Voice of Freedom Повна версія

Onko vittuilu välittämistä? Asiantuntija vastaa

· Main news

”Vittuilu on välittämistä”, kuuluu suomalainen sananlasku. Mutta pitääkö se todella paikkansa?

Missä kulkee hyväntahtoisen naljailun ja tahallisen loukkaamisen raja? Turun yliopiston ja Tyksin PET-keskuksen professori Lauri Nummenmaa kertoo, mitä vittuilu oikeastaan on ja miksi kaikki piikittely ei ole samanlaista.

Nummenmaan mukaan vittuilussa on kyse toisen pilkkaamisesta tai ärsyttämisestä, jolla pyritään ennen kaikkea loukkaamaan tai provosoimaan toista. Pelkkä huutaminen, uhkailu tai törkeyksien lateleminen ei kuitenkaan ole vittuilua.

– Vittuilussa pitää olla ehdottomasti joku verbaalinen, älyllinen twisti, hän kertoo.

Vittuilu on paradoksaalista toimintaa, jossa ihminen pyrkii nokkeluudellaan pahoittamaan toisen mielen ja osoittamaan samalla omaa älykkyyttään sekä dominanssia.

Onko vittuilu välittämistä?

Nummenmaan mukaan useimmiten ei.

– Yleensähän vittuilu on sellaista, millä haluamme ärsyttää toista ihmistä tai saada reaktion hänestä. Ei se silloin varsinaista välittämistä ole, hän linjaa.

– Jos ihminen loukkaantuu siitä, niin silloinhan me ollaan tavallaan vittuiltu menestyksellisesti, eikö vaan? Nummenmaa huomauttaa.

Toisaalta vittuilu voi olla esimerkiksi kaveriporukassa yhteishenkeä luova huumorin keino, jos sen tarkoituksena ei ole tuottaa toiselle pahaa mieltä.

– Hyväntahtoinen naljailu on mielestäni vähän eri asia kuin vittuilu. Moni kutsuu sitäkin tosin vittuiluksi, mutta vittuilussa on kyse toisen tahallisesta provosoimisesta ja ärsyttämisestä.

Hyväntahtoinen vittuilu edellyttää, että kaikki porukassa ymmärtävät huumorin samalla tavalla eikä kukaan koe sitä loukkaavaksi.

– Hyvien kavereiden ja perheenjäsenten kesken uskalletaan naljailla, koska tiedetään, että toinen välittää meistä oikeasti, Nummenmaa kuvailee.

Missä kulkee hyväntahtoisen vittuilun ja kiusaamisen raja?

– Se riippuu täysin ihmisten välisestä dynamiikasta.

Vittuilun tarkoitus vaikuttaa siihen, missä hyväntahtoisen naljailun ja kiusaamisen raja kulkee. Rankassa vittuilussa tavoitteena on toisen loukkaaminen, kun taas hyväntahtoisessa naljailussa tarkoituksena ei ole satuttaa toista.

Vittuilussa on tärkeää lukea tilannetta ja toista ihmistä. Hyväntahtoinen tarkoitus ei takaa, että toinen kokee sen sellaisena, sillä ihmiset tulkitsevat huumoria eri tavoin. Sama vitsi voi yhdessä tilanteessa naurattaa mutta toisessa tuntua loukkaavalta.

Toisaalta kaikkea vastuuta toisen tunteista ei voi ottaa omille harteilleen.

– Meidän ihmisten välinen kommunikaatio on aina aika herkkää ja haurasta, silloin myös virheitä sattuu.

– Sitten kun pelataan vielä tällaisella dramaattisemmalla alueella, niin niitä virheitä saattaa päästä sattumaan paljon helpommin.

Nummenmaa muistuttaa, että läheisissä ihmissuhteissa on kuitenkin usein joustavuutta ja kykyä korjata väärinymmärryksiä.

Vittuilu voi yhdistää porukkaa

Vittuilu voi muodostua yleiseksi tavaksi esimerkiksi tietyissä kaveriporukoissa tai joukkueurheilussa. Nummenmaan mukaan kyseessä on tapa, jolla pyritään vahvistamaan oman ryhmän kulttuuria ja identiteettiä.

Naljailun sietäminen voi viestiä siitä, että kuuluu joukkoon ja hyväksyy sen toimintatavat.

– Se voi olla ystävyyden tai toveruuden osoitus. Olen niin hyvä kaveri hänen kanssaan, että hän voi puhua minulle noinkin, enkä loukkaannu siitä.

Miesten keskinäinen vittuilu saattaa olla naisia yleisempää.

– Miehet ovat monesti naisia suvaitsevaisempia omien kaveriporukoidensa suhteen. He sietävät yhteisöissään paremmin erilaisia poliittisia näkemyksiä ja arvoja, kun taas naiset ovat tässä suhteessa valikoivampia, Nummenmaa sanoo.

Tämä voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen huumori yhteisössä hyväksytään ja miten pitkälle keskinäisessä naljailussa voidaan mennä.

Ovatko vittuilu ja vittumaisuus sama asia?

Nummenmaan mukaan eivät ole. Vittuilu on aktiivista tekemistä, kun taas vittumaisuus kuvaa enemmän ihmisen persoonaa.

– Ihminenhän voi olla tosi vittumainen, vaikka hän ei ikinä vittuilisi keillekään.

Vittuilu on sosiaalinen taito, eikä sen osaaminen tarkoita, että ihminen olisi automaattisesti luonteeltaan hankala. Vastaavasti luonteeltaan hankala ihminen ei välttämättä vittuile lainkaan vaan voi olla esimerkiksi aggressiivinen tai yhteistyökyvytön.

Miksi sitten vittuilu voi olla helpompi tapa osoittaa välittämistä kuin vaikka kehuminen?

– Psykologina sanoisin, että jos ihminen haluaa kehua toista, hän tekee sen lähtökohtaisesti suoraan.

– Suoraan sanominen on kuitenkin todennäköisesti helpompaa viestintää kuin pään aukominen.

Nummenmaa nostaa esille, että toisaalta ihmisten välillä voi muodostua tilanteita, joissa toisen onnistumisen tunnustaminen voi tuntua vaikealta. Tällöin toisen saavutuksen saattaa kuitata piikikkäällä kommentilla suoran kehun sijaan.

– Jos esimerkiksi työkaverisi on menestynyt hyvin ja saavuttanut jotain sellaista, mitä olisit itsekin halunnut saavuttaa, tilanne voi tuntua pahalta. Voi olla vaikea myöntää, että toinen onnistui. Silloin saattaa päätyä sanomaan piikikkäästi, että no vittu, pitikö sun tämäkin asia nyt saada hoidettua?