Pääuutiset

Näihin ravintoloihin lihamoukari iskee pahiten

Näihin ravintoloihin lihamoukari iskee pahiten

Brasilialaiselle lihalle asetetulla tuontikiellolla ei ole suurta merkitystä suomalaisille kuluttajille, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi.

Niemen mukaan Suomen naudanlihan tuonnista vain puolitoista prosenttia on tullut Brasiliasta viime vuosina. Siipikarjan osuus tuonnista on vielä pienempi, vain yksi prosentti.

– Käytännössä liha tuodaan meille pääasiassa EU-maista.

Suomalaisten naudanlihan kokonaiskulutuksesta brasilialaisella lihalla on vielä paljon pienempi osuus, vain 0,3 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että valtaosa Suomessa kulutetusta naudanlihasta on kotimaista tuotantoa.

Samasta syystä siipikarjanlihan kokonaiskulutuksesta 0,2 prosenttia tulee Brasiliasta.

EU asetti brasilialaisen lihan tuontikieltoon 3. syyskuuta alkaen. Kieltoa perustellaan sillä, että maa ei noudata eurooppalaisia säännöksiä eläinrehussa käytettävien antibioottien suhteen.

Kielto koskee naudan-, hevosen- ja siipikarjanlihaa.

Vaikuttaa EU:n sisämarkkinoilla

Vaikka tuontikiellon suora vaikutus suomalaiskuluttajille jää vähäiseksi, sillä voi olla lievä vaikutus EU:n sisämarkkinaan.

Brasilialaisen lihan katoaminen voi Niemen mukaan nostaa sekä tuottaja- että kuluttajahintoja. Tuottajille vaikutus siis olisi myönteinen, Niemi sanoo.

Sekä naudan että siipikarjan tuontilihasta jopa neljännes on tullut EU:iin Brasiliasta.

– Toki siinäkin on muistettava se, että jos katsomme kokonaiskulutusta, niin sehän jää paljon pienemmäksi. Sitten puhutaan enää prosentista–parista.

Vaikka lihan kuluttajahinnat voivat hieman nousta tuontikiellon takia, vaikutus yleiseen hintatasoon jäänee vähäiseksi, Niemi arvioi.

Hän kuitenkin painottaa, että vaikutuksen laajuus riippuu tuontikiellon kestosta.

– Jos tämä pitkittyy eikä Brasilia saa palautettua vientioikeuksiaan, niin sitten vaikutus alkaa pikkuhiljaa näkyä enemmän.

Niemi muistuttaa, että hintatasoon vaikuttavat muutkin asiat. Ajankohtaisiksi esimerkeiksi hän antaa Euroopan helleaallot ja kuivuuden, joilla voi olla vaikutusta ruoantuotantoon.

Ravintola-ala pääsee vähällä

Lihakeskusliitto ry:n toimitusjohtaja Mari Hannuksela arvioi aiemmin Iltalehdelle, että tuontikielto tulee iskemään lujaa erityisesti ravintola-alaan.

Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n (Mara) lakimies Veli-Matti Aittoniemi puolestaan arvioi, ettei kiellolla ole alaan suurta vaikutusta, koska brasilialaisen lihan merkitys on ollut pienenemään päin.

Suomen ravintola-alalla on ostettu paljon naudan sisä- ja ulkofilettä brasilialaisilta tuottajilta. Aittoniemen mukaan nämä ruhon arvo-osat ovat myös tuotteita, joita myydään ravintoloissa paljon.

Viime vuosina brasilialaisen lihan käyttö on kuitenkin laskenut Maran jäsenyrityksien keskuudessa. Aittoniemi uskoo, että tämä johtuu osin mielikuvista.

– Brasilialaisen lihan markkinoinnissa korostettiin takavuosina, että eläimet kasvavat luonnossa. Niiden rehussa olevista antibiooteista jätettiin kertomatta. Siinä oli vähän semmoista huijauksen makua.

Monelle ravintolalle on brändisyistä tärkeää suosia kotimaista lihaa. Lisäksi lihaa tulee paljon muualta Euroopasta ja Aasiasta.

Aittoniemen mukaan brasilialainen liha on kuitenkin laadukasta ja sillä on edelleen markkinansa Suomessa.

Kohtuuhintaista myyville vaikeuksia

Aittoniemen mukaan ongelmia voi koitua ravintoloille, jotka ovat myyneet brasilialaisen naudan arvo-osia kohtuuhintaan.

Korvaavaa tuotetta voi nimittäin olla vaikeaa saada ilman, että hankintahinta nousee.

Haastavaan tilanteeseen voi joutua Aittoniemen arvion mukaan noin 10 prosenttia ravintoloista.

Näitä ravintoloita yhdistää se, että ne ovat olleet hintansa puolesta saavutettavampia tavallisille suomalaisille, Aittoniemi kertoo.

Kaikkia edullisia ravintoloita ei odota sama kohtalo. Aittoniemen mukaan ravintolat, jotka ovat keskittyneet muihin proteiininlähteisiin, säästyvät huolelta.

– Mutta jos lihan merkitys ruokalistassa on suuri, niin kyllä se hinnankorotuspaineen luo. Ei siitä pääse mihinkään.

Aittoniemi muistuttaa, ettei hintojen nostaminen ole ainoa tie ulos haastavasta tilanteesta.

– Aina on mahdollista säätää ruokalistoja ja miettiä, mitä tarjotaan. Asiakkaat ovat aika joustavia kuitenkin. Jos vain osaa tehdä riittävän hyvää ruokaa, niin sitä voi tehdä vähän edullisemmin.

Vaikka hintoja jouduttaisiin nostamaan, Aittoniemi on optimistinen sen suhteen, että kuluttajat käyvät ravintoloissa jatkossakin.

– Tässä on onneksi samaan aikaan tapahtumassa se, mitä on pitkään odotettu. Talous vähän vahvistuu, ja kuluttajan rohkeus on kasvanut.

Olet saattanut jäädä paitsi