat pohtia, keskittyykö presidentti oikeisiin asioihin.
Myös heillä on valtaa
Jani Kokon mukaan Trumpin lähipiiriin kuuluu Harpin lisäksi ainakin neljä muuta.
Yksi heistä on Valkoisen talon kansliapäällikkö Susie Wiles, jolla on Kokon mukaan yksi keskeisimmistä rooleista Trumpin avustajakunnassa.
Kokon mukaan kansliapäällikkö on usein portinvartija, joka päättää, kuka pääsee milloinkin presidentin lähelle.
Trumpia lähellä ovat myös varapresidentti J.D. Vance ja ulkoministeri Marco Rubio, joka hoitaa ulkoministerin tehtävien lisäksi myös kansallisen turvallisuuden neuvonantajan virkaa.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta sitten 1970-luvun, jolloin Henry Kissinger hoiti kyseisiä tehtäviä samanaikaisesti.
Seuraava lehdistösihteeri
Vaikutusvaltaisten hahmojen joukkoon Kokko nostaa myös Trumpin väistyvän lehdistösihteerin Karoline Leavittin, joka on kuulunut Kokon mukaan melko vahvasti Valkoisen talon sisäpiiriin.
Siinä missä lehdistösihteeri on perinteisesti toiminut diplomaattisena välittäjänä presidentin ja median välillä ja koettanut selittää presidentin harkitsemattomia sanoja, on Leavitt ollut fanaattinen presidentin puolustaja, jonka kielenkäyttö on muistuttanut vahvasti presidentin omaa retoriikkaa.
Voisiko Trumpille tunnetusti hyvin lojaalista Harpista tulla Valkoisen talon seuraava lehdistösihteeri?
– Se on hyvinkin mahdollista. Hän saattaa olla Trumpin silmissä vaihtoehto.
Kokon mukaan Harpin rooli onkin korostunut sen jälkeen kun Leavitt ilmoitti eroavansa lehdistösihteerin tehtävistä.
Kaksikossa on Kokon mielestä myös paljon samaa.
Leavitt oli Harpin tavoin presidentin raivokas puolustaja. Myös Leavittin ja presidentin tiivis yhdessäolo on herättänyt spekulaatioita.
Leavitt ja Harp muistuttavat Kokon arvion mukaan myös ulkoisesti toisiaan:
– Molemmat ovat kauniita nuoria naisia, joilla on suuri ikäero presidenttiin.