Pääuutiset

Nyt puhuu Trumpin ajojahdin uhri – "Todella pelottava"

Nyt puhuu Trumpin ajojahdin uhri – "Todella pelottava"

Yhdysvaltain pääkaupunki Washingtonin yhden kuuluisimman maamerkin, Lincolnin muistomerkin heijastusaltaan ongelmista alkanut saaga on kestänyt koko kesän.

Aiemmin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väitti järkähtämättä, että heijastusaltaassa kunnostustöiden jälkeen havaitut vauriot olivat seurausta vandalismista.

Viime viikolla hänen hallintonsa joutui kuitenkin myöntymään, kun liittovaltion syyttäjä Jeanine Pirro toimitti tuomioistuimelle asiakirjan, jossa todettiin altaan vedeneristyskalvon vaurioiden syntyneen virheellisestä asennuksesta.

Nyt tapahtumista on avannut sanaisen arkkunsa yhdysvaltalaislehti Washington Postille (WP) yksi neljästä vandalismista syytettyinä olleista henkilöistä.

Nöyryytys

Eläinlääkäri Sophie Dennisson-Gibby kertoo WP:lle, että hänet pidätettiin viime kesäkuussa, kun hän oli vierailemassa Lincolnin muistomerkillä.

Dennison-Gibby oli vierailun aikana huomannut heijastusaltaassa kelluvan roskan ja ojentautunut noukkimaan sen pois vedestä. Pian sen jälkeen paikalle ilmestyi kuitenkin lähistöllä ollut poliisi.

– Voi, kunpa et olisi tehnyt tuota. Nyt minun on pidätettävä sinut, poliisi oli Dennisson-Gibbyn mukaan sanonut.

Dennison-Gibby vietiin käsiraudoissa tilanteesta sivumpaan, minkä jälkeen paikalle ilmestyi useita poliiseja.

– Silloin tilanteesta tuli todella pelottava.

Tämän jälkeen Dennison-Gibby vietiin puistopoliisin tiloihin, missä häneltä otettiin sormenjäljet, ja hänet vapautettiin seuraavana päivänä.

Britanniasta Yhdysvaltoihin vuonna 2004 muuttanut ja maan kansalaisuuden kymmenen vuotta myöhemmin saanut Dennison-Gibby kertoo, että koko tapaus oli hänelle ”julkinen nöyryytys”.

– Koko kokemus on ollut todella sydäntä särkevä. Valitsin tämän maan. Olen ollut Yhdysvaltain kansalainen 12 vuotta. Mikään tässä ei tunnu hyvältä.

Ajojahti

Trump hyökkäsi vandalisoinnista epäiltyjä henkilöitä kohtaan voimakkaasti sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin heidän syyllisyyttään oli todistettu.

– Viillot olivat 300 jaardia [noin 274 metriä] pitkiä. Nämä roistot olivat viiltäneet uima-altaan pohjaa ja vetäneet sitä sitten voimakkaasti ylöspäin. Näiden maatamme vihaavien roistojen pitäisi maksaa kova hinta aiheuttamastaan vahingosta, Trump kirjoitti viime kuussa sosiaaliseen mediaan.

Presidentin vahvan reaktion takana on todennäköisesti se, että hän oli itse tehnyt heijastusaltaan remontista poliittisen pelinappulan. Altaan kunnostustyöt annettiin ilman kilpailutusta yritykselle, joka oli tehnyt aiemmin töitä yhdellä Trumpin golfklubeista.

[Joe] Bidenin ja [Barack] Obaman hallinnot käyttivät satoja miljoonia dollareita yrittäessään saada sen toimimaan, mutta epäonnistuivat, Trump sanoi toukokuussa.

Trump ei vaikuttanutkaan vielä viimeviikkoisen päätöksen jälkeenkään hyväksyneen Dennison-Gibbyn ja muiden epäiltyjen syyttömyyttä. Presidentti kaatoi syyn Pirron päätöksestä tapausta käsitelleen tuomarin niskoille.

– Sen sijaan että tuomari olisi käynyt syyllisten kimppuun, hän kävi [Pirron] ja tämän osaston kimppuun. Luulen, että [Pirro] meni sen vuoksi täysin lukkoon. En tiedä, mitä hittoa oikein tapahtui, Trump kuvaili päätöstä.

Dennison-Gibbyn mukaan Trumpin kommentit hänestä ja muista saivat hänet tuntemaan olonsa ”sairaaksi”.

– Se, että maailman vaikutusvaltaisin ihminen, Yhdysvaltain presidentti, nosti minut julkisesti tikunnokkaan ja kutsui minua sairaaksi, väkivaltaiseksi vandaaliksi, vaikka olin vain poiminut maasta roskan, oli kamalaa.

Olet saattanut jäädä paitsi