Pääuutiset

Orpon hallitusta vaaditaan koolle välittömästi – Väite: Nyt on hätä

Orpon hallitusta vaaditaan koolle välittömästi – Väite: Nyt on hätä

Kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk) vaatii pääministeri Petteri Orpoa (kok) kutsumaan hallituksen koolle välittömästi polttoaineiden hinnannousun vuoksi.

Ovaska kertoo tiedotteessaan, että suomalaiset eivät hänen mukaansa tarvitse hallituspuolueiden keskinäistä riitelyä, vaan päätöksiä. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) esitti aiemmin maanantaina, että polttoaineiden jakeluvelvoitetta alennetaan väliaikaisesti. Se oli Ovaskan mielestä merkki hallituksen sisäisen hajaannuksen syvenemisestä. Eri ministerien poikkeavat kannat viittaavat Ovaskan mukaan siihen, ettei hallituksella ole yhteistä suunnitelmaa.

– Ministerit huutelevat nyt vuorotellen omia ratkaisujaan julkisuuteen. Yksittäiset kansanedustajat syyttelevät toisiaan. Tällaista ei voi kutsua johtamiseksi. Hallituksen tehtävä on arvioida keinot yhdessä ja tehdä päätöksiä, ei selostaa sisäisiä riitojaan suomalaisille, Ovaska sanoo.

Tiedotteen otsikon mukaan ”suomalaisten hätään on vastattava”.

Ovaska haluaa hallitukselta viipymättä kokonaisuuden, jolla hinnannousua hillitään ja sen vaikutuksia ihmisille ja yrityksille helpotetaan. Kansanedustaja haluaa, että ammattidiesel otetaan käyttöön nopeammin kuin vuonna 2028, laajana ja sellaisella palautustasolla, jolla on oikeaa merkitystä kuljetusyrityksille.

Ovaska on huolissaan kuljetusyrittäjien ahdingosta, joka heijastuu hänen mukaansa suoraan työn, ruoan ja arjen kustannuksiin.

– Pääministeri Orpo, kutsukaa hallitus koolle. Lopettakaa riitely ja ryhtykää töihin. Suomalaisten arki ja yritysten tulevaisuus eivät voi odottaa. Ihmisillä ei ole enää varaa käydä töissä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että hintojen nousu johtuu öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Purran mukaan Suomi ei esimerkiksi voi tehdä miljardin euron arvoisia veronkevennyksiä tilanteessa, jossa maa on EU:n alijäämämenettelyssä.

Iltalehti uutisoi maanantaina, että Inarissa oli kirjattu diesellitran hinnaksi jo 2,909 euroa.

Olet saattanut jäädä paitsi