Moni tunnettu Alvar Aallon rakennus jäi uupumaan Unescon maailmanperintölistalta. Kysyimme Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtajalta, miksi.
Suomessa juhlittiin sunnuntaina kolmentoista Alvar, Aino ja Elissa Aallon suunnitteleman kohteen pääsemistä Unescon maailmanperintölistalle.
Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh oli mukana listan valmistelutyössä. Hän kertoo jo saaneensa puheluita eri puolilta Suomea. Kaikkia kiinnostaa, miksi juuri heidän rakas aaltonsa puuttui Unescolle esitetyltä listalta.
Lindh korostaa, että säätiö ei jaa rakennuksia A- ja B-luokkiin: kaikkia pidetään yhtä tärkeinä, mutta listaa määrittivät tietyt kriteerit ja sarjalla piti olla punainen lanka. Aalto Works -kokonaisuudessa se oli Aallon toimiston monipuolinen tuotanto, joka ajoittuu 1930-luvulta 1980-luvulle asti.
– Siellä on teollisuuden synnyttämiä asuinalueita, yksityiskoteja, julkisia palveluita, kirkkoja, erilaisia käyttötarkoituksia, Lindh sanoo.
Erilaisista rakennustyypeistä ja käyttötarkoituksista listalle otettiin aina vain yksi eli se edustavin kohde.
Esimerkiksi nämä kohteet jäivät rannalle:
Lappia-talo, Rovaniemi (1975)
Lappia-talo on Rovaniemen maamerkki. Se on samalla viimeinen työ, jonka vuonna 1976 kuollut Alvar Aalto näki valmiina. Kyseessä on kokonaistaideteos, jonka sisustus ja kalusteet ovat Aallon toimiston suunnittelemia.
Rakennus on osa Rovaniemen Aalto-keskusta. Siinä toimivat musiikki- ja tanssiopisto, teatteri ja kuvataidekoulu.
Talo edustaa Aallon arkkitehtuurissa hallinto- ja kulttuurikeskusten kategoriaa. Vastaavanlaisia rakennuksia on myös Jyväskylässä, Alajärvellä ja Seinäjoella. Unesco-kokonaisuuteen valittiin Seinäjoen Aalto-keskus.
– Seinäjoki valikoitui, koska se on valmistunut kokonaisuudessaan. Se on kaikkein suurin ja monipuolisin. Siinä on myös uskonnollinen puoli, eli kirkko ja seurakuntakeskus mukana. Tämä on yksinkertainen selitys, Lindh perustelee.
Otaniemen kampuksen päärakennus, Espoo (1966)
Alvar Aalto voitti Otaniemeen sijoittuvan Teknillisen korkeakoulun suunnittelukilpailun vuonna 1949.
Päärakennus, joka tunnetaan nykyisin Kandidaattikeskuksena, suunniteltiin 1953–1955 ja vihittiin käyttöön 1966. Päärakennusta on myöhemmin laajennettu.
Alvar Aalto toi Yhdysvalloista idean nurmikampuksesta. Hän toteutti sitä Espoon Otaniemessä ja Jyväskylän Seminaarinmäellä. Molemmat syntyivät arkkitehtuurikilpailun tuloksena.
Unesco-listalle ei haluttu kahta kampusta, joten Otaniemi karsiutui.
– Kampuksen valinnassa keskeisiä syitä olivat suojelutilanne ja sitä kautta säilyneisyys. Eli kuinka hyvin ne ovat säilyneet siinä asussa, johon ne aikoinaan suunniteltiin ja rakennettiin. Jyväskylä on ollut 1990-luvulta asti suojeltu, Otaniemi ei, Tommi Lindh sanoo.
Hänen mukaansa täydennysrakentaminen kampusalueen sisällä heikentää kohteen alkuperäisyysarvoa.
Enso-Gutzeitin pääkonttori, Helsinki (1962)
Monet saha-, sellu- ja metsäteollisuuden yritykset tilasivat Aalloilta rakennuksia. Yksi tunnetuimmista on Alvar Aallon suunnittelema Enso-Gutzeitin, sittemmin Stora Enson entinen pääkonttori, joka nousi Helsingin Eteläsatamaan vuonna 1962.
Siitä tuli yksi Aallon kiistellyimmistä töistä, ja sitä alettiin pian kutsua sokeripalaksi.
Aallon tavoite oli saada rakennus sulautumaan merellisen siluetin osaksi. Sen pintamateriaalina käytettiin valkoista Carraran marmoria, samaa kuin Finlandia-talossa.
Tommi Lindh huomauttaa, että rakennus on suojattu rakennusperintölailla.
– Mutta suojelu koskee vain hyvin pientä osaa sisätiloja ja julkisivuja. Siinä on kuitenkin julkisivumateriaalitkin vaihdettu. Tällaiset vaihdokset ja se, että suojelu on hyvin rajallista, vaikuttavat arvioon siitä, miten kohde on säilynyt ja miten se voi säilyä tulevaisuudessa.
Turun Sanomien toimitalo, Turku (1929)
Alvar Aalto asui Turussa vuosina 1927–1933 ja suunnitteli kaupungin keskustaan toimisto- ja liikerakennuksen Turun Sanomille. Se rakennettiin 1928–1929 ja se edustaa 1920-luvun suomalaista modernismia.
Turussa on myös Aallon Lounais-Suomen Maalaistentalo ja Standardivuokratalo. Museovirasto on määritellyt ne valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin.
Turun Sanomien puuttumiseen listalta vaikuttaa Lindhin mukaan talon suojelutilanne.
– Turun Sanomien toimituksen ja kirjapainon taloa on muutettu paljon vuosien varrella. Muun muassa maan tasosta kaikki pienet liikehuoneistot ovat kadonneet. Rakennuksen kunto alkaa olla heikko, hän sanoo.
Lindhin mukaan Unesco edellyttää, että rakennukset pidetään kunnossa. Toisaalta lehtitalon, kuten myös Enso-Gutzeitin pääkonttorin, pudottivat myös se, että listalla on jo yksi toimisto: Kelan päärakennus vuodelta 1956.
Kauttuan terassitalo Ruukinpuistossa, Eura (1938)
A. Ahlström Oy tilasi Alvar Aallolta Kauttuan ruukkialueen kaavoituksen ja täydennysrakentamisen. Kauttuasta haluttiin modernin arkkitehtuurin näyttämö.
Niinpä paikalle valmistui vuonna 1938 Terassitaloksi nimetty portaaton kerrostalo, joka edustaa Aallon pyrkimystä sijoittaa rakennus osaksi luontoa.
Rinteeseen piti rakentaa lisää samanlaisia taloja, mutta Terassitalo jäi ainoaksi.
Kauttuan rakennuksen pudotti listalta juuri toteutumattomuus. Neljä suunniteltiin, mutta vain yksi toteutui. Lisäksi ratkaisi se, että kyseessä on asuinrakennus. Niitä oli jo listalla.
– Rinnetalojakin on Sunila-nimisessä kohteessa. Olisi tullut torta på torta, jos olisi otettu mukaan Kauttuan sinänsä erinomaisen upea terassitalo, Lindh sanoo.
Lue lisää:
Nämä Alvar Aallon kohteet pääsivät Unescon maailmanperintölistalle
