”Kerttu Niskanen on nykyisistä naishiihtäjistä ainoa, joka pystyy säännöllisesti kamppailemaan kärkisijoituksista perinteisellä etenemistavalla.
Kun Niskanen muutaman vuoden sisään lyö hiihtohanskat tiskiin, suomalaisten menestysmahdollisuudet tuhoutuvat. Taustalla ei ole yhtään urheilijaa, joka voisi lähivuosien aikana kehittyä säännölliseksi menestyjäksi”.
Näin analysoitiin Iltalehdessä tammikuussa 2024.
Tiistaina pamahti, kun Niskanen ilmoitti sangen yllättävään vuodenaikaan lopettavansa.
Uutispommilla on valtavat seuraukset suomalaiseen naishiihtoon – etenkin, kun Krista Pärmäkoski päätti ammattilaisuransa viime huhtikuussa.
Niskanen, Pärmäkoski, Johanna Matintalo ja Jasmi Joensuu on ollut viime vuodet lähtökohtaisesti kvartetti, jolla Suomi lähtee arvokisaviestiin. Tosin tämä ei erilaisista syistä johtuen toteutunut kuin vuonna 2025 Trondheimin MM-kisoissa.
Matintalo on ilmoittanut jatkavansa Lahden vuoden 2029 MM-kotikisoihin saakka. Hän on perinteisellä tyylillä pystynyt voittamaan maailmancupin osakilpailun. Varsinais-Suomen kasvatti on tulevana talvena normaalimatkoilla Suomen numero uno, jos pysyy terveenä.
Joensuu on flirttaillut julkisuudessa lopettamispuheilla jo tovin, joten ei olisi yllätys, jos hän pistäisi sukset pussiin huhtikuussa 2027. Vuonna 2028 ei ole pohjoismaisissa hiihtolajeissa arvokisoja.
Vilma Ryytty teki komean vedon viime kaudella Milano-Cortinan pronssisessa olympiaviestissä ja hiihti maailmancupissa parhaimmillaan top-kymppiin. 25-vuotias Iisalmen nainen voisi olla seuraava uusi suomalainen naishiihtäjä, joka pääsee mc-kisassa palkintopallille.
Siinä ne sitten olivatkin.
Matintalo, Joensuu ja Ryytty saavat kausikorttipaikat 2026–27 viestinelikkoon, jonka neljäs nainen valikoituu sprinttipainotteisista urheilijoista: Jasmin Kähärä, Hilla Niemelä ja Amanda Saari.
Kerttu Niskanen täytti kesällä 38 vuotta. Se on huippuhiihtäjälle huomattava ikä, mutta ei mahdoton tuloksenteon kannalta. Norjalainen Hilde G. Pedersen voitti maailmancupin osakilpailun 41-vuotiaana tammikuussa 2006.
Urheilijan viime kautta häiritsi Tour de Skin jälkeen iskenyt influenssa ja koronavirus sekä USA:n kisareissulla tullut pohjevamma. Uran viimeiseksi startiksi jäi Holmenkollenin 50 kilometrin kisassa tullut 32:s sija.
Vielä vuotta aiemmin suomalainen oli maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmas.
Niskasen suuruus hiihtäjänä oli jalostuminen maailman ykkösketjuun tällä vuosikymmenellä reippaasti yli kolmekymppisenä. Taskussa oli toki jotain mc-pallipaikkoja ja arvokisojen neljänsiä sijoja, mutta ura lähti lähes rakettimaiseen nosteeseen talven 2021 pohjeluun murtuman jälkeen. Valmentajaksi tullut puoliso Juho Mikkonen osasi vedellä oikeista naruista.
6, 7, 4 ja 4.
Siinä Niskasen sijoitukset maailmancupin kokonaiskilpailun normaalimatkojen mittelöissä vuosina 2022–25.
7, 3, 5 ja 3.
Nämä olivat sijoitukset maailmancupin kokonaiskilpailussa 2022–25.
Näköpiirissä ei ole yhtään täysi-ikäistä suomalaista naishiihtäjää, joka pystyisi samanlaiseen saldoon.