Nuorille kirjoitetaan nyt säeromaaneja: sellainen on myös kauhutarina virvatulista
Vantaalaiskirjailija Anne Muhosen uusi teos on dystooppiseen maailmaan sijoittuva kauhutarina, joka on muodoltaan säeromaani.
Jutun lukee koneääni.Lue lisää.
Juttu tiivistettynä
Pienessä rannikkokylässä odotetaan pelonsekaisin tuntein tuhoisaa hirmumyrskyä, joka saattaisi tehdä pahaa jälkeä. Vakavaan tilanteeseen voisi kuitenkin löytyä ratkaisu: huhujen mukaan salamoita syövä jättiläinen laannuttaisi myrskyn – jos joku sellaisen vain jostakin osaisi loihtia esiin.
Tulevaisuuden maailmaan sijoittuva, vantaalaiskirjailija Anne Muhosen Salama-Anteri (Hertta Kustannus, 2026) maalailee tiheän tummasävyisiä tunnelmia. Kirjan pääosassa seikkailee teinikolmikko.
Kauhuelementeillä ladattu Salama-Anteri ei kuitenkaan ole ihan tavallinen nuortenkirja: sen sivuilta löytyy niin sarjakuvaa kuin mustavalkoista linoprinttiä, ja muodoltaan se on säeromaani. Genrellä tarkoitetaan säkeistä koostuvaa romaania, joka muistuttaa runoa.
– En ole mikään hirveä jaarittelija, joten minusta tuntuu helpommalta, kun ei tarvitse käyttää täytesanoja. Säeromaanissa kiteytetään pienempään tilaan asia, jonka kertomiseen muutoin voisi käyttää useammankin sivun, Muhonen toteaa.
Muhonen ryhtyi hyödyntämään säeromaanimuotoa jo viime vuonna, jolloin häneltä ilmestyi Kuuden kättelyn sääntö -nuortenkirja.
Säeromaania toki lukee nopeammin kuin perusproosaa, mutta helppolukuisuus siitä on Muhosen mielestä kaukana. Säeromaanilla ei myöskään ole mitään tekemistä selkokirjojen kanssa.
– Säeromaanien kohdalla kannattaa keskittyä myös siihen, mitä löytyy rivien välistä.
Saako säeromaani nuoret kirjallisuuden äärelle?
Säeromaanit, englanniksi verse novel, ovat trendanneet maailmalla jo 2010-luvulta lähtien, mutta Suomessa ne ovat saaneet enemmän näkyvyyttä vasta parin viime vuoden aikana.
Genren kotimaisena pioneerina voi pitää Kirsti Kurosta, joka on ehtinyt kirjoittaa useita säeromaaneja.
Runon ja proosan ilmavaa välimuotoa on suunnattu sekä Suomessa että maailmalla etenkin nuorille lukijoille, mikä Anne Muhosen mukaan on loogista. Ensivaikutelma tekstiä täynnä olevasta sivusta saattaa nuoresta lukijasta tuntua toisinaan jopa ylivoimaiselta.
– Kevyemmästä formaatista voi tulla olo, että kyllähän tämän pystyy lukemaan ja handlaamaan.
”Lihansyöjäkasvit katsovat vieressä kateellisina”
”Veri on kuivunut viillon peitoksi”
”Ne alkavat vetää minua mustaan mutaan”
Toisaalta säeromaani voi olla keino houkutella nuoria muunkinlaisen kirjallisuuden pariin.
Anne Muhosen mielestä myös aikuisten tulisi etsiä nuorille ikätasoa vastaavaa luettavaa. Kotonakin pitäisi olla kirjoja esillä: Suomessa kuitenkin tehdään runsain määrin varta vasten lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta.
– Ehkä on luovutettu liian varhain – että minkä takia tarjota nuorille luettavaa, koska ne eivät kuitenkaan lue. Asia on kuitenkin päinvastoin eli lukemista tulisi tarjota nuorille entistä enemmän ja aktiivisemmin.
Lukemisen tärkeyttä ei Anne Muhosen mukaan voi vähätellä, lukeminen kun muokkaa aivoja fyysisestikin.
– Lukeminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin, omista poikkeaviin ajattelutapoihin.
Virvatulet liittyvät vanhan kansan uskomuksiin
Salama-Anterin keskiössä ovat valtaisat energiapurkaukset, joita meidänkin taivaillamme silloin tällöin välähtelee.
– Salamoinnin viehätys piilee siinä, ettei sitä pysty kukaan kontrolloimaan, Anne Muhonen pohtii.
Salama-Anterin synkän maailman elementteihin kuuluu myös mystinen virvatuli, jolla on vahva sijansa suomalaisessa kansanperinteessä. Virvatulia eli aarnivalkeita nähtiin etenkin soilla ja asumattomilla alueilla.
Valoilmiö kieli toisaalta pahantahtoisesta henkiolennosta, toisaalta se taas saattoi vihjata kätketyn aarteen sijaintipaikkaan.
– Olen kiinnostunut metsään ja luontoon liittyvästä mytologiasta sekä vanhan kansan uskomuksista. Salama-Anterissahan liikutaan suolla, joten virvatuli liittyy kirjan tapahtumiin hyvin orgaanisesti.
Onko Anne Muhonen itse kohdannut koskaan virvatulta?
– Harmi kyllä, en ole.