Väkivalta on lisääntynyt kasvatus- ja opetusalalla. Varhaiskasvatuksen työntekijöistä joka kolmas kertoo olleensa lapsen väkivallan kohteena. Perusopetuksessa vastaava osuus on joka viides. Asiasta tiedottaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.
– Nykyinen kehitys on erittäin huolestuttavaa, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo tiedotteessa.
Vuonna 2024 perusopetuksessa työskentelevistä 17 prosenttia kertoi olleensa oppilaan väkivallan kohteena.
Opetusalalle tarvitaan OAJ:n mielestä kiireellisesti työsuojeluohjelma, sillä yhteiset toimintaohjeet väkivallan ennaltaehkäisyyn puuttuvat edelleen.
– Jäsenemme ovat toivoneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla väkivaltaa ja uhkaavia tilanteita voidaan estää, Murto kertoo.
Työsuojeluohjelman valmistelu on aloitettu OAJ:n mukaan viime keväänä.
Koulutusasteiden välillä isoja eroja
Työolobarometrin mukaan lukioissa työskentelevät vastaajat ovat kaikkein tyytyväisimpiä, eikä lukioista raportoida lainkaan väkivaltaa.
Heikoin työtyytyväisyys on ammatillisessa koulutuksessa, jossa myös opettajien alanvaihtoaikeet ovat lisääntyneet edelliseen barometriin verrattuna.
– Tällä hallituskaudella tehdyt rajut leikkaukset heijastuvat suoraan ammatillisen koulutuksen työoloihin. Opiskelijoille se on näkynyt muun muassa lähiopetuksen vähenemisenä, toteaa OAJ:n lakiasiainjohtaja Ulla Walli.
Stressi vaivaa
Työnantajien panostus henkilöstön osaamisen kehittämiseen on vähentynyt kahden viime vuoden aikana, ja työn kuormittavuus pysyy edelleen korkealla tasolla.
Vastaajista 75 prosenttia kokee työstressiä vähintään silloin tällöin. Muun muassa teknologian kehitys ja yhteiskunnalliset epävarmuustekijät muuttavat opetus-, kasvatus- ja tutkimusalaa vauhdilla.
– Opettajien osaaminen ei saa jäädä jälkeen muista aloista. Kun satsataan opettajien jatkokoulutukseen, voidaan vähentää heidän alanvaihtoaikeitaan ja taata laadukas opetus lapsille ja nuorille tulevaisuudessa, Walli muistuttaa.
Myös myönteistä kehitystä
Työolobarometrin mukaan johtaminen ja esihenkilötyö ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Työn sisältö ja työyhteisö lisäävät vastaajien hyvinvointia: yli neljä viidestä saa tukea ja apua työkavereilta.
Myös tiedon kulku, tasapuolinen kohtelu ja työntekijöiden mielipiteiden huomioiminen tärkeissä asioissa ovat parantuneet. Vastaajista 70 prosenttia kokee, että työpaikan ilmapiiri on kannustava ja tukee uusia ideoita.