Oletko menossa näille festareille? Rankka sää iskee
Vilkas tapahtumaviikonloppu sujuu sateisessa säässä, jonka yhteydessä tulee myös ukkosia. Festarikävijöiden on siis syytä varautua kumisaappain ja sateenvarjoin.
Ukkosten reittiä on vaikea ennustaa, mutta Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala sanoo, että käytännössä koko Suomi on viikonloppuna ukkosalue.
– Koko loppuviikon ajan ei ole mitään yhtenäisempää ukkosrintamaa tulossa, vaan niitä esiintyy sateiden seassa.
Kaikki kuurosateiden yhteydessä ukkosia ei kuitenkaan synny.
– Oikeastaan kaikista vähiten niitä tulee perjantaina maan itäosassa ja Pohjois-Lapissa.
Lauantaina epätodennäköisimmät paikat ukkoselle ovat Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Koillismaan alueella.
– Kuurosateet yleistyvät varsinkin iltapäivällä ja alkuillasta. Ukkosia voi kehittyä ihan pitkin poikin sinne sekaan. Sunnuntaina niiden painopiste on enemmän maan etelä- ja keskiosassa, Latvala ennustaa.
Ukkoskuurojen yhteydessä voi olla puuskaista tuulta, mutta myrskyä ei ole näköpiirissä. Ilmatieteen laitos ei ole antanut yhtään varoitusta Suomen maa-alueelle koko viikonloppuna.
Latvalan mukaan runsas vesimäärä voi aiheuttaa hetkittäistä ajokelin heikkenemistä tai esimerkiksi vesikertymiä alikulkuihin. Mitään valtavaa vesimäärää ei ole luvassa.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Janika Takala kertoi Iltalehdelle torstaina sademäärien olevan enimmillään 15–20 millimetriä. Takalan mukaan aurinkoiset hetket ovat vähissä.
– En kyllä lähde lupaamaan minnekään aurinkoa, hän sanoi.
Viikonloppuna on runsaasti suuria festivaaleja, kuten Ruisrock Turussa, Wanaja-festivaali Hämeenlinnassa, Kipinä-festivaali Helsingissä ja Jysäri Himoksella.
Kaikille näille alueille on siis odotettavissa sateita ja ukkosia. Kenties hieman suotuisampaa festivaalisäätä on näillä näkymin luvassa muun muassa Rovaniemellä järjestettävään Santa Open Airiin ja Joensuun Ilovaariin.